Yleinen

Feministimutsi ja vähän isomman pienen miehen kasvatus

Eilen Pauliina pohti tontillaan ajatusta siitä, että maailma on tyttöjen ja miten pojat on ajettu ahtaalle. Aihe oli hyvin ajankohtainen, koska tässä lähipäivinä myös uutisoitiin sitä, miten nuorten miesten syrjätyminen vaikuttaa jo syntyvyyteen. Vastasin jo Pauliinan tontille omasta näkökulmastani, mutta lapsen nukahdettua kaivoin esiin myös kynän ja paperin ja piirtelin ajatukseni paperille ja päätin, että kirjoitan tänään paremmin nukutuilla aivoilla omasta näkemyksestäni tähän, että onko pojat ajettu ahtaalle ja onko maailma oikeasti pienten tyttöjen?

IMG_3754

Sillä välin kun äiti pohtii miten saa kasvatettua lapsestaan yhteiskunnallisesti toimivan yksilön, lapsi laajentaa repertuaariaan selvästi laatikon ulkopuolelle. Miksi olla kilpikonna, dinosaurus tai supersankari kun voit olla kaikkia niitä yhtä aikaan.

Mutta itse aiheeseen. Sanotaan alkuun, että siinä mielessä ymmärrän Pauliinan tuskan, että puhtaasti tunteen kautta tarkasteltuna on äitinä kamala ajatella, että omaa lastani tullaan todennäköisesti jossain vaiheessa elämää syyttämään monista asioista ainoastaan siksi, että hän on sattunut syntymään rikkaaseen länsimaahan  turvallisen keskiluokkaiseen perheeseen. Koska syytönhän lapseni tähän valkoisen miehen taakkaan on. Kuitenkin samaan aikaan tiedostan, että lapseni todennäköisesti tulee surffaamaan aikamonet elämän karikot ohi juuri siitä syystä että hän sattuu olemaan valkoinen hyvinvointivaltion kasvattama länkkäri.

Eli pelkkä kanaemomainen haluni suojella lasta ei nyt vain riitä vaan tämä yhteiskunnallinen rakenne pitää tunnustaa ja silloin kasvatuskin pitää miettiä eri näkökulmasta. Tässä kohtaa se pienen girlbossin kasvatus olisi varmasti monella tapaa voimaanntuvampaa siinä missä nyt pitää keskittyä miettimään miten tiettyjä yhteiskunnallisia haasteita kuvataan koululaisen termein.

Suomessa on yhdet segregoituneimmat työmarkkinat ja niihin pohjat perustetaan jo lapsuudessa. Meidän perheen kohdalla tässä kohtaa olemme saaneet hyvin vetoapua varhaiskasvatukselta. Lapsi on päiväkoti-ikäisenä päässyt jo osallistumaan Tasa-arvoinen kohtaaminen päiväkodissa -hankkeeseen ja olen huomannut että tässä me elämme yhdenlaisessa tasa-arvoisessa kuplassa. Asia, josta olen äärettömän kiitollinen, mutta joka itseasiassa on alkanut minua mietityttämään entistä enemmän kun lapsi kasvaa isommaksi. Olen ylpeä siitä, että lapseni on monella tapaa sokea niin sukupuolen kuin ulkoisten seikkojen suhteen, mutta tämä on itseasiassa riski. Jos etuoikeutettu ihminen ei tiedosta yhteiskunnassa valitsevia normeja päätyy hän usein huomaamattaan tukemaan näitä ja kun lapsi kasvaa niin tämä tuo myös tähän kasvattamiseen ja kasvun tukemiseen ihan uusia ulottuvuuksia.

