Fillaroitua

Pyöräretkellä Vantaanjoenvarrella

Viime kesänä aloimme katsoa, että lapsi alkoi olla auttamatta liian iso pyöräperäkärryymme vaikka kuinka olimme ostaneet aikanaan markkinoiden tilavimman mallin. Peräkärry siirtyikin talven aikana eteenpäin ja nyt olimme ensimmäistä kertaa vuosiin siinä tilanteessa ettei meillä ollut lomalle pyöräretkisuunnitelmia.

Lapsella toki on oma pyörä, mutta vielä ollaan aika monen vuoden päässä siitä, että tuo kundi polkisi itsenäisesti 60 kilometriä päivässä. Minulla on myös pitkäperäpyörä, Kona Minute, jonka kyytiin lapsen saa hyvin, mutta 25 ylimäääräistä kiloa tarakalla tuntuu. Tosin tuolla pitkä perällä tavallista vähemmän koska sekä minun että pojan painot osuvat pyörän napojen väliin. Ooen myös ollut tavattoman laiska arkipyöräilijä Pasilan pyöräilykuvioiden muututtua Triplatyömaan vuoksi vähintäänkin ärsyttäväksi. Siinä missä ennen työmatkapyöräily oli energisoivaa aiheutti se nyt lähinnä hermeettisen vitutuksen.

Eilen kuitenkin päätin, että nyt lähdetään pyörällä liikkelle. Oltiin luvattu lapselle Heurekareissu ja koska me emme mielellään yksityisautoile paikkoihin jonne pääsee muutenkin jäi vaihtoehdoksi juna tai fillari. Kahden aikuisen seutulippuhinnat kuitenkin kannustivat miettimään että olisiko tässä nyt pyöräretken paikka. Reittiopas tarjosi lyhyimpänä reittinä 14 kilometrin polkemista suuntaansa, mutta reitti näytti vastenmieliseltä tienlaidassa kihnuttaniselta niin lisättiin pituuttaa 1,5 kilometrillä ja lähdettiin polemaan pitkin Vantaan- ja Keravanjokien laaksoja.


Reitti oli meille Vantaanjokilaakson osalta tuttua aikaisempien Haltialareissujen myötä, mutta poljimme tällä kertaa eri puolella jokea kuin normaalisti. Taidamme jatkossa polkea muutenkin ennemmin tuolla puolella koska pyörätie oli leveämpi ja reunoiltaan vähemmän rämettynyt kuin vastarannan reitti.


Keravanjoelta eteenpäin poljettiinkin sitten reittejä joita emme olleet aikaisemmin polkeneet. Tarakalla matkannut poikanen ihmetteli ihmisten erilaisia pihoja ja taloja ja me vanhemmat yritimme keskittyä pysymään reitillä. Aivan täysin tässä ei onnistuttu, koska yhden alikulkutunneliremontin myötä päädyimmekin joen väärällä puolelle juuri ennen Tikkurilaa.


Onnekas eksyminen voi kuitenkin joskus kuljettaa paikkoihin joita ei muuten tulisi nähneeksi.

Päivä pyörällä palautti taas mieleen sen mistä pyöräilyssä tykkään. Siitä, että saa liikkua omassa tahdissaan ja mennä omia polkujaan. Yleensä aina uuden reitin varrelta löytyy jotain uutta katsottavaa ja pääkaupunkiseutu tarjoaa myös upeita luontokokemuksia. Eipä näistäkään kuvista uskoisi että suurin osa ajasta poljettiin Tuusulanväylän ja Kehä III:n välittömässä läheisyydessä.


Täällä on myös kohtalaisen hyvät pyörätieverkostot, jolloin polkeminen on isolta osin huoletonta. Kuitenkin tälläkin reissulla tuli huomattua että miten tärkeää pyöräteistä olisi pitää huoltaa Kehä I:n muutenkin kapea, mutkitteleva ja mäkinen pyörätie oli entistä kapeampi kun paikoin reunuspusikot haukkasivat metrin väylästä. Samoin hiekkaisilla jokivarsireiteillä oli paikotellen tosi paljon löysää irtohiekkaa, joka luisti vähemmän kivasti renkaan alta.

Yhtä kaikki 31 kilometriä myöhemmin kotiin palasi uupunut polkija, iloinen tarakalla istuja ja vähän vähemmän uupunut puoliso. Kyllä tuo lapsi tarakalla polkeminen tosiaankin kuntoilusta käy, mutta tulee myös tarpeeseen. Silti ilmoitin jo eilen valmiiksi, että tämän päivän leffareissun lapsi saa polkea ihan itse. Äidin reidet tarvitsevät nyt lepopäivän.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s