Viihdettä lapsille

Pojatkin lukee

Olin tänään iltapäivän seminaarissa Akavatalolla ja samalla ottauduin käymään pääkirjastossa täydentämässä lapsen iltakirjavalikoimaa. Hyllyjen luona lapsen esittämiä toiveita etsiessäni tajusin, että taas huomaamatta yksi vaihe lapsiperhearjesta on jäämässä taakse ja enää kirjastosta ei valita eikä pyydetä isoja kuvakirjoja vaan kiinnostus on siirtynyt käytännössä kokonaan pidempien tarinoiden puolelle.

Viimeiset pari kuukautta on luettu lähinnä Risto Räppääjiä ja Lasse-Maijan etsivätoimistoa, mutta tällä kertaa lapsella oli uusi toive. Päiväkodissa oli luettu Kummitusperhe Kammosia ja niitä nyt tilattiin tuotavaksi. Itselle Kammoset olivat uudia tuttavuuksia, mutta lapsi on nyt kuukauden hartaudella siteeranut parhaita pätkiä, joten pitihän niitä ottaa lainaan. Kirjoja googlatessa selvisi myös se, että kirjojen kirjoittaja, Pirkko-Liisa Perttula, on koululaisvitsikirjojen kruunaamaton kuningatar, jonka käsissä on syntynyt sellainenkin ikoninen teos kuin Rakastunut ranskanperuna. Pitääkin tonkia löytyisiköhän se mahdollisesti mökiltä jostain. Veikkaan, ettö se voisi iskeä lapseen, jonka mielestä mikään ei ole hauskempaa kuin minun kertomani ”mikä on sininen ja istui puussa?” -vitsi.


Kammosten lisäksi bongasin hyllystä Harrin ja dinojen kasvaneen myös isommille lapsille suunnatuiksi tarinoiksi ja varmuuden vuoksi nappasin vielä yhden Lasse-Maijankin matkaan.

Seitsemän kirjaa kerralla voi olla melkoinen määrä, mutta veikkaan, että noilla ei selvitä kuukauttakaan. Ensimmäinen Kummitusperhe Kammonen taitaa olla ensimmäisen illan jälkeen jo puolivälissä kun poika korottaa isälleen lukuvaateita. Alta kolmen luvun on turha kuvitella livahtavansakaan pois lastenhuoneesta, mutta eipä tuo myöskään taida miestä haitata, koska meidän perheessä pojatkin tosiaan lukevat.

Törmäsin #PojatkinLukee kamppikseen Instagramissa tovi sitten ja sen jälkeen kompastuin myös tempauksen FB-sivuihin. Itselleni lukeminen on ollut aina ovi uusiin maailmoihin ja haluaisin myös opettaa lapselle saman. Poikien lukemisen vähentymisestä on kirjoitettu jo pitkään ja syitä on etsitty milloin pelaamisen lisääntymisestä ja milloin siitä, että poikia kiinnostavia kirjoja ei vain tunnuta löytävän. Maailma on kuitenkin täynnä hyviä kirjoja ja PojatkinLukeen tarkoituksena on tuoda esiin kirjoja, jotka voisivat jollain tasolla kolahtaa pieniin miehiin. Jännitystä, fantasiaa, jalkapalloa, Star Warsia sekä jos vaikka mitä muuta on jo löytynyy kirjastojen suositteluhyllyihin kun seuraa Instagramissa tunnistetta. Pojatkin ovat erilaisia ja vaikka itselläni on tavallaan hyvinkin (stereotypisen)miesmäinen kirjamaku eli tykkään dekkareista, scifistä ja fantasiasta, ymmärrän hyvin sen, että kirjallisuudesta on todella vaikea lähteä löytämään itselle sopivia tarinoita jos vaikka tieteiskirjat tai urheilu ei puhuttele.

