Yleinen

Vegaanihaaste ja mitä käteen jäi?

Kuun kääntyessä helmikuuksi loppui myös vegaanihaaste ja nyt on hyvä pohtia mitä tästä jäi käteen.


Viimeisen  haastepäivän lounas napattiin Pasilan Picnicistä matkalle lentokentälle. Soijapalat olivat vähän epäilyttäviä vielä viidennelläkin maistamiskerralla, mutta muuten veganisoitu annos oli tasapainoinen ja maukas.

Koko kuukausi ei kuitenkaan mennyt tasapainoisesti ja maukkaasti. Viime viikolla oli työmatkalla Kemissä ja ruokailut oli pitkälti sidottuna aikatauluihin ja ruokiin joista päätti joku muu kuin minä. Tarjolla siis oli perunaa ja pakastevihanneksia sekä salaattia. Annoksesta sai otettua kauniin kuvan, mutta ateriat olivat todella ravinneköyhiä ja puoli tuntia syömisen jälkeen oli jo nälkä uudestaan.

Samoin hotelliaamupaloilla ei juuri veteenkeitettyä kaurapuuroa kummempaa saanut. Toki kun sen tuunasi margariinisilmällä ja siemenillä saatiin suunnilleen nälkää pitävä annos. Tänään aamulla kuitenkin ilolla tervehdin kananmunaa hotellin aamupalalla.

Reissutyöläiselle haasteena tuli myös matkustaminen. Asemilla ja kulkuvälineissä se vegaaninen vaihtoehto on yleensä pähkinät ja itse kun olen niille allerginen jäi tämäkin vaihtoehto käyttämättä. Vegaanius vaatisi siis minulta sellaista suunnitelmallisuutta johon ruuhkavuosissa ylivirittyneet aivoni eivät vain aina kykene.

Koti-Pasila-välillä operoidessa vegaanius taas ei ole juurikaan ollut ongelma. Aamupalani on jo vuosia ollut vahinkovegaaninen koska astmani ei perusta maitotuotteista ja samoin iltaruoat ovat olleet jo vuosia hyvin kasvisvoittoista. Iltapalaruisleivästä jätin juustot pois itseasiassa yllättävän helpolla. Kotiarjessa myös ne uudet ruokarutiinit oli helppo ottaa haltuun.

Miten sitten tästä eteenpäin. Ruokavalioni tulee varmaankin asettumaan johonkin ”ei tehdä tästä nyt numeroa”-linjalle. Työpaikalta tilaisuuksiin lähtee tieto maidottomasta ja pähkinättömästä kasvisruoasta, mutta option kananmuniin taidan ainakin reissatessa säilyttää. Ja kotonakin veikkaan että ainakin alussa kala näyttelee jossain määrin roolia. Ja helmikuukin tuo yhden muutoksen, sellaisen mitä äitini varmasti ilolla tervehtii. Yritän vihdoin vieroittaa itseni Cola Zerosta. Se kun ei varsinaisesti ole myöskään mikään terveysteko.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s