Yleinen

Puhutaan parisuhteessa ja parisuhteesta

Valeäidin tontin kautta ajauduin lukemaan Hesarin artikkelia parisuhteista jotka ovat kriisin jälkeen löytäneet toisensa uudelleen ja pysyneet yhdessä. Luin jutun ja jäin miettimään, että noiden parisuhteenpelastusteemojen pohjalta eihän meillä pitäisi olla parisuhdetta laisinkaan.

Juttu lähtee siis siitä, miten helposti parisuhteessa kadottaa yhteyden. Viikon työmatkan jälkeenkin sen joutuu jo rakentamaan uusiksi. Tässä meidän suhteen valossa kuitenkin me ei ilmeisesti olla tehty mitään muuta kuin rakennettu sitä yhteyttä uusiksi. Meillähän tämä iso tarina kun menee niin että kun vihdoin kolmen vuoden ystävyyden jälkeen tajusimme opiskelukavereiden vähemmän hienovaraisen kannustuksen jälkeen että olisimme ehkä parempia pariskuntana kuin ystävinä emme ole ikinä olleet kovin tiiviisti yhdessä. Ensimmäisen seurusteluvuoden minä toimin valtakunnallisen opiskelijajärjestön hallituksessa ja vietin ison osan siitä vuodesta itseasiassa ystäväni sohvalla Helsingissä. Seuraavana vuonna kyllä muutimme yhteen, mutta viikko muuton jälkeen mies pakkasi putkikassin ja minun vanhan matkatelkkarin matkaansa ja muutti töiden perässä Hankoon. Toki vuorotyöläisen oli aina mahdollista pitkillä vapailla tulla kotiin, mutta suurin osa ajasra vierettiin eri osoitteissa ja kun kesätöiden jälkeen mies vielä jäi tekemään työpaikalleen opparia niin kahden kaupungin mallilla jatkettiin aina siihen asti, että kolme vuotta seurustelun alun jälkeen menimme naimisiin ja muutimme yhteiseen kotiin Kirkkonummelle.

Itseasiassa yhteistä kotiahan suositeltiin parisuhteen pelastuskeinona, mutta eihän me tuolloinkaan nähty toisiamme. Mies oli siirtynyt tekemään tuotekehityshommaa jossa ne pyörittivät vuorotyönä kolmen tyypin voimin prosessia ja aina viikon kerrallaan mies teki yö-, aamu- tai iltavuoroja. Eli tuolloin olimme yhtäaikaa kotona noin joka kolmas viikko. Edellyttäen etten itse ollut työmatkoilla. Vuoden verran jatkoimme tällä kunnes mies siirtyi toiselle työnantajalle ja alkoi tehdä sosiaalisia työaikoja. Paha juttu vaan, että järjestöduunarivaimolla ne työajat jatkuivat epäsosiaalisena. Siihen samaan soppaan voidaan myös lisätä se, että miehen työ on juuri niitä paheellisia insinööriduuneja joissa lähdetään viikoksi Keskieurooppaan ihmettelemään milloin minkäkin linjaston uutta toimijaa.

Että tämän pohjalta pitäisi olla pieni ihme, että me nyt ylipäätään olemme yhdessä. Ei tässä sitä laatuaikaa saada 15 tuntia viikossa, joka oli jutun pohjalta suositeltu määrä. Mahdetaanko edes saada kuukaudessakaan. Ei varmaan. Siis jos aktiiviseksi yhdessä oloksi lasketaan kahdestaan vietetty aika, johon ei saa liittyä television katsomista. Toki nytkin olemme viikonlopun koko perhe yhdessä, mutta meillä mukana kulkee tuo lapsi varmaankin koko viikonlopun. Jutussa korostettiin sitä, että parisuhde pitäisi nostaa lasten yläpuolelle, mutta kun juttelimme tästä lehtijutusta olimme kyllä yksimielisiä, että tässä arjessa jossa lapsi joustaa tosi paljon vanhempien työaikojen vuoksi on meidän perheen hyvinvoinnin salaisuus se, että lapsi voi hyvin. Se lapsi vain ansaitsee ja tarvitsee läsnäoloajan kasvunsa ja kehityksensä tueksi.

Toki parisuhteissa ja tilanteissa on eroa, mutta uskoisin, että meillä auttaa se, että olimme ensin ystäviä ja ei se ystävyys ole sieltä mihinkään kadonnut. Meillä on yhteinen arvomaailma ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Meillä se television katsominen käy yhteisestä harrastuksesta, koska siinä ruudun ääressäkin keskustellaan pyöri telkkarissa sitten tv-sarja tai jalkapallomatsi. Ja toisaalta me olemme myös luoneet muita kommunikaation muotoja.

Torstai-ilta Hämeenlinnassa. Koulutus loppui ja junan lähtöön oli vielä aikaa. Tein sen mitä aina teen tässä kohtaa. Soitin miehelle. Puhelin ei ehkä ole sama asia kuin kasvotusten juttelu, mutta kummasti sillä puhelimella on meidän parisuhteen arki pyörinyt jo 14. vuotta.

Varmasti suuressa kuvassa ohjeet siitä, että pitää viettää aikaa yhdessä, puhua kunnioittavasti ja korjata prioriteettijörjestyksjiä on tarpeen, mutta näistäkin tulee helposti vain lisää kuormitusta. Parisuhdeajan munakellottamisesta tuksin hyötyy kukaan. Ja olipa juttuun ängetty suosikkiohjeeni, joulun vietto kotona oman perheen kesken, joka tuntuu olevan tällä hetkellä se patenttikeino kaiken ruuhkavuosikiireen taltuttamisessa,

Toisaalta tässä varmaan vain pitää olla onnellinen siitä, että meillä vastoin kaikkia oletuksia tämä homma toimii. Koska ei me niitä työmatkoja voida karsia ja kummallakaan ei ole akuuttia halua vaihtaa työtehtäviä. Ja varmasti aina on syytä miettiä että huomioiko puolisoa parhaalla mahdollisella tavalla arjessa. Silti uskallan myös kyseenalaistaa sen tarvitseeko parisuhteenkin kohdalla käydä niitä ruutuaikakeskusteluja. Yhdet parhaat keskustelut kun meidän parisuhteessa käydään vikonloppuaamuisin kun kumpikin oman pädinsö takaa kommentoi Hesarin juttuja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s