Yleinen

Meidän vappumme

Eilen aamulla ihmettelin Facebookin Tänä päivänä-toiminnon tuomaa muistoa vuodelta 2009. Päivityksessäni ihmettelin miten reppu ei nyt oikein sopisi lookiin ja mietin että saisinko kaikki tarvittavat tavarat miehelle kannettavaksi. Aika pitkään raavin päätäni ja mietin, että mitähän tässä nyt on ollut tekeillä kunnes mieleen tuli, että niin joo. Aikana ennen lasta vaput ovat olleet vähän toisenlaisia.

Entisenä opiskelija-aktiivina vappuaatot pitkään muodostuivat ilmapallojen jakamisesta lakituksessa ja tukevasta humalatilasta. Sitten eräänä vappuna vapusta jäi käteen jotain muutakin kuin lakin litistämät hiukset ja krapula. Parisuhde, joka vappuna täyttää jo 12 vuotta on muuttunut melkoisesti niistä alkuvuosista. Jos seitsemän vuotta sitten vielä juhlittiin ystävien kanssa Turussa niin kuusi vuotta sitten oltiin Helsingissä ison mahan kanssa kokeilemassa miten kivaa on potea norovirusta raskaana ollessa (ei kovinkaan kivaa vink vink). Siitä eteenpäin vaput ovatkin muodostuneet ilmapalloista, munkeista ja brunsseista ystäväporukalla.


Niin ja on meillä myös tuo yksi vappukukkia syövä kissakin.

Sen verran minussa edelleen elää opiskelija-aktiivia, että viikonloppuun osuvassa vapussa on jotain periaatteellisen väärää. Jotenkin luonnotonta tällainen, että vappuaattona vain notkutaan kotona pyjamat päällä ja suunnitellaan laiskasti parturiin lähtöä sekä munkki ja sima -tilauksen noutamista lähikahvilasta. Mutta eiköhän tästäkin vielä vappu saada aikaiseksi ja säätiedotusta kun katsoo niin ehkä ei yhtään hullumpi juttu ole sekään ettei tarvitse sitä poutaista ja aurinkoista osaa päivästä viettää toimistossa.

DIY

DIY: Yoda-asu

Päiväkodissa vappunaamiaiset vaihtuivat vanhusten viihdyttämiseen palvelutalossa, mutta naamiaiset silti vappuun saatiin kun lapsi sai kutsun ystävänsä Star Wars -teemaisilla synttäreille. Star Wars on lapselle tarinana erittäin tuttu vaikka leffoja ei olla nähtykään*, joten asusuunnittelu lähti heti käyntiin. Valinta oli lopulta helppo ja sitten jäikin enää äidin pohdittavaksi miten toteutetaan Yoda-asu mahdollisimman pienellä vaivalla.


Asu toteutettiin lopulta 20 minuutissa. Mies kaivoi jo pyöränrassausrättikasaan päätyneen kulahtaneen t-paidan, joka leikattiin edestä kahtia ja pääntie muokattiin paremmin kietaisuun istuvaksi. Vyö kaivettiin minun laatikostani ja suurin ponnistelu tehtiin korvien kanssa eli ompelin vihreästä joustocollegesta korvapipon. Pipon toteutus oli harvinaisen simppeli. Sivusaumoihin ommeltiin korvat. Jos olisi jaksanut nähdä vaivaa olisi kannattanut korviin silittää tukikankaat, jotta korvat sojoittaisivat paremmin sivuille. Ja oikea hifistelijä olisi vielä tikannut korvat. Itse kuulun enemmän vauhti korjaa virheet -koulukuntaan, jolla oli työpäivän päälle ollut vielä yksi yhdistyksen kokous ja hillitön nälkä, joten lopputulos oli nyt vähän enemmän Jar jar kuin Yoda korvien terhakkuuden osalta, mutta näillä nyt mennään ja loppukäyttäjä oli hyvin tyytyväinen asuunsa. Leggarit taidamme kuitenkin vaihtaa vähän vähemmän sydämellisiin ennen kuin huomenna suuntaamme juhlimaan.

Isot t-paidat toimivat muuten hyvänä aihiona hyvin moneen naamiaisasuun. Kannattaa etsiä muutenkin ideoita netistä. Monet t-paidasta tuunatut asut ovat vielä sellaisia ettei tarvitse edes ommella mitään. Harvinaisen hyvä tapa kierrätää vanhempien kulahtaneet paidat vielä uuteen elämään ja sitten kun tarve naamiaisasulle on lopullisesti ohi voi paidan palauttaa sinne fillarinrassausrättien pinoon.