Opintojeni kautta tutustuin Älä oleta – normit nurin -oppaaseen, joka tarkoitettu pääsääntöisesti yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden kanssa työskentelevien kanssa, mutta toimii hyvänä herättelynä myös tähän alakoululaisen kasvattamiseen. Näin vanhempana tästä voi jo löytää tapoja miettiä sitä oman lapsen maailmaa. Yksi oppaan harjoituksista liittyy kuvakielen tulkitsemiseen ja tässä tulee vastaan ne yhteiskunnan rakenteet, joita varten tarvitaan kapinallisten tyttöjen iltasatuja ja muita vastaavia teemoja. Avaa sitten sanomalehden, television tai poimii kirjastosta käteen kirjan ja kaikista niistä löytyy kuvia, kirjoituksia ja uutisia ihmisistä, jotka näyttävät samalta kuin lapseni. Hän elää maassa jossa presidentti ja pääministeri sekä iso osa muista merkittävistä poliitikoista ovat hänen kanssaan saman värisiä ja samaa sukupuolta.  Ja koska näin on ei hän välttämättä aivan äkkiä tajua, että kaikki eivät elä tässä maailmassa. Tyttöspesifi iltasatukirja kuitenkin päätyi meidän hyllyymme, koska haluan että lapseni ei kasvaa pelkästään sen varassa, hän ja hänen kaltaisensa perivät maan.

Mediakasvatuksen näkökulmasta tämä onkin mielenkiintoinen kysymys. Edelleen vallitsee käsitys että toiminnallinen poikahahmo on samaistuttava sekä tytöille että pojille ja tämän haluan itse muuttaa. Eli se tarkoittaa sitten monenlaista tyttöerityistä viihdettä. Jos itse haluaa kokeilla jotain samaa niin kannattaa klikata vaikka Netflixistä pyörimään poc-erityisiä tuotantoja ja kokeilla miltä tuntuu katsoa viihdettä, jossa itsensä kaltaiset ovat vähemmistössä. Eli sen lisäksi että pyrimme valitsemaan lapselle populaarikulttuurista moninaisuutta tukevaa materiaalia kannattaa myös säännöllisesti haastaa itseään tällä rintamalla.

Pauliina nosti omassa kirjoituksessaan esiin herkkien poikien jäämisen paitsioon ja tämän itsekin allekirjoitan. Näen kuitenkin että herkät pojat ovat paitsiossa sen vuoksi, että heidän käytöksensä mielletään tyttömäiseksi ja tyttömäisyys tai naismaisuus ei edelleenkään ole se voittoisa tapa toimia. Tässä siis puhutaan taas niistä yhteiskunnallisista rakenteista. Siitä miten kaikki perinteisesti naiselliseksi mielletty on edelleen vähempiarvoista. Tämä on myös teemoja, jotka eivät ole enää yksin meidän perheen valintojen varassa vaan joihin vaaditaan sitä suurempaa yhteiskunnallista muutosta.

Tärkeää on kuitenkin tajuta, että oikeudet tai arvostus eivät ole asioita, joita annostellaan määrämittaisessa sammiosta. Se että muiden oikeudet nostetaan samalle levelille kuin nykyisen etuoikeutetun ryhmän ei leikkaa kenenkään oikeuksia vaan takaa kaikilla mahdollisuuden osallisuuteen samassa määrin (tsekkaapa vaikka tasa-arvoinen avioliittolaki). Kuitenkaan osallisuuskysymykset eivät ole pelkästään järjen kysymyksiä vaan näihin liittyy myös tunnetason teemoja. Tässä nousee esiin taas se mitä me vanhemmat voimme tehdä. Me voimme vahvistaa lapsemme tunnetta siitä että toisten oikeuksien kasvu ei ole häneltä pois. Kamalimpiin vanhemmuuden uhkakuviini kuuluukin että lapsestani kasvaisi netissä raiskausuhkauksia  naisoletetetuille pelaajille lähettelevä kusipää. Tai että se teini-ikä osuu vähän raskaana väärään saumaan ja kriittinen perukoulun ja toisen asteen nivelvaihe menee kasvukipuja potien.

Poikien syrjäytyminen on tällä hetkellä oman näkemykseni mukaan suurimpia poikaspesifejä yhteiskunnallisia haasteita, mutta en usko, että poikien asemaa parannetaan sillä, että lopetetaan tyttöjen aseman parantaminen. Haasteet poikien kanssa ovat todellisia, mutta tähän on löydettävä joku muu yhteiskunnallisesti kestävä keino ratkaista tilanteita. Syrjäytyneet ja näköalattomat ihmiset ovat herkkiä disinformaatiolle ja osattomuuden kokemus katkeroittaa. Tärkeää olisi nyt löytää ne keinot jolla tämä ratkaistaan ja se vaatii taas sitä yhteiskunnallista tahtotilaa.

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s