Kanelia kainaloon

Ensimmäiseksi varmaan täytyy tunnustaa, että olen pitkän linjan Tatu ja Patu -fani, joten kaikki mitä tulet lukemaan on kirjoitettu hyvin outojen lasien läpi leffaa tiirailleen ihmisen näkökulmasta. Ensikontaktini Tatuun ja Patuun on ollut varmaan viitisentoistavuotta sitten kun veljenpoikani istutti meidät sohvalle ja iski taaperon päättäväisyydellä kouraani Tatu ja Patu päiväkodissa -kirjan. Olikin kohtalaisen selvää, että omalle lapselleni Tatut ja Patut olivat listan kärkisijoilla kun aloimme lapselle kirjahyllyä kokoamaan. Nyt kuusivuotiaana lapsi on jotenkin parhaassa Tatu ja Patu iässä. Lapsi tajuaa sanaleikit, intertekstuaaliset viittaukset ja nauttii aivan mielettömöstä kuvitusjälkestä. Kun näimme ensimmäisen kerran leffan mainoksen oli selvää, että elokuvaa mennään katsonaan niin pian kuin mahdollista ja tuo hetki oli viikko sitten lauantaina.

Aluksi vierastin hieman leffan toteutusta, jossa Tatusta ja Patusta oli tehty aikuiset, mutta itse elokuvassa valinta toimi täydellisesti. Leffan casting toimi muutenkin hyvin ja omalla tavallani tykkäsin myös siitä, että elokuvassa luotettiin tarinan kantavan vaikka taustalla tapahtui välillä vähän epäloogisia asioita kun lunta satoi, suli ja sekaan tuli vettä välillä kuin saavista kaatamalla. Tosin sellaisia nämä Helsingin talvet tuppaavat olemaan, yhtenä hetkenä ollaan talven ihmemaassa ja seuraavassa tuli uhrattua taas yhdet kengät loskan jumalille.

Elokuva oli melkoista fan serviceä. Nauroimme koko perhe kippurassa, mutta työkaverini joka ei niin ole sisällö kirjojen maailmassa totesi että hänelle leffa oli komedian tasolla pettymys. Tai toki asia voi olla myös niin, että meillä miehen kanssa on keskiverto kuusivuotiaan huumorintaju… Elokuva on kuitenkin selvästi koko perheen viihdettä, tosin meidän kuusivuotias änki yhdessä kohtaa syliin kun kuulemma jännitti liikaa. Sama asia on huomattu muutenkin elokuvien kanssa. Ihmisten näyttelemänä kohtaukset jotka animaatioissa ovat lällyjä, muuttavatkin todella hurjiksi ja pelottaviksi.

Tatu ja Patu jätti option auki myös jatko-osille, mutta toivon, että mahdollisuutta käytetään harkitusti. Nyt elokuva toimi hyvin kun tarinaan saatiin ammennettua monista tarinoista, mutta pelkään että ote menetetään jos tarinoita lähdetään tehtailemaan liukuhihnalta. Näin yksittäisenä kokemuksena uskon kuitenkin että elokuvasta tulee näiden 2000-luvun toisen vuosikymmenen alkupään lasten ikäpolvikokemus. Ja leffa oli myös hyvä esimerkki siitä, että kotimainen komediallinen viihde voi olla muutakin kuin Luokkakokouksia, joiden kakkososaa näppärästi mainostettiin myös Tatun ja Patun alussa pienellä klipillä. Jotenkin sitä toivoisi, että lastenleffoissa mainoksiinkin kiinnitettäisiin vähän enemmän huomiota, mutta onneksi lapsi ei mainosta juuri noteeranut. 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s