* Osassa nörttihenkisissä perheissä ollaan kovin tarkkoja siitä ettei lapset spoilaannu Star Warsin suurella paljastuksella (eli sillä että Darth Vader on Luken isä, pahoittelen jos et tiennyt tätä), koska koetaan, että tuo on tarinan pihvi ja sitä varten episodien katsomisjärjestyskin tulisi uudelleensäätää. Sanoisin kuitenkin, että tuo alkaa olla vähän hävitty taistelu. Nämä nykyiset paatintapit ovat jo Angry Birdseistä oppineet tarinan suuren juonen ja lopuista pitää huoli Lego. Ja jos nyt oman lapsensa noista saa pidettyä erossa niin viisivuotiaat eivät ole tunnettuja pitämään salaisuuksia kovinkaan hyvin ja spoilaavat iloisesti koko jutun. Itse suhtaudun Star Warseihini keskivertoa kovemmalla vakavuudella, mutta olen todennut, että tässä kohtaa ei kannata hakata päätä seinään asioiden kanssa.

Yleinen

Kaktus karnevaalitunnelmissa

Joskus alkuvuodesta perheen miehet kävivät ilman minua kukkakaupasta ja lapsi älläsi isänsä ostamaan tuliaisa kotiin. Viisivuotiaan hörhelöiden rakastajan itsevarmuudella lapsi valitsi kuivakukilla koristellut kaktukset, mutta kaktuksista toinen päätti vielä vähän nostaa karnevaalitasoa näin vappuviikon kunniaksi.


Tuosta ei enää viherkasvi hölmömmän näköiseksi pääse muuttumaan.

En kyllä kuollaksenikaan keksi miten me tuo kaktus on saatu kukkimaan. Toki se on viettänyt päivät eteläänaukeavalla  ikkunalaudalla, mutta epäilen ettemme ole sille vettä antaneet oikeastaan koko aikana mitä kasvi on meillä ollut. Yleensähän kaktukset käsittääkseni kukkivat siitä riemusta kun ne vihdoin vettä saavat. Tai ainakin isoäitini joulukaktus tapasi iloisesti kukkia lokakuussa kun se yleensä muistettiin kantaa pihalta sisälle ennen yöpakkasten alkua. Joka tapauksessa riemukkaan näköinen tuo kaktus on noinkin.

Kaktusten lisäksi meiltä ei nyt itseasiassa löydy muita viherkasveja. Itse haluaisin enemmänkin kaktuksia. Ne ovat jotenkin sympaattisia kasveja ja tykkäsin kasvattaa niitä jo lapsena. Meidän erittäin paahteinen olohuoneen ikkunalautamme ei myöskään kovin monelle muulle kasville sopeudu. Chilit me olemme siinä myös saaneet menestymään, mutta jotenkin tänä vuonna vain unohdinne kylvää mokomat. Näillä näytöillä voi ollakin vähintäänkin kyseenalaista mitä saamme kasvamaan pihalla kun taloyhtiön porukalla hankimme viljelaatikot. Ehkä me vain keskitymme viljelemään rusakkojen makuun sopivaa kasvistoa ja toivotaan, että naapurit saa jotain satoakin laatikoistaan jos me saanne pidettyä pihamme semikesyn rusakon kurissa ja nuhteessa.

Yleinen

Mutsi koulunpenkillä

Vuosi sitten töiden rinnalle tuli myös opiskelut. Lähdin suorittamaan erityisammattitutkintoa, koska vaikka insinöörit nyt muun muassa osaavat kaiken niin ihan rehellisyyden nimissä, jos itsensä elättää kouluttajana ja valmentajana niin olisi ihan kivaa, että täällä tutkinnontuijottajien valtakunnassa asuttaessa olisi jotain mustaa valkoisella siitä millä lihaksilla näitä töitä paiskotaan. Ensimmäiset puoli vuotta opintoja töiden ohessa sujui suorastaan hämmentävän sujuvasti, joten tähän alkuvuoteen olikin hyvä lisätä vastusta ottamalla rinnalle myös yksi 15 viikon verkkokurssi.