Lasten kirjamaailmassa se sukupuolien mukaan lokerointi kun tuntuu elävän edelleen aika tiukassa ja olisi hyvä löytää hyllyihin myös kirjoja niille pojille, jotka ovat kiinnostuneita hyvästä tarinasta ilman jännitystä, yliluonnollisuutta tai jalkapalloja. Tytöille tuon tyylisiä kirjoja tuntuisi löytyvän paljon enemmän, koska joku on ilmeisesti tajunnut etteivät kaikki tytöt tykkääkään hevosista (vaikka Nummelan ponitallikirjat rokkaakin tästä ikuisuuteen). Itse aionkin suurella kiinnostuksella seurta mitä kaikkea Pojatkin lukee nostaa omaan tietoisuuteen. Vielä muutaman vuoden lapsen lukuharrastuksen ylläpito on kuitenkin meidän vanhempienkin harteilla, koska vaikka kuinka lapsi oppii lukemaan ei se lukemisen sujuvuus tule samassa paketissa ja tarinoista nauttiminen on paljon vaikeampaa.

Yleinen

Mahtava Keskuspuisto

Kun muutimme nykyiseen kotiimme en osannut ajatellakaan miten mahtava asia on se, että meillä on Keskuspuisto naapurina. Tänään taas pitkästä aikaa sekä kalenteri, että keli näytti siltä, että metsään on päästävät, joten sinne myös mentiin ja melkein kolme tuntia reissullamme viihdyttiin lopulta.

  
Hankikanto oli parhaimmillaan, joten polkujen varrelta löytyi eläinten jälkiä, näimme ja kuulimme tikan, bongasimme ekat pajunkissat sekä opettelimme tunnistamaan peikonnahan. Kiersimme luontopolkua, lähdimme seikkailemaan maastopyöräilijöiden poluille ja nautimme siitä, että Kehä I:n sisäpuolelta löytyy metsää jossa saa olla välillä melko pitkiäkin aikoja niin ettei törmää kehenkään toiseen ihmiseen.

Lenkkimme varrelle osui myös Maunulan maja, josta saa kaupungin parhaat munkit ja joka on muutenkin hyvä taukopaikka. Majan vierestä lähtee myös hiihtolatuja, jotka varmaan tulevat jatkossa tutuksi, koska lapsi päätti että hiihtäminen on tosi hyvä idea päästyään nyt hiihtolomallaan moisia kokeilemaan. Nyt vaan toivotaan,  että hiihto on vähän kuin pyörällä ajo eli kun sen kerran on oppinut niin se tulee nopeasti mieleen. Itselläni kun edellisestä hiihtokerrasta taitaa olla se 20 vuotta…

Keskuspuiston risteilevät polut tekevät alueesta paikotellen vähän haastavan liikkua, mutta ei siellä eksymään pääse. Ja tavallaan on osa viehätystä kun ei tiedä mistä kohtaa puistosta ulos tulee. Meiltä keskustaan kulkiessa olen kyllä kartalla reitistä, mutta käytännössä aina kun tulemme Haltialasta kotiin päin on aina yhtä iloinen yllätys mistä kohtaa Kehä I:lle tulemme. Niin ja olenpa onnistunut kertaalleen eksyttämään itseni Pirkkolassakin kun sain juoksuun kunnon flown päälle ja huomaamattani päädyin juoksemaan vieraalle lenkille.

Keskuspuisto on melkoinen aarre naapurina ja nyt meidän alueella ollaankin kovasti huolissaan siitä mikä on puiston kohtalo. Tuntuu, että kaava napostelee puistosta koko ajan alueita itselleen, joka varmasti jossain määrin onkin järkevää, mutta ei tuosta alueesta kovin paljon voi leikata koska puisto on jo nyt kapea ja pituussuunnassa sitä halkoo poikittaisliikenteen väylät.

Yleinen

We love 90’s

Tämä seuraava teksti on lainattu sivuprojektinani kulkevasta Tyyliä ja toimistohommia -blogista, joka sai alkunsa kun porukassa heräsi idea siitä, että vaikka blogeja on paljon maailmassa ei sieltä juurikaan löyty puhetta työpukeutumisesta. Tai ei ainakaan siinä mittakaavassa mitä me edustamme. Alkuvuoden flunssat ja kiireetö ovat saaneet postaustahdin hiljenemään, mutta meillä on vahva tahtotila pitää blogi hengissä.

