Fillaroitua

Pyöräretkellä Vantaanjoenvarrella

Viime kesänä aloimme katsoa, että lapsi alkoi olla auttamatta liian iso pyöräperäkärryymme vaikka kuinka olimme ostaneet aikanaan markkinoiden tilavimman mallin. Peräkärry siirtyikin talven aikana eteenpäin ja nyt olimme ensimmäistä kertaa vuosiin siinä tilanteessa ettei meillä ollut lomalle pyöräretkisuunnitelmia.

Lapsella toki on oma pyörä, mutta vielä ollaan aika monen vuoden päässä siitä, että tuo kundi polkisi itsenäisesti 60 kilometriä päivässä. Minulla on myös pitkäperäpyörä, Kona Minute, jonka kyytiin lapsen saa hyvin, mutta 25 ylimäääräistä kiloa tarakalla tuntuu. Tosin tuolla pitkä perällä tavallista vähemmän koska sekä minun että pojan painot osuvat pyörän napojen väliin. Ooen myös ollut tavattoman laiska arkipyöräilijä Pasilan pyöräilykuvioiden muututtua Triplatyömaan vuoksi vähintäänkin ärsyttäväksi. Siinä missä ennen työmatkapyöräily oli energisoivaa aiheutