Lukupäiväkirja: helmikuu

Vaikka helmikuu oli lyhyt kuukausi, joka oli kalenterin osalta ängetty täyteen menoja ja opintoja ehdin lukea hämmentävän monta kirjaa. Tammikuussa jäätiin tilanteeseen, jossa keskeneräisiä kirjoja oli kolme. Kahteen niistä en ole katsonut edes päin helmikuun aikana mutta yksi selässä killunut apina tuli selätettyä.

IMG_5623

Sudenkorento, kirja joka pari kesää sitten tappoi kaikki lukuhaluni, tuli viimein selätettyä. Ja ehkä nyt vaan suosiolla jätän Gabaldonit muille. Pidin valtavasti sarjan ensimmäisestä osasta, mutta toisessa osassa kävi jo selväksi se, että kirjailija olisi tarvinnut napakan kustannustoimittajan ja mitä kuulin enemmän lukeneilta niin homma meni vain pahemmaksi.

Sudenkorennon jälkeen iskin jälleen Ellibsin ekirjojen maailmaan. Luin Downton Abbeyn taustalla olleen Julian Fellowesin Belgravian. Kirja oli saanut omassa kuplassani ristiriitaista vastaanottoa. Osa piti tarinaa kevyeänä ja osa taas piti sitä täydellisenä laastarisuhteena Downtonille. Itse pidin kirjaa viihdyttävänä ja kyllähän tuon tarinan mielellän vaikka minisarjana katsoisi.

IMG_5639

Tämän jälkeen vuoroon pääsi Nukkekaappi, jota lähdin lukemaan oikeastaan ilman mitään ennakko-odotuksia.  Sittemin luin arvioita, joissa tätäkin kirjaa oli luonnehdittu hyvin ristiriitaisesti. Minulle Burtonin kirjoitustyyli toimi ja koukutuin tarinaan lopulta niin pahasti, että luin kirjaa yön pikkutunneille. Aamulla sitten tarvittiinkin kahvia, joka on minulle melko poikkeuksellista.  Näin jälkikäteen kuitenkin on pakko sanoa, että paikoin pidin tarinaa melko horjuvana ja kirjan tapahtuma-aika tuntui lopulta melko päälleliimatulta. Eli jos odotat saavasi historiallista romaania niin sitä et ole saamassa.

Tämän jälkeen sukelsin taas chick litin maailmaan ja sain luettua loppuun yhden hyllyssä seisseen kirjan eli Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet. Ja vasta kirjan lukemisen jälkeen tajusin, että sama tarinahan on nyt käynnistynt HBO:n sarjana.

IMG_5689

Ja Mustien valkeiden valheiden jälkeen luin tyytyväisenä lisää kun bongasin kirjailijan suomennetut teokset Bookbeatista. Samalla lämmöillä tuli luettu Nainen joka unohti, Hyvä aviomies ja Tavalliset pikku puutarhajuhlat.

Jos viime kuussa suosittelin McFarlanea Marian Keyesin kirjojen ystäville niin samaan kastiin voidaan myös pistää Moriarty. Kirjat ovat viihdyttäviä, niissä on myös huumoria, mutta tarinoihin kätkeytyy myös toinen ulottuvuus. Tiedän, että moni ihminen ei juuri chick litille lämpeä, mutta juuri viime kuun kaltaisiin hetkiin kun kalenteri on täyteen ängetty kaikkea on nämä kirjat henkistä suklaalevyä räytyneelle sielulle. Itse pidini Moriartyn kirjoista eniten juurikin Mustista valkeista valheista sekä Naisesta joka unohti. Hyvä aviomies tuntui loppujen lopuksi vähän väkinäiseltä. Tavalliset pikku puutarhajuhlat ilmeisesti syöksi minun aivoni jollekin ylimääräiselle kierrokselle ja näin sen jälkeen pari yötä hyvin outoja unia siitä miten minun pitäisi muistaa jotain.

Tämän jälkeen lähdimmekin Lontooseen ja kentällä päädyin latamaan Elisa Kirjasta itselleni matkalukemiseksi Eve Hietamiehen Hammaskeijun ja vietin lentomatkan Paavo ja Antti Pasasen parissa. Pasasen Paavo oli kasvanut ekaluokkalaiseksi, Antin suhden Enniin oli edelleen epäselvä ja jos asioilla on mahdollisuus mennä metsään niin ne myös menevät. Viihdyn silti tavattoman hyvin Pasasen perheen miesten parissa. Tiedän, että kertoja-Antin sisäinen puhe jakaa lukioiden mielipiteitä, mutta minulle agressiivinen puhetapa ei ole häiritsevää, itseasiassa pystyn usein hyvinkin samastumaan Antin sisäpuheluun.

IMG_6192

Kymmenen avioliittovuoden jälkeen olisi luullut, että mies tietää vaimonsa pahat tavat. Silti lontoolaisessa kirjakaupassa saattoi mieheni suusta karata sponttaani oho, kun tämä näki vaimonsa vaappuvan kohti kassaa sylissään puolentusinaa enemmän tai vähemmän paksua kirjaa. Muuten saavutus ei nyt niin mainittava ollut, mutta olimme tosiaan pelkillä käsimatkatavaroilla liikenteessä. Hienosti kuitenkin sain cabinkokoiseen veskaani sullottua ostokset ja viime kuussa alkanutta McFarlanekuumetta pääsin hoitamaan kirjailijan esikoisella, jonka sain sullottua hämmentävän tilavaan pieneen käsilaukkuuni.

You Had Me At Hello on chick litiä verevimmillään. Väärinkäsityksiä, kiellettyjä tunteita ja suuria käänteitä. Kaikkea sitä, josta saamme kiittää Jane Austenia. Ja parasta tässä tarinassa oli se, että tarinaa ei suinkaan jätetty siihen vaan näin myöhäisheränneisenä pääsin jatkamaan tästä suoraan tarinaa After Hello -miniromaanin parissa. Ja tuon jälkimmäisen saa muuten ladattua ilmaiseksi Googlen Play-kirjakaupasta.

Eli helmikuun saldo oli 10 kirjaa (no itseasiassa yksitoista, mutta en tasan ala laskea tänne koulutehtävien lähdeviitteitä), joka on kyllä melkoinen suoritus ihmiselle joka on samalla käynyt töissä ja opiskellut. Toisaalta tuon jälkeen takki oli melko tyhjä. Kyllä minä olen jo maaliskuun puolellakin menossa kuun kolmannessa kirjassa, mutta se viime kuun lukemisen imu tuntuu jotenkin kadonneen. Saa nähdä tuleeko jossain kohtaa stoppi kokonaan. Tosin sitten voi taas katsoa televisiota enemmän. Lukeminen kun tuppaa viemään aikaa tuolta toiselta rakkaalta harrastukseltani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s