Jostain syystä viime aikoina omaa silmääni ovat miellyttäneet todella paljon asiat, jotka ammentavat yhdeksänkymmentäluvusta kaikuja. Nappiverkkarit ajattelin jättää 20 vuoden taakse ja Hello Boys -napapaitaa vieroksuin jo silloinkin, mutta moni muu asia näyttää nykyään todella hyvältä minun silmääni.

   
Yhdeksänkymmentäluvulla tosin minulla oli Dr Martensit vihreät ja Marimekon olkalaukku musta, mutta jotenkin sitä pitää päivittää tyyliä tälle vuosituhannelle.

Itseasiassa tuon vihreän laukun kanssa yllätin itseni. Vielä tovi sitten olisin pitänyt sitä tosi ysärinä enkä mitenkään positiivisella tavalla. Murretut värit eivät jotenkin miellytä silmääni ja kiitos erittäin voimakkaan vihreän kauden olin kuluttanut sen värin jotenkin täysin loppuun teinivuosina. Nyt väri kuitenkin näytti hyvältä ja kun muuten vaatekaapin värit ovat enemmän tai vähemmän musta-harmaita on kivaa, että edes laukuissa on väriä.

Maihareitakaan en ollut jotenkin osannut kaivat jalkaan, mutta kun ne kaupassa jalkaan kiskaisin tuntui kuin olisin tullut kotiin. Ja ne ovat kyllä ihan täydelliset kengät näihin loskakeleihin, joista nyt viime aikoina on saatu nauttia. Kengät osoittautuivat myös siitä hämmentäviksi, että toisin kuin oikeastaan kaikki muut jalkaani uutena vetämät kengä, nämä eivät yrittäneet kalvaa minulta puolikasta kantapäätä irti. Tosin niin ysäriestetiikan pauloissa en vielä ole että olisin vaihtanut maihareiden mukana tulleet keltaiset nauhat tilalle.

Samoin ajattelin jättää väliin ruudulliset bleiserit, perhosklipsit, trumpettihousut sekä maksamakkaran värisen huulipunan. Ilolla kuitenkin kaappiin hankin farkkuhameen kun sopivat a-linjainen yksilö tuli vastaan. Ajattelin ratkaista sen kanssa kaiken kesäiseen toimistopukeutumiseen liittyvät ongelmat. Hame, jossa on sopivan mittainen helma pyöräilyyn ei kasva joka puun oksalla ja hameen leikkaus oli sellainen, että siihen voi yhdistää oikeastaan minkä tahansa yläosan ja kengät sen mukaan kuin fiksulta ihmisen pitää näyttää. Tosin kuten maihareista voi päätellä niin minun onnekseni töihin ei tarvitse pukeutua minkään tiukan koodin mukaisesti.

Kaikuuko ysäri sinun korvaasi hyvänä vai huonona juttuna?

Itseasiassa minulla ysärityylin lisäksi viime aikoina on ollut kova juttu myös ysärimusiikki. Tosin onhan tässä oma ongelmansa, että miten näyttää siltä, ettei ole vain surullinen näky kovaa vauhtia keski-ikäistyvänä täti-ihmisenä, joka haikailee menetettyä nuoruuttaan…

Yleinen

Putkinäkö päällä

Tänään kun on seurannut mediaa on voinut huomata, että ilmeisesti nyt oli päivä, jolloin turhan moni ihminen päätti pitää putkinäön päällä. Sinäänsä ikävää, että putkinäköistä toimintaa tuli yhden hallituspuolueen nuorisojärjestöltä sekä yhden suuren ammattiliiton puheenjohtajalta. Kun noin jos perinteisesti haluaisi asiaa katsoa niin poliittisten nuorisojärjestöjen tulisi olla uudistuksellisia ja ammattiliittojen pienten puolella. Mutta ilmeisesti tämä ei lainkaan ole homman linja näinä päivinä.