Näillä neliöhinnoilla ei osteta työhuonetta, mutta onneksi eteisen kaapista löytyi miehen muinaisien kesäduunien jäljeltä kuppikuulosuojaimia kaksin kappalein. Opiskelua nimittäin usein tehdään outoihin kellonaikoihin sohvalta käsin. Tämä siis asettaa jo vähän rajoitteita sille mitä tässä elämäntilanteessa voin opiskella. Monimuoto-opiskelu ja verkkokurssit ovat osoittautuneet toimivaksi. Mitä vähemmän aikaan ja paikkaan sidottua ohjelmaa opinnoissa on niin sitä todennäköisemmin opinnot saa sujautetta tähän paikoin kauniisti sanottuna hektiseen viikkorytmiimme. Normaalisti yritän, etten ihan liikoja joutuisi opiskelemaan viikonloppuna, mutta tällä viikolla miehellä oli ulkomaanvieraita tarkastusta tekemässä ja lapsen muskariope sairastui vielä vatsatautiin, joten arki-iltojeni opiskeluslotit vaihtuivat lapsen kanssa hengaamiseen. Kun niin sadistinen minkään en ole että istuisin kotona kuulosuojaimet päässä lapsen kanssa kahden ollessani. 

Opiskelu kaikista aikatauluhaasteista huolimatta kuitenkin tuntuu hyvältä ja nyt aika taas tuntuu kypsältä itsensäkehittämiselle. Yritin jo perhevapailta palattuani jatkaa opintoja, mutta se oli kyllö ihan täysi vitsi. Vuoden univelkojen jälkeen epäilin jo että minulta oli synnytyksessä poistunut istukan asemasta aivot. En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni niin tyhmäksi. Tosin tätä ei kannata ottaa myös niinkään, ettei keneltäkään onnistu pienen lapsen kanssa opiskelut. Maailmassa on miljoonia paremmin nukkuvia lapsia ja tuhansia paremmin univelkaa kestäviä vanhempia. Meillä vaan sattui pariutumaan huonosti nukkuva lapsi huonosti univelkaa kestävään ja helposti univelkaisena univaikeuksista kärsivään äitiin.

Opiskellessa nälkä myös kasvaa syödessä, mutta ehkä tässä nyt olisi hyvä muitaa ettei taas sorru ahmimaan liikaa. Vuoden päästä kun lapsi siirtyy koulutielle ei ehkä kannata turboahtaa kalenteria töillä ja opinnoilla, koska veikkaan, että muutos saattaa vaikuttaa taas siihen minkä verran niitä aikaresursseja on jaettavissa. Ja toisaalta muutama vuosi eteenpäin ja veikkaan, että saan saan opiskella juuri niin rauhassa kun haluan kun lapsi laajentaa reviiriään kodin ulkopuolelle ja meidän vanhempien aktiivisen läsnäolon tarve vähee.

Lukupäiväkirja, Viihdettä lapsille

Onks noloo?

Tänään vietettiin Kirjan ja ruusun päivää ja tänä vuonna päivän nimikkokirjana toimi Ronja Salmen kirjoittama ja Jami Nurmisen kuvittama Onks noloo? Ronja Salmihan ei ole noloiluteeman kanssa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä vaan aika monessa lapsiperheessä Ronja tunnetaan Galaksista ja sen Onks noloo? -ohjelmasta.


Onkos noloo? on lastenkirja jossa nolostutaan ja selvitään hengissä noloista tilanteista ja epäilen, että kirja tulee muutaman vuoden päästä olemaan meillä hitti tai sitten se osuu liian lähelle maalia ja lapsi tulee vihaamaan tuota kirjaa joka solullaan koska se on niiiiiin nolo (koska se on taatusti totta).

