N-sana

Olen pääsääntöisesti rationaalinen ja hysteriaan taipumaton ihminen. On kuitenkin yksi, lapsiperheissä turhan tuttu asia, joka saa minut voimaan pahoin jo pelkästä ajatuksesta.

Norovirus.

Kuusi vuotta sitten vappuna podin tietääkseni elämäni ensimmäisen noroviruksen. Olin raskaana. Kolmen päivän tehotyhjennyksen jälkeen makasin viikon sohvalla voimattomana möykkynä. Painoni putosi niin paljon etten koko loppuraskaudesta saanut painoa kerättyä takaisin (en kuitenkaan suosittele norovirusta kenellekään avuksi raskausaikaiseen painonhallintaan). Sittemmin lapsi on tuonut tuon viheliäisen viruksen päiväkodista pariin kertaan ja vaikka kuinka olemme vetäneet gefiluspastilleja ja olen jopa lotrannut noin muuten vihaamallani käsidessä ja hinkannut saippuaisia käsiä kirurgitaktiikalla puhtaaksi on noro löytänyt minut. Se löytää minut aina vaikka kokeilimme ratkaisua, jossa mies ottaa päävastuun potilaan hoitamisesta. Ja joka kerta siinä missä mies ja poika selviävät tyyliin kertaoksennuksella minä teen kuolemaa vähintään viikon.


Yritin tämään jopa kasuaalisti vitsailla noroviruksesta teekuppiviisauden kohdalla, mutta ei se vain ironnut.

Tämän loppukevään olen ollut lähinnä kauhunsekaisessa hirvitysjännityksessä ja lukenut somepäivityksiä ja lööppejä noroepidemioiden kierrosta. Edellinen vatsatauti taloudessamme koettiin kaksi vuotta sitten ja on vain ajan kysymys, koska se pirulainen hiipii kulmillemme. Yleensä sentään kesät on saanut henkäistä helpotuksesta, mutta nyt tauti vain näyttää lisäävän kierroksia. 

Loma päiväkodista toivottavasti vähän helpottaa asennetta, mutta toisaalta sitten tiedossa on uimakoulu ja sen nyt tietää millainen elatusastia se uimahallimiljöö on. Lapsi myös haaveilee reissusta HopLopiin ja mietin jo voitaisiinko se toteuttaa pukemalla koko perhe puhdastilahaalareihin.

Tai sitten vain jatkan maitohappobakteerien puputtamista ja toivon parasta samalla kun pelkään pahinta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s