Sinäänsä en ole yllättynyt, ettö Perussuomalaiset nuoret kannustavat jokaista olemaan uskollinen omalle sukupuolelleen tasan niin kauan kun ihminen asettui fenotyypiltöän genotyypin kanssa samaan lokeroon. Kunnon somekatastrofihenkisesti nuoriso oli vielä kaivanut päähänsä lippikset julistamaan sukupuolta. Joku ilkeämielinen tosin saattaisi kysyä, että miksi ihmeessä ne lippikset piti kaivaa päätään. Kun jos kerran sukupuoli on niin selvä juttu niin mitä sitä enää alleviivaamaan?

Siitä sen sijaan olin yllättynyt että PAM:n puheenjohtaja Ann Selin on täysin pihalla työelämästä. Viimeiset yhdeksän vuotta ammattiyhdistyksessä työskenneellenä kun olen tottunut, että sielä patavanhollisimmassakin kaartissa jo tiedostetaan se, että työn ja perheen yhteensovittaminen on asia, joka suurimmalla osalla liitoista on jotenkin agendallaan. Ja vaikka ei olisikaan niin yleensä liittojen johtajat tuntevat oman jäsenistönsä asiat ja jos Selin omansa tuntisi hän varmaan jo nyt tietäisi että palvelualoilla ei ole mitenkään poikkeuksellista että työvuoroja sumplimalla, osa-aikaisuuksilla sekä pätkätöillä mahdollistetaan lasten kotihoitoa pidempään. Meillä asiantuntijoilla tuohon ei useinkaan ole niin helppoa mahdollisuutta ollut, joten kaikki asiaa helpottavat ratkaisut ovat enemmän kuin tervetulleet. Luulisi myös, että jokainen työmarkkinatoimija ymmärtäisi tänä päivänä myös sen, että yhä usemmin perhevapailta palaavalla ei ole työpaikka odottamassa, jolloin verkkoja kannattaa viskoa vesille useampaan suuntaan.

Toisaalta varmaan pitäisi olla onnellinen siitä, että meillä on näitä ajatusten Aurajokia, jotka työntävät julkiseen keskusteluun omia putkinäköisiä lausuntojaan. Tuskinpa ennen tätä päivää kovinkaan moni on uhrannut ajatuksen puolikastaan äitien työssäkäyntiin. Paitsi korkeintaan paheksunalla täyspäiväisiä lattemammoja, joten ilmeisesti tämä on asia jossa ei voi kuin hävitä. Mitä taas tulee sukupuolikysymykseen, niin ainakin nyt taas asiantuntijat pääsevät rauhassa selittämään ettei sukupuoli ole joko tai -kysymys. Tosin selväähän tässä taitaa myös olla se, että persunuorten lausuntona tuskin oli missään vaiheessa tarkoitettu puhuttelemaan ketään muita kuin heidän yhtä putkinäköisiä kannattajiaan. 

DIY

Ompele mekko kissan avustamana

Erehdyin töissä lesoamaan, että saan olla yksin kotona. Yksinäisyyttä juhlistaakseni päätin vihdoinkin ommella yhden pinossa odottaneen kankaan mekoksi. Kohtalaisen nopeasti tajusin, että yksinäisyys on melkoisen monitahoinen tulkinta jos jaat asuntosi yhden kissan kanssa…

  
Siis miten niin sinua haittaa, että pesen käpäliäni tässä sinun juuri pesemän mustan kankaan päällä?

Olisi vain pitänyt muistaa, mitä aikanaan kirjoittelin vanhan blogin alkuaikoina mekon ompelusta kissan ja vauvan kanssa:

Kutista kangas, laita se kuivumaan, odota kaksi sekuntia ja huomaa että kissa on löytänyt kuivatustelineen ja nukkuu kankaan alla nojaten yhteen liepeeseen.

Kankaan kuivuttua lukittaudu makuuhuoneeseen, levitä kangas lattialle.

Avaa ovi ja poistaa makuuhuoneseen kätkeytynyt kissa.

Kiinnitä kaava kankaalle ja kuuntele kun oven takana huutaa sekä kissa että lapsi.

Leikkaa kaava irti kankaasta vapaalla kädellä ajan säästämiseksi.

Kaiva esiin ompelukone.

Yritä kiinnittää kappeleita toisiinsa nuppineuloilla pitäen samaan aikaan pienet tahmeat sormet sekä uteliaat kissanviikset kaukana.

