Lukupäiväkirja

Minun Amerikkani

Viime viikkolla tajusin vaihtaa iPadini Ellibs-kirjastosovelluksen taas pitkästä aikaa pois Helmetin sivuilta ja kirjauduin Lukki-kirjastoon. Olen ihminen, joka omistaa kirjastokortin neljään eri kirjastojärjestelmään, koska kirjasto on vain sellainen palvelu, jota rakastan käyttää. Lukki-kirjasto on siis mökkipaikkakunnallamme toimiva kirjasto ja siinä missä lapsuudessa sinin pahvikortti numerolla 517 avasi ovet lukemattomiin sellaisiin kirjoihin joihin Turussa oli tuskaa päästä kiinni toimii Lukin ekirjasto myös vähän vastaavasti. Siinä missä Helmetin varausjonossa olin useammankin kirjan kanssa jossain sijoilla 40-80 pääsin tuolla kiinni oikeastaan suoraan useampaankin sellaiseen kirjaan jota olen jo odottanut hyvän tovin Helmetistä. Yksi näistä kirjoista oli Juha Itkosen Minun Amerikkani.

Rakastan Itkosen tyyliä kirjoittaa ja olin kerännyt melkoiset odotukset kirjalle ja rakastin kirjaa aina sen viimeiseen osaan asti hulluna. Minun Amerikkani on kirja joka itseasiassa on matkakertomus monella tapaa. Se oli matka Amerikkaan, se oli matka muuttuvaan yhteiskuntaan ja se oli ennen kaikkea matka Itkosen omaan tarinaan. Kirjaa lukiessa tunsin pakottavaa halua hihkua ja siteerata parhaita paloja. Päädyin vain lähettämään ystäväporukkamme messengerkeskusteluun ties miten montaa ”tää on niin mahtavaa”-viestiä ja nautin siitä miten Itkonen selitti hänen Amerikkaansa, josta tunnistin niin monta asiaa myös minun Amerikakseni.


Itkosen kirja saa lopulta päähenkilökseen jonkun muun kuin mitä oli tarkoitettu. Presidenttivalinnan päätyessä siihen mitä kukaan ei liberaalikuplassa edes tohtinut ajatella tarinan keskiöön nousi Trump ja se murros mikä hänen valintaansa johti.  Tässä löytyi ensimmäinen yhteys tarinoidemme välillä. Kirja kuvaa eri jaksoja viime vuoden ajalta jolloin Itkonen kiersi ympäri USAa keräämässä lehtikirjoituksiin ja kirjaansa aineistoa. Kolmas matka sijoittui aika lailla samaan ajanjaksoon jolloin itsekin olin New Yorkissa. Niihin juuri vaalitaistelun viimeisiin likaisimpiin viikkoihin.

Toinen itselle selvä kosketuspinta oli se kun Itkonen kuvaa sitä miten Yhdysvallat kerta toisensa jälkeen näyttäytyy vain populaarikulttuurin tuotteena. Metsään mennessä tuntuu kuin olisit keskellä Bambia, joka on tietenkin luonnollista, koska jostain paikallisesta pöpeliköstähän ne animaattorit inspiraationsa olivat hakeneet. Preerioita halkovia maanteitä pitkin ajaessa pystyy käsikirjoittamaan päässään jo tarinan siitä miten New Yorkiin muuttanut nuori aikuinen joutuu palaamaan kotiseudulleen perhettä kohdanneen tragedian vuoksi. Juttelimme paljon tuosta oman matkamme aikana kummityttöni kanssa kaupunki oli upea, mutta kokoajan oli tunne, että kävelet jättimäisessä kulississa. Kun itse on kasvanut maailmassa jossa populaarikulttuuri maala koko ajan maisemaa Yhdysvalloista sitä unohtaa, että se kulissi onkin oikeaa elämää jota itse vain saapui pällistelemään kunnon eläintarhameiningillä.

Itkosen kirjan tosiaan kaappasi Trump ja koska vaaleissa kävi miten kävi lässähti kirja viimeisessä osassa. Sitä lukiessa aisti miten vastenmielistä  virkaanastujaisista kirjoittaminen on. Itkonen ei voinutkaan enää itse kertoa tarinaansa vaan tarina lähti kulkemaan omaa uraansa. Toisaalta sehän on se riski kun alat kirjoittaa omaelämänkerrallisesti siitä mitä parhaillaan tapahtuu. Mahtava kirja tämä kuitenkin oli ja hotkin sen käytännössä yhdellä istumalla. Osalla meistä on lahja kuljettaa tarinaa eteenpäin ja Itkonen näitä ihmisiä. Mielenkiinnolla jään odottamaan että tyhjensiö Minun Amerikkani Amerikan ulos tarinoista vai palaammeko vielä Amerikkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s