Yleinen

Ihanat rutiinit

Olen töihin palattuani reissannut ympäri Suomea lähinnä puhumassa ajanhallinnasta. Tämä on vähän tällainen ne jotka osaa tekee mitä vaan, jota ei, ne ryhtyy opettamaan -tyyppinen tilanne. Rehellisesti sanottuna kun olen ehkä maailman huonoin itsensä johtaja. Jos jonkun asian voi jättää huomiseksi niin sinne minä sen varmasti jätän.

Yksi asia kuitenkin missä olen aivan huippuhyvä on rutiineissa. Elin elämäni ensimmäiset 20 vuotta syöden suunilleen joka ilta iltapalaksi saman voileivän. Ja itseasiassa edelleenkin syön sen saman jälkiuuniruisleipäpalan iltapalaksi. Olen myös tässä suunnilleen pari kuukautta syönyt joka aamu aamupalaksi saman mahdollisen sekoituksen vegaanisesta rahkasta ja tykötarpeista. Jos ostan eväitä junaan ostan aina saman täytetyn sämpylän. Kävellessäni asemalta töihin kävelen yhtä reittiä ja palatessani iltapäivällä toista. Elämäni on täynnä rutiineja. Osa niistä on hyviä, osa niistä on huonoja. Kaikille niille yhteistä kuitenkin on se, että niiden olemassaolo vapauttaa minulta äärettömän paljon energiaa kaikkeen muuhun.

hallittuhysteria

Mitään järkeähän tämän kuvan valinnassa ei ole, olkoot se esimerkki niistä huonoista rutiineista. Työkoneeni on menossa tällä viikolla vauhtiin ja kun sitä olen nyt tonkinut on sen uumenista löytynyt käsittämätön määrä kansioimatonta tauhkaa kuten tämäkin muutaman vuoden takaisin blogin kuvituskuva.

Hyvistä rutineista taas puhuttessa huomaan olevani työmatkoilla rutinoitunut reissaaja. Yhdessä kohtaa ostin aina Joensuun Sokokselta rintaliivit koska siellä sattui olemaan hyvin isoja aakkosia pienellä ympärysmitalla. Nyt huomasin juovani varmaan viidettä kertaa putkeen misokeittoa Jyväskylän Hanko Sushista. Reissujen rutinoitumisesta kertoo myös se, että niin paljon kun yövyn hotelleista on minulta turha kysyä tarjottiinko hotelliaamupalalla pekonia. Itse osaan kertoa mistä löytyy puuro ja että oliko tarjolla kunnon ruisleipää vai yrittivätko ne syöttää Reissumiestä ihmiselle.

Olen itseasiassa tullut nyt siihen tulokseen, että tämä rutiinien luomisen taito on se ainoa millä pysyn selväjärkisenä tässä epäsäännöllisessä reissuarjessa. Kun minulla on ne tietyt hotelliaamupalat ja muut hotellirutiinit, junamatkan rutiinit ja mobiilityön rutiinit se matkustaminen ei vie oikeastaan lainkaan resursseja. Pakkaan kamatkin jo rutiinilla, ostan junaliput ja varaan hotellihuoneet rutiinilla ja sitten kuun lopussa välttelen kuittien selvitys viimeiseen päivään asti, sekin vahvasti rutiinien voimalla.

Kuitenkaan kaikki rutiinit eivät ole aina niin hyvästä. Juon aivan liikaa Zero Colaa ihan vain rutiinilla. Ostan sen epäterveellisimmillä täytteillä varustetun sämpylän rutiinilla ja tartun suklaalevyyn juurikin rutiinien voimasta. Eli nyt pitäisi löytää jostain rutiini sille, että jaksaisin lähteä uudelleenohjelmoimaan rutiinejani uusiksi paremmiksi rutiineiksi. Sille, että muistaisin kantaa vesipulloa mukanani, sille että rutinoisin itseni käymään kolmasti viikossa kävelylenkillä, sille että rutinoituneesti kävelisin sen epäterveellisiä sämpylöitä myyvän vitriinin ohi. Yksi rutiini josta voisin myös luopua on parita kolme-pelien pelaamisesta (eli siis Candy Crushit ja vastaavat, en sentään pyöritä vapaa-ajallani mitään polyamorista deittailupalvelua) ja korvata ne vaikka jollain rutiinien opetteluun tarkoitetulla pelillistämisen sovelluksella.

Niin paljon kun rutiineja rakastankin tässä kohtaa on myös kiitettävä tätä työtäni. Se tulee sopivasti ravistelleeksi tällaista rutiinien rakastajaa. Olen tässä nyt sen lisäksi että haastan noiden asiakkaiden ajattelua myös opetellut haastamaan omaa ajatteluani sen suhteen, että miksi toimin miten toimin. Ja itseasiassa joutunut huomaamaan, että siinä missä minä ehkä epäonnistunut itseni johtamisessa onnistun muissa ajanhallintaan liittyvissä kysymyksissä kun puhutaan siitä miten priorisoidaan, tehdään työtä näkyväksi ja suunnitellaan aikabudjetteja.

Tosin tämä töihin paluu on ollut myös yhdenlainen kantaanpään kautta oppimisen kokemus tuosta jälkimmäisestä. Otimme kesällä tietoisen riskin syksyä suunnitellessa ja nyt ne kaikki riskit sitten reaalisoituivat. Minun palatessani töihin joutui tiimikaverini jäämään pois töistä. Nyt tässä on sitten marraskuu tehty omien töiden lisäksi iso siivu myös työkaverin töistä ja tämän jälkeen kyllä muistan varmaan lopun ikääni sen että miksi aikabudjetointi pitää antaa sille pessimistisimmän aikakäsityksen omaavalle tehtäväksi. Siinä missä opintovapaa kirkasti minulle sitä että asioiden pitää muuttua ajankäytössäni ja priorisoinneissa on tämä marraskuu vaan entisestään korostanut sitä.  Kevään kalenteria koostettaessa lupaan itselleni, että luon uuden rutiinin ja syleilen sisäistä ajankäytön pessimistiäni, joka pyrkii tunnistamaan joka ikisen riskin aikabudjetoinnissa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s