Nainen ja nimi

Vappupäivän aamun kunniaksi taas vähän vakavampaa pohdintaa. Torstaina postilaatikosta kolahti uusi Kodin Kuvalehti. Yleisesti tykkään Kodin kuvalehdestä. Sillä on tietty keski-ikäinen habitus, mutta jutut on pääsääntöisesti hyvin kirjoitettuja ja lehden teemat on usein sellaisia, että niitä tykkään lukea. Ja tykkäsin tälläkin kertaa. Se mistä en tykännyt oli tapa jolla kannen lööpit ovat toteuttu.


Aku Hirviniemi ja sisko.

Ilmeisesti Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja, eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja kansanedustaja eivät ole naiselle riittäviä meriittejä, jotta nainen saisi edes nimensä lehden kanteen. Aino-Kaisa Pekonen on ansioitunut poliittinen toimija, jolla on myös itsellään mielenkiintoinen tarinansa kerrottavana ja joka myös poliitikkona on tällä hetkellä erittäin ajankohtainen Vasemmistoliiton puhenjohtajavaalien vuoksi.

Erityisesti tämä on härskiä toimintaa lehdeltä, joka kansileiskansa pohjalta hyvinkin haluaa profiloitua naisille suunnatuksi julkaisuksi. Minkä viestin Kodin kuvalehti haluaa välittää sillä, että määrittelevät yhden  maamme merkittävistä oppositiopoliitikoista koomikkoveljensä siskoksi? Miksi lehti, joka rohkeasti nostaa esiin ihmisten moninaisuutta esimerkiksi hurmaavalla rakkaustarinasarjallaan, haluaa mitätöidä naisen oikeiden omaan nimeensä? Itse pidän tätä melkoisena oman oksan saahamisena. Annetaan ihmisille mielikuva siitä, että on ok määrittää nainen hänen suhteessaan mieheen. Annetaan mielikuva, että jos ei muista naisen nimeä niin ei se nyt ole niin nuukaa muuteenkaan. Kun niinhän politiikassa jo muutenkin toimitaan. Opetusministerinä Sanni on nyt toiminut silleen tyhmästi, mutta ei sillä ole väliä, koska nyt sentään vaikuttaisi, että Orpo haastaa Stubbin aseman puolueen puheenjohtajana. Ja hyvä, että niin toimii koska muuten olisi kamalaa jos se kylmä ja kalsea Elina valittaisiin.  

Sanoilla on valtaa ja pidän erikoisena, että Kodin kuvalehden muuten ammattimainen toimitus ei ole sitä tajunnut. Elämme edelleen maailmassa jossa ei riitä, että nainen on yhtä hyvä kuin mies vaan naisen on oltava vähintään ylivoimainen tullakseen otetuksi vakavasti.

Yksi vastaus artikkeliiin “Nainen ja nimi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s