Yleinen

Ilo pintaan vaik syän märkänis

Kun tulee karjalaisesta suvusta niin on oppinut  syömään maksalaatikkonsa rusinatta ja käytämään joka tilanteeseen sopivia sananlaskuja. Nyt tässä saikun aikana olen sitten pohtinut tuota meidän mummolta oppimaani sanontaa, joka palasi mieleeni jouluna kun veljeni kritisoi siirtokarjalaisten jälkeäisten FB-ryhmiä antikarjalaisen hartaasta ja hymistelevästä toiminnasta. Olen tässä nyt tutkiskellut tuota sanontaa. Sitä voisi syyttää kaikestä siitä mistä esim somea syytetään. Julkaistaan iloista ja siloteltua vaikka taustalla olisi mitä surua ja murhetta. Mutta itse ehkä näen sen enemmän niin, että keskitytään niin arjen pieniin iloihin oli tilanne miten synkkä tahansa. Vahvistetaan positiivista ja ei anneta inhottaville asioille valtaa.

Silti mietin, että näinköhän tämä logiikka sairasloman aikana tulee kostautumaan minulle, mutta silläkin uhalla julkaisin tämän kuvan.

IMG_3729

Hymy on pitkästä aikaa aito, mutta kuvasta voi myös tuoreet raidat hiuksista ja uutuuttaan kiiltelevät silmälasit. Huulipunaakin on jaksettu laittaa huuliin. Eli mahdetaanko tässä nyt edes oikeasti olla uupuneita kun täydessä meikissä keskellä päivää keskustalla paloillaan.

Jotenkin naurettavasti pelkään siis, että en sairasta oikein. Näen ihmisiä, käyn tosiaan kaupungilla hoitamassa asioita, kävin siellä kampaajalla, luen kirjoja, yritän lenkkeillä. Käytännössä siis kaikkea sitä mitä lääkäri käskikin minun tehdä, mutta silti tulee sellainen olo, että joku ihminen joka ei tiedä kaikkea näkee minut väärässä paikassa ja puhuu värille ihmisille ja sitten vain lähtee juttu kiertämään, että siellä olevinaan burn outinsa kanssa lorvii pitkin kyliä täydessä (tai ainakin minun mittakaavan mukaan täydessä) tällingissä.

Tiedän jo samalla, että tämä nyt on ihan hölmö pelko, koska kyllä töissä minun tilanteeni tiedetään, mutta silti. Ja kun sitten taas toipumisen kannalta nimenomaan pitää tehdä näin. Ensimmäisen pariviikkoisen vaelsin naama harmaana ympäri Haaga, mutta pakko sanoa, että itsellä se fiilis nyt kummasti kohenee siitä kun olen paitsi ihmisten ilmoilla niin myös yritän tehdä itsestäni edes vähän kivemman näköisen. En laita huulipunaa, en vaalentanut hiuksia tai ostanut uusia kehyksiä sen takia että kuvittelisin, että minun pitää näyttää pirteältä, tein ne siksi että se tuntui hyvältä ja kerrankin minulla on mahdollisuus keskittyä noin elämän pieniin turhamaisuuksiin. Mutta silti, se pieni ääni pään sisällä epäilee, että joku tämänkin ottaa vääriin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s