Suuren urheilujuhlan tuntua

Potkulaudan ostettuani kerroin miten keväällä talviunilta sohvankulmasta löydetty hyvin syötetty kehoni janoaa liikuntaa kun ensimmäiset valoisat illat saavuttavat nämä leveysasteet. Yhtä perinteisesti tässä vaiheessa herää paniikki siitä, että Naisten kymppi, johon työporukalla osallistumme, lähestyy. Ensimmäisenä vuoten yllätimme työkaverini kanssa itsemme ja juoksimme 10 kilometriä. Seuraavana vuonna työkaveri treenasi puolimaratonille, joten tunsin painetta treenata itsekin. Lopputuloksena päädyin taas parin vitosen lenkin jälkeen juoksemaan kympin. Neljä minuuttia ensimmäistä vuotta nopeammin. Nyt meillä nälkä kuitenkin kasvoi syödessä. Haluaisimme tällä kertaa päästä kympin vieläkin nopeammin, mutta se nyt vaatisi sitä, että nyt oikeasti pitäisi jaksaa pistää lenkkipolulla tossua toisen eteen.


Kunnon välineurheilijana ostin itselleni ensimmäiseksi uudet tossut Go Exposta. Olen perinyt isäni valitettavan jalkaterän, johon kuuluu kaikkiin kenkiin sopimaton kantapää, itsetuhoiset isovarpaankynnet ja ällöttävä taipumus saada rakkoja jalkapohjiin. Juoksin uusilla tossuilla 28 minuuttia ja lopputuloksena nolla rakkoa. Jösses. Millä tekosyyllä nyt jätän treenit väliin seuraavan parin viikon ajan väliin?

Mutta siis jälleen kerran juoksulenkillä tapahtui ihme. Ekat kaksi kilometriä olivat takkuiset ja juoksu oli pakotettua, mutta sitten se vain lähti rullaamaan. Happi virtasi keuhkoihin, tossut rullasivat hiekkapolulla ja kuulokkeissa pauhasi musiikki. Kaikesta yllämainitusta huolimatta lenkkeily on niin minun lajini. En niinkään ole aina ollut juoksija, mutta olen lenkkeillyt kävelemällä tuhansia ja taas tuhansia kilometrejä. Pimeän lenkkipolun varrella olen itkenyt isän kuoleman, korjannut sydänsurut ja löytänyt parhaat ratkaisut käytännössä kaikkiin mielen päällä oleviin ongelmiin. Ja oikeasti nyt kun löysin oikean juoksutekniikan on juoksu niin minun lajini. Ainoa ongelma vaan on se, että pitkän tauon jälkeen en millään tahtoisi päästä juoksemisen rutiiniin kiinni. Joten toivotaan nyt, että se rutiini pysyisi päällä. Ainakin sinne toukokuun loppuun saakka, jotta tälläkin kertaa saisimme ajasta niistettyä reilusti. Tosin sen verran pessimistejä tässä ollaan, että päätimme jo mahdollisesti epäonnistumisesta syytää niitä mammoja, joka väkisin lähtevät kävelemään kuuman ryhmän mukana ja joita sitten alkaa tulla selkä edellä vastaan parin kilometrin jälkeen koko juoksureitin levyisinä letkoina.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s