Yleinen

New York, New York

Reilut kolme vuotta sitten istuin kummityttöni kanssa sohvalla katsomassa Sinkkuelämää. Jostain se juttu sitten meni matkustamiseen ja siihen olisi kiva mennä New Yorkiin ja seuraavaksi oltiinkon jo sopimassa, että kunhan kummityttö kirjoittaa ylioppilaaksi niin sitten lähdetään. No ihan heti ei päästy valkolakin saamisen jälkeen reissuun, mutta viime lauantaina nousimme koneeseen ja lensimme New Yorkiin, toinen ensimmäistä ja toinen toista kertaa.


New York on kai kaupunki, jota kuuluisi rakastaa, mutta ensimmäisellä reissulla kaupunki ei tehnyt minuun kovinkaan suurta vaikutusta ja vaikka nyt fiilis parani niin ei tämä nyt minulle ollut mikään home away from home. Ystäväni kertaalleen kuvaili, että häntä häiritsee Roomassa se fiilis kuin olisi koko ajan lukittuna jättiläismäiseen ulkoilmamuseoon ja New Yorkissa minulla oli vähän samassa hengessä fiilis kuin olisin vieraillut koko ajan elokuvan tai tv-sarjan kuvauspaikalla. Toki kahdelle populaarikulttuurin massakuluttajalle tuokin toi oman erityisen fiiliksen reissuun, mutta tietty aitous jäi tälläkin kertaa kaupungista uupumaan.

Ensimmäisellä reissullani 2008 joulukuussa yövyimme miehen kanssa Midtownissa ja kaupunkiin iski hillitön jäämyrsy. Tällä kertaa sää pääsääntöisesti suosi ja majoituimme Brooklynin puolella. Brooklyn paransi minun kaupunkikokemustani ja koska uskallan jo nyt sanoa, että ainakin lapsen kanssa kaupunkiin jossain vaihessa tulen päätymään on majoituskohteeni taaskin Brooklyn. Sen minkä hävisi metrossa istutuissa minuuteissa voitti takaisin mahdollisuutena ihailla ihmisiä sen metron kyydissä. New Yorkin kohdalla monikulttuurisuus oli aivan eri tavalla läsnä ja silläkin uhalla, että vaikutan hullulta metrostalkkerilta niin etninen kirjavuus teki ihmisistä äärettömän kauniita katsoa.

Ajankohtanahan tämä oli valtavan kiehtova vierailulle. Presidentinvaalien vaalityö kävi kuumimmillaan ja oli kiinnostavaa päästä seuraamaan miten paikallinen media tilannetta seurasi ja myös sitä miten likaista se poliittinen peli aidosti tuossa vapauden mallimaassa oli. Reissun aikana ehdinme pohtia myös useammalta kannalta amerikkalaista unelmaa kun ohitimme hotellin liepeillä olevia julkisia kouluja. Ei ihan äkkiä uskoisi, että oman lapsen tulevan lähiperuskoulun oven yläpuolelle maalattaisin koulun sloganiksi ”Kasvatamme tulevaisuuden johtajia”. Yhdysvaltalaisten asenne työhön oli myös mielenkiintoinen. Ravintoloissa palvelu oli tippien toivossa ylitsevuotavan ystävällistä, mutta Empire State Buildingin lippuluukulla kassa viittä vaille haistatteli asiakkaille ja keskittyi lähinnä juoruamaan viereisen kopin myyjän kanssa arvostellen asiakkaita selvästi kuvitellen etteivät ulkomaalaistaustaiset asiakkaat ymmärtäneet englantia. Toki vastapainoksi törmäsimme myös käsittämättömän paljon sponttaaniin ystävällisyyteen ja kohteliaisuuteen alkaen siitä, että lentokenttätaksi tarjosi meille termarista kahvia.

Yllätys reissulla oli se, että kasvissyöjälle kaupunki ei ollut aivan helpoin kohde. Toki kaupunki oli täynnä kasvisravintoloita, mutta jos sellaista ei osunut kohdalle piti varsinkin vegaanista ruokaa katsoa vähän tarkemmin. Onneki Whole foods tuli mahtavan salaattitiskinsä kanssa tuossa kohtaa hätiin pariinkiin otteeseen. Katukojuistahan olisi kyllä saanut falafelia, mutta kun suunnilleen jokaisen kyljessä luki halal oli helppo tässäkin kohtaa äänestää jaloillaan. Kaupoista onneksi saatiin ostettua täydennystä ja löysimme myös aivan tolkuttoman hyvää mantelimaitoa lähi-Targetista.

Ostosten suhteen olen joko tullut kahdeksassa vuodessa krantummaksi tai sitten kotimaassa on kauppojen valikoimat parantuneet. Lopulta kassiin ei kotimatkalle montaa uutta tavaraa päässyt. Ostin yhdet housut American Apparelilta, mekon Uniqlosta ja kassin Urban Outfittersiltä. Lapsen tuliaiset löytyi Barnes&Noblesilta ja miehen Disney Storesta ja Momasta. Parasta antia reissulla olikin kaupungin ihmettely, se ettei ollut mihinkään kiire ja äärettömän hyvät keskustelut kummityttöni kanssa. Niin ja se että koska aikaeropäissäni heräsin joka aamu viideltä ehdin katsoa viiden päivän reissunme aikana Netflixistä koko How to get away with murderin toisen tuotantokauden…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s