Lukupäiväkirja

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

Maria Kallio on taas täällä. Kirjan avaaminen oli kuin olisi tavannut vanhan ystävän vuosien tauon jälkeen. Sellaisen, jonka kanssa ei tarvitse tavata pariin vuoteen ja silti voidaan jatkaa siitä mihin viimeeksi jäätiin.


Pari vuotta sitten erosimme Marian kanssa tilanteessa, josta pystyi tietämään elämä muuttuu. Marian pitkäaikaisen aisaparin Pekan lapsi kuoli ja nyt kun kohtasimme ei Pekka ollut vieläkään päässyt palaamaan töihin. Tosin tässä välissä oli myös muuttunut Marian työt. Siinä missä ennen poliisin työt olivat kohtalaisen varma tulonlähde on nykyään myös poliiseilla edessä muuttuvat työmarkkinat. Niiden myötä Maria on löytänyt tiensä lapsiin ja nuoriin keskittyneeseen yksikköön ja saanut kaksi uutta työkaveria. Puujalkavitsejä kertova Puupponen oli sentään edelleen mukana.

Marian kotona lapset kasvavat, kissat vanhenevat ja Antti pitää arjen pyörimässä työn viedessä vaimoaan. Lapsien kasvu, etenkin Tanelin teini-ikäisyys nivoutuu tällä kertaa myös tutkittuun teemaan. Nuorten poikien seksuaaliseen hyväksikäyttöön. Kirjan alussa vankilasta vapautuu nainen, istuttuaan seksuaalirikoksesta saaman tuomionsa. Vielä saman päivän iltana nainen murhataan ja hyväksikäytökytkennän kautta tutkimus siirtyy Marian tiimille.

Lehtolainen nostaa hyvin vaikeasta teemasta esiin niitä teemoja, jotka itseäni aina oksettavat kun puhutaan aikuisesta naisesta käyttämässä hyväksi teini-ikäistä poikaa. Somekommentointi siitä, että kyllähän teinipojalle pillu kelpaa on vastenmielistä. Oli kyseessä sukupuoliroolit miten päin tahansa on tärkeää että ymmärretään että lapsi on lapsi ja aikuinen aikuinen. Tarinaa maalaa myös monimuotoisen kuvan siitä miten loppujen lopuksi pienestä on kiinni se miten itseään kohdanneesta tragediasta selviää ja että loppujen lopuksi useinkaan ne selvitymisen avaimet eivät ole meidän omissa käsissämme.

Lehtolaisen Maria Kallio on yksi lempihekilöistäni kirjallisuudessa. Lehtolaisella onneksi kymmenen vuotta sitten oli malttia jättää Maria pariksi vuodeksi pöytälaatikkoon. Dekkareissa ongelmaksi tulee helposti se, että hyvistä hahmoista huolimatta tarinat muuttuvat lopulta sellaisiksi ettei enää erota missä kirjassa tapahtuu mitäkin. Esimerkiksi Remes on muuttunut minulla kirjalijaksi, jonka tarinoita en useinkaan muista enää lukemiseni jälkeen ja usein sotken ne Soininvaaraan. Lehtolainen oli valumassa tuota kohti, mutta onneksi tajusi pistää Marian jäähylle. Hitaampi tahti pitää henkilöt ja tarinat uskottavimpina ja Maria Kalliossa minua viehättää juuri se ympäristö hahmoineen. Tapa jolla Lehtolainen kuvaa Marian ja Antin suhdetta sekä Marian ja Koivun ystävyyttä ovat kirjojen viehättävintä antia. Monella tapaahaan Kallio on täysin Mary-Sue hahmona, mutta minulle tämä toimii. Epäterveellisesti syövä, punkia kuunteleva ja vääriin ihmisiin ihastuva Maria on jotenkin vain viehättävä ja kiehtova hahmo.

Huomasin, että Bookebeatissa olisi koko Mario Kallio sarja. Omasta hyllystäni löytyy sarjan viimeinen puolisko, mutta tavallaan houkuttaisi palata myös alkupään kirjojen pariin ja lukea koko sarja putkeen jotta pystyisi nauttimaan hahmojen kehittymisestä. Ehkäpä Kallio-kirjat toimisivat hyvänä vastapainona opinnäytetyön kirjoittamiselle. Huomaan että uusien kirjojen vaatina kaistatila on nyt vähän kortilla kun päässä myllää niin paljon opintoihin liittyviä asioita. Silloin on yleensä turvallisempaa palata vanhojen ystävien pariin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s