Huuda mies hakemaan lapsi pois (toista kunnes mekko on valmis).

Häädä kissa pois ompelutuolilta joka kerta kun olet nostanut takapuolesi siitä edes niiksi kahdeksi sekuntiksi.

Huomaa, että tuolilta häädetty kissa on syöksynyt nukkumaan mekkotekeleen päälle.

Hae suosiolla tarraharja heti kättelyssä mekon siistimiseksi.

Poista tarraharja siihen takertuneelta vauvalta.

Pidä vähintään kuukauden tauko ennen seuraavaa ompelusessiota yleisen perhesovun säilyttämiseksi.

Ja pakko myöntää, että tänään puhti loppui siihen kun sain leikattua mekon etu- ja takakappaleen irti kankaasta. Taskupussin palat pitöisi vielä jaksaa leikata, samoin pääntien alavarat. Itse ompelun säästän kyllä huomiselle. Saa veikata kumpi sitten osoittautuu suuremmaksi haasteeksi: kissa vai saumuri?

DIY

DIY: Pokedex

Lapsi on löytänyt uuden kiinnostuksenkohteen Pokemoneista. Saamiaan kortteja ja muutamaa lelufiguuria säilötään kuin kruununjalokivia ja hiljattain lapselle selvisi, että on myös olemassa Pokedex-leluja. Pokedex on siis skeneä tietämättömille jokaisen itseään kunnioittavan pokemonkouluttajan apuväline, jolla saadaan skannattua pokemoneista lisää tietoa. Moista lelua ei kuitenkaan ole tullut vastaan ja noin muutenkaan en nyt ihan ollut vakuuttunut lelun tarpeellisuudesta, joten olin ehdottanut että askartelisimme itse leikkeihin sopivan pokedexin.

  
Sairastelun edelleen jatkuessa kaivoimme helmiaskarteluideoita Pinterestistä ja sieltä löytyi idea pokepalloon. Tuosta lapsella sitten se ajatus lähti. Kaivoimme esiin pimeässä loistavia helmiä ja miehen tullessa kotiin hän löysi perheen muut jäsenet pohtimassa miten helmillä pokedexin saisi parhaiten toteutettua. Suunnittelu oli lapsen käsialaa ja toteutus tehtiin yhdessä. Mallina toimi Kalos -alueen pokedex, mutta yhdennäköisyys on ilmiselvä lähinnä viisivuotiaan silmissä. Ja muullahan ei ole väliä. Kyllä tulla pokedexillä kelpaa nyt leikkiä ja se on visusti pakattu reppuun loppuviikon mummolareissua varten.  Meillä siis taas yhdistetään työtä ja perhettä tällä kertaa miehen toimesta ja me jäämme kissan kanssa kahdestaan kotia pitämään pystyssä. Mitähän kaikkea sitä ihminen iltojensa ratoksi keksikään. Pyykkitelineellä olisi kyllä kutistettuja kankaita kuivumassa ja lukulaitteessa kaksikin kirjaston ekirjaa ja Girlsin uusi kausikin on tullut HBO:lle.

Yleinen

Työ ja perhe, ei työ tai perhe

Kolmistaan-blogin Karoliina kirjoitti viikonloppuna lapsen ottamisesta töihin mukaan ja mitä ajatuksia siitä heräsi. Itsekin kommenttipuolelle ajasin ajatuksiani ja juttu oli säännöllisesti esillä myös myös vanhan blogin puolella. Työelämän muuttuessa yhä useampi päätyy tulevaisuudessa työskentelemään  työmarkkinaslangin mukaan epätyypilillissä työsuhteissa ja lapsen tullessa mukaan kuvioon täytyy perheiden yrittää etsiä ratkaisuja, jotka omassa tilanteessa toimivat.  

Meillä molemmat vanhemmat ainakin tällä hetkellä työskentelee työsopimussuhteisessa työssä vaikkakin oma työni on luonteeltaan välillä hyvin epätyypillisiin työaikoihin sijoittuvaa. Kun lapsi päiväkodissa aloitti reilut neljä vuotta sitten käytiin meidän perheessämme YT-neuvottelut tehtävien uudelleenjaosta. Paletti piti saada sellaiseen kuntoon, että siinä ei laiminlyödä sen paremmin perhettä kuin töitäkään. 

