Krokettia lyömään

Tule pelaamaan meidän kanssa krokettia

lyömään puisella mailalla

erivärisiä puisia palloja läpi porteista

tule pelaamaan me pitäisimme sinusta

tule pelaamaan me pitäisimme sinusta

pitäisimme sinusta.

Saattoi tosin käydä niin, että pelin kesken liimattiin ja teipattiin yksi peliväline kuntoon sekä haettiin siimaleikkuri pelialustan siistimiseksi. Pelatessa paikalla myös oli melkein yhtä monta asiantuntijaa mitä pelaajaakin, joten pohdittiin,  että seuraava hankinta voisi olla toinen setti ja pallojen tuunaus niin, että kaikki pääsisivät pelaamaan. Nuorin pelaaja tosin luovutti molemmilla kierroksissa parin lyönnin jälkeen ja vaihtoi trampoliinille.

Huomenna, jos säätiedotteeseen on luottamista, pihapelit vaihtuu sisäpeleihin. Kaivelimme pojan kanssa jo lautapeleistä ne millä voimme aloittaa kun muu jengi vielä nukkuu ja sekä Uno että Skip-Bo -kortit ovat asemissa odottamassa pelaajiaan. Minulla myös polttelisi lukemista odottava kirja tuossa sivupöydällä. Maailmassa ei meinaan montaa rentouttavampaa asiaa ole kuin sadepäivinä kirjojen lukeminen vintillä niin että sade ropisee peltikattoon. Ropinassa tosin on riskinä, että huomaamattaan tulee ottaneeksi aika monet päiväunet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s