Yleinen

Kun on aika puhua

Lauantaina minä lähdin. Ihan alkuun on varmaan parempi sanoa, ettei meillä kotona ole pistetty lusikoita jakoon, en ole irtisanoutunut töistäni enkä myöskään joutunut riitoihin perheeni tai tärkeimpien ystävieni kanssa. Jätin taakseni virtuaalisen yhteisön, jossa olin vaikuttanut tiiviisti reilun vuosikymmenen. Repäisin irti laastarin, nostin kytkintä, ostin pelkän menolipun.

Vuodet yhteisössä olivat mahtavia. Tutustuin upeisiin ihmisiin ja löysin ystäviä jotka kulkevat sydämessäni loppuikäni. Yhteisöni opetti minulle paljon ihmisyydestä ja erilaisuudesta. Ilman tätä yhteisöä näkökulmani elämään olisi ehdottomasti suppeampi. Yhteisö oli turvallinen paikka käydä keskusteluja. Se toimi feministisesti ajateltuna minulle omana huoneena, virtuaalisena jatkeena kodilleni. Viime aikoina yhteisön ilmapiiri kuitenkin muuttui. Useissa keskusteluissa huomasi että arvot ovat koventuneet ja rasistisesta ilmaisusta on tullut hyväksyttävämpää. Samaan aikaan itselläni kehitys kulki toiseen suuntaan eikä ennen niin turvallinen yhteisö tuntunut enää turvalliselta tilalta kirjoittaa.

Sinänsä arvojen koventuminen ei tule yllätyksenä, koska elänhän minäkin tässä yhteiskunnassa. Harva laaja-alainen yhteisö on immuuni sille mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja nykyään turhan monen arvot ovat minun näkökulmastani katsottuna usein kovia ja rumia. Aikani jaksoin yrittää järjellä selittää asioita, mutta lopulta huomasin vain uupuvani. Niin tässä entisessä yhteisössäni kuin muissakin sosiaalisen median kanavissa kielenkäyttö muuttui sellaiseksi, että lopulta totesin, että ehkä kuitenkin lopulta haluan käyttää energiani ennemmin rakentavaan keskusteluun ja eheyttäviin tekoihin sen asemasta, että kuuluisan meemin tavoin vältteleen  nukkumaanmenoa, koska joku on internetissä väärässä.

Yhteiskunnan kannalta kuitenkin ne ihmiset, joilla on mielipiteitä, eivät ole lopulta ne jotka saavat eniten vahinkoa aikaa. Yksittäinen ihminen harvoin saa aikaan muuta kuin puhetta, mutta kun yksittäisen ihmisen ympärille löytyy ihmisiä, jotka hiljaisesti hyväksyvät toisen teon alkaa vahinkoa syntymään. On äärettömän helppo pestä omat kädet puhtaaksi asioista, jotka eivät suoranaisesti kosketa sinua, mutta tekemällä niin mahdollistat helposti ikävät teot. Tulostin viime syksynä työhuoneeni seinälle Martin Niemöllerin runon, koska halusin itse muistaa, että hiljeneminen, hiljainen hyväksyntä, on vain muutama sukupolvi sitten mahdollistanut kauheuksia.

First they came for the Socialists, and I did not speak out—

Because I was not a Socialist.

Then they came for the Trade Unionists, and I did not speak out—

Because I was not a Trade Unionist.

Then they came for the Jews, and I did not speak out—

Because I was not a Jew.

Then they came for me—and there was no one left to speak for me.

Toisen maailmansodan Saksaan sijoittuva runo on minusta äärettömän voimakas ja tarpeellinen viesti siitä, että miksi on tärkeää, että jokainen meistä käyttää ääntään. Hiljeneminen ja silmien sulkeminen on yhtä hyödyllistä kuin talvipakkasella housuun pisaaminen. Hetken voi olla lämmin, mutta pian huomaat olevasi kirjaimellisesti kusessa. 

Yhteiskuntamme on yhtä kuin meidän yhteiskunnan jäsenten summa ja siksi jokaisella meistä on merkitystä. Ei tämä tarkoita sitä, että kaikkien kanssa pitää olla aina samaa mieltä, mutta pitää nyt edes ainakin kyetä käyttämään sellaista kieltä, joka kunnioittaa vastapuolta. Vihapuhe internetissä on arkipäiväistynyt osin varmasti anonymiteetin luoman turvallisuusharhan ansioista, mutta tämä on asia jolle ei tarvitse antaa periksi. 

Verkkovuorovaikutukseen kuuluu aivan samat keskustelun lainalaisuudet mitä muuhunkin vuorovaikutukseen. Kuuntele, aseta itsesi kuulijan asemaan ennen kuin puhut ja muista puolustaa niitä, joilla itsellä siihen ei ole mahdollisuutta.

2 thoughts on “Kun on aika puhua”

  1. Mua nyt kiinnostaa heti – uteliaana – onko tää mahdollisesti sisarfoorumi sille, missä me on aikoinaan tutustuttu. Mä en sinne kuuluu ollenkaan mutta huhu (!) kertoi että jotain kuohuntaa on ollut ja useampi poistunut joukosta, ja huhun kertoja ei osannut selittää tapahtumia ja tietysti uteliasta alkoi vaivata.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s