Monessa perheessä ratkaisu on se, että jompi kumpi vanhemmista alkaa tehdä osa-aikaisella sopimuksella töitä. Meillä se ei oikein onnistunut. Mies olisi saanut tehdä 100% työtä 80%:n palkalla ja itselläni lyhennykset olisi ollut vaikea toteuttaa koska työhöni kuuluu koulutusten vuoksi paljon ilta- ja viikonlopputyötä. Me siis lähdimme etsimään ratkaisua jossa täysillä tunneilla saadaan homma jotenkin toimimaan. Onneksi kumpikin meistä tekee työtä liukuvilla työajoilla, joten päädyimme siihen, että minä vien lapsen päiväkotiin ja mies hakee lapsen. Tuolla tavoin suurimpana osana päivistä lapsen hoitopäivä on kahdeksan tuntia ja me vanhenmat saamme kumpikin tehtyä täyspitkän työpäivän kotona, koska yksi meidän perheen tiukista säännöistä on se, ettei työt läiky vapaa-ajalle ja harmaata ylityötä ei tehdä. Ja todella hyvin ollaan tuosta saatu pidettyä kiinni. Meillä kun lapsi menee nukkumaan, istuvat vanhemmat sohvalle sen asemasta, että avaisimme työläppärit ja alkaisimme tehdä töitä.

Kuitenkin meillä ei olla tilanteessa, jossa lapsi ja työt eivät millään kohtaisi. Itseasiassa parhaillaankin minulla on työkone tuossa vieressä auki vaikka olen kotona. Lapselle nimittäin nousi kuume ja näinä päivinä on pakko jakaa huomiota kahtaalle. Hoitaa lasta ja toisella kädellä tsekkailla työmeilejä. Ei mikään ideaaliratkaisu, mutta poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia ratkaisuja. Meillä myös lapsi osallistuu säännöllisesti meidän vanhempien työmatkoille. Tai no, niille työmatkoille, jotka suuntautuvat Turkuun. Ei se lapsi tule miehelle mukaan tehtaalle eikä minulla koulutustilaan, vaan työt ja perhe yhdistetään kolmen sukupolven voimin. Tässä on muuten yksi asia lisää, joka meillä tulee tämän vuoden myötä muuttunaan. Tai no eskarista nyt vielä voidaan ottaa omaa lomaa matalammalla kynnyksellä, mutta koulu muuttaa tässä kohtaa palettia reilulla kädellä.

Muutenkin työn ja perheen tasapainottelu vaatii melkoisia jonglööritaitoja. Toisen vanhemman ollessa pidemmällä työreissulla pitenee päivähoitopäivät pakosta vaikka kuinka mahdollisuuksien mukaan otettaisiin saldoihin miinuksia. Itse saan pidettyä onneksi etätöitä, jotka muutenkin helpottavat kummasti tätä arkisen työkuorman kanssa pärjäämistä. Omassa työssäni perheystävällistä on myös se, että kiitos ylitöiden ja reissujen lomailen helposti vuodessa kahdeksan-yhdeksän viikkoa eli lapsi saa yleensä pitkät lomat päiväkodista. Saapa muuten nähdä missä kohtaa lapsi tulee siihen ikään, että alkaisi olla pikemminkin suotavaa, etteivät vanhemmat turhan paljon notkuisi koulujen loma-aikoina kotona?

Epätyypillisissä työsuhteissa ja itsensä työllistäjillä tämän tasapainon säilyttäminen menee vielä monimutkaisemmaksi ja tämän tiedostaen pidänkin vähän käsittämättömänä kaavailtuja päivähoitorajoituksia. Se perus 8-16 -työ alkaa kuitenkin olla yhä useammin harvinaisuus ja sitä ei voida pitää mallina jonka pohjalta palveluja suunnitellaan.

Miten teidän perheessäne on ratkaistu työn ja perheen nivominen samaan pakettiin?