Kirjassa haastetaan myös pohtimaan minkä on noloa ja tässä hengessä kivaa Instaan ladatessani kysyin, että onks noloo ostaa itselleen kirjoja sen verran paljon että sai Onks noloo? -kirjan itselleen? Ja vastasin että ei ei tosiaankaan oo. Sen sijaan pidän hieman keskivertoa nolompana sitä, että Suomessa tätä päivää halutaan juhlitaa Kirjan ja ruusun päivänä, jossa naisen tehtävä olisi ostaa miehelle kirjoja ja miehen antaa naiselle ruusu. Siis Sannia siteeraten, että mitähän vittua? Samaista päiväähän juhlitaan myös Unescon Maailman kirjojen ja tekijänoikeuksien päivänä. Jotenkin itse kokisin tuon teeman hieman terveemmäksi kuin nykyisen Kirjan ja ruusun päivän nimenä. Nykyinen nimihän ammentaa juurensa espanjasta ja on yksi merkittävimpiä romanttisia juhlapäiviä ilmeisestikin alueella. Tosin nykyään tuntuu, että tämä koko kevättalvi on yhtä kukkien ostamisen sesonkia kun ystävänpäivä, naistenpäivä sekä Kirjan ja ruusun päivä vaatisivat mieheltä visiittiä kukkakauppaan eli siinä on kyllä tehty erinomaista lobbausta alan toimijoiden suunnasta. Meillä kuitenkin ruusut jätettiin tälläkin kertaa väliin. Kirjat tosiaankin voivat olla rakkauden teko, mutta minä ennemmin otan itsekin kirjoja kuin ruusuja. Varsinkin näin allergia-aikaan.

Itseäni kiinnostaisi myös tekijänoikeuksien laajempi käsitely. Tuntuu, että Suomessa aihetta sivutaan oikeastaan vain digikysymyksissä ja tuntuu, että muutenkin tekijänoikeudet ovat asia, joita ei juurikaan pohdita vaikka itseasiassa syytä olisi. Akateemisessa kirjakaupassa päivän ohjelma viittasi onneksi enemmän jo Maailman kirjojen päivään, mutta vähän tämä teema nyt kaipaisi pientä palvelumuotoilua jotta viesti tulisi hieman kirkkaammin läpi.

Onks noloo? on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen teos, jota Kirjakauppaliiton jäsenet jakoivat kaupanpäälliseksi 23.4. Kirjan ja ruusun päivänä yli 15 euron ostoksia tehneille.

Yleinen

8

Heräsimme aamulla miehen kanssa tajuamaan, että päivähoidon kesälomalappu pitää olla kuitattuna huomenna päiväkodilla. Aamulla nappasin lapun käsilaukkuun ja sopivan tauon tullen otin paniikkipuhelun äidilleni. Talvi on ollut lapselle pitkä ja tuntuu että välillä puhti on täysin lopussa ja syksyllä alkava eskari lisää vielä jännityskerrointa. Kesälomaa piti siis saada mahdollisimman paljon jotta akkuja saadaan ladattua.  

Lopulta kiitos mummipalveluiden ja minun ja miehen osittain porastamien lomien saimme tyypille kahdeksan viikon kesälomat.

Kesän aloittaa mummi parilla päivällä, minä jatkan siitä ja 2,5 viikkoa myöhemmin mies tulee mukaan. Koko perheen voimin lomailemme kolme viikkoa ja sitten perheen miehet jatkavat vielä keskenään. Viimeisen viikon lapsi viettää lomansa kohokohtaa eli lähtee mummin kanssa mökille. Eno saa kuulemma tulla paikalle, mutta vanhemmilla ei kuulemma ole mitään asiaa tulla sotkemaan tyypin ja mumminsa kuvioita. Luvassa on jokaisen viisi- ja 73-vuotiaan lempiharrastuksia: siivoamista, hautojenhoitoa, iskelmämusiikkia ja kalastusta. Tuolla viikko-ohjelmalla tosin epäilen että eno kernaasti passaa tämän tarjouksen.

Tiedämme, että olemme lomajärjestelyissä onnekkaita. Itselläni on viikon normaalia enemmän vuosilomia ja työnantaja korvaa tuntipankkiin sekä ylityöt että työajan ulkopuolella työasioissa matkustamisen eli saan jo itse pitkät kesälomat. Pystymme myös miehen kanssa melkopitkälti vaikuttamaan omiin lomiimme eli se mahdollistaa lomien osittaisen porrastuksen ja sitten on vielä mummipalvelut. Veljeni joskus sanoi, ettei tiedä kumpi näissä lastenhoitokuvioissa tekee suuremman palveluksen. Me mummille kun annetaan lapsenlapset sille vai mummi meille kun auttaa lapsenlapsien kanssa. Turhan usein kuulee siitä, että isovanhempia uuvutetaan lastenlasten hoitamisessa, mutta meillä nämä avaukset tulevat käytännössä aina mummilta ja yhteinen aika myös tekee ihmeitä isovanhemman ja lapsenlapsen suhteelle. Ja rehellisesti sanottuna tiedän, että lapselle tekee hyvää viettää äitini kanssa aikaa myös ilman minua, koska ei ole mitään järkeä siirtää lapselle niitä asioita, jotka minun ja äitini suhteessa hiertävät. Varsinkin kun lapsella ja mummilla ne maut tuntuvat menevän yhteen.

Tykkään myös siitä, että lomaan kuuluu aikoja jolloin olen lomalla kahden lapsen kanssa. Toki ison osan 2,5 viikosta vietämme kotona eli mieskin on iltaisin paikalla, mutta meillä perinteisesti on lapsen kanssa ollut kesäisin mahtavaa. Pakkaamme aamulla reput, suuntaamme puistolounaan kautta kaupungille ja yleensä kotiudumme illalla kun töistä palannut mies on jo soittanut kadonneen perheensä perään. Ja tykkään myös siitä, että mies ja poika lomailevat keskenään. Noihin reissuihin on yleensä yhdistetty vierailuja toisen isoäidin luokse joten olen saanut nauttia yksinolosta kotona. Rehellisesti sanottuna paluu lomalta töihin tuntuu suorastaan rennolta kun tietää, että iltaisin voi pistäytyä leffaan, hakea kotimatkalla sushia ja maratonkatsoa Netflixiä sekä tapailla kavereita. Puhumattakaan siitä kun ollaan miehen kanssa lomalla lapsen mökkeillessä. Sehän on melkein kuin olisi lomalle lähtenyt.

Yleinen

Tiedetään mistä meidät kesällä löytää

Jossain vaiheessa syksyä kun fillaroimme lapsen lanssa keskustaan bongasimme Töölönlahden puostoon nousseen leikkpuiston. Pääsiäisenä yritimme mennä katsomaan olisiko puisto jo ollut käytössä, mutta jostain syystä käytännössä valmis puisto oli edelleen mellakka-aitojen ympäröimä. Tällä viikolla kuitenkin bongastin Facebookista tiedon, että puisto on auki, joten lauantaina kotimatkalla Arkkitehtikoulusta suoritimme suunnitellun pit stopin.  

Leikkipaikka on minusta ensisijaisesti vähän isompien lasten leikkipuisto. Aivan pienille taaperoille, varsinkin kiipeilyn suhteen aremmille, puistosta ei löyty juurikaan mielekästä tekemistä. Itseasiassa meidän jossain määrin korkeanpaikankammoiselle viisivuotiaallekin osa radan jutuista meinasi olla liikaa. Sinäänsä koomista, että tuo meidän apinahan painaa tuossa meidän vieressä olevassa parkourpuistossa ilman ettei ilmekään värähdä, joten osa epävarmuudesta taisi johtua tottumattomuudesta uuteen rataan. Kiipeilytemppuiluradan lisäksi alueelta löytyy myös kuvassa näkyvät pallurat, tasapainoluun tarkoitettu rengas, pari keinuviritelmää ja kiipelilymonitahokkaat eli melkoisen monipuolisen treenin tuolla saa vedettyä.

Leikkipaikan parhaisiin puoliin kuulu se, että paikan ympärille on nousemassa laajat nurmikentät joten kesäin kivoin eväsretkikohde on löytynyt. Täysin ongelmaton sijoittelu ei kuitenkaan ole ja lahtea kiertävän kevyenliikenteenväylän pyöräilijöiden ainakin on syytä varautua pikapysähdyksiin, koska leikkipaikasta saa liukasliikkeinen nääpiö ponkaistua kelville nopeammin kun vanhempi ehtii sanoa pillimehu. Ja mitään varsinaista erakkopuuhaahaan tuo ei ole vielä hyvään aikaan koska puisto varmasti vetää kävijöitä kesällä myös turisteista. Sopu ainakin lauantaina onneksi antoi sijaa, mutta silti toivoisin, että vanhemmat vähän katsoisivat lastensa perään. Jos iso osa lapsista kiertää rataa vastapäivään (kuten nyt noin yleensäkin ratoja kierretään) niin voisi sen oman lapsosen myös ohjata samaan suuntaan massojen kanssa. Toki yksilöllisyys on ihailtavaa, mutta vähän se tekee kiikkerillä köysitikkailla kohtaamisesta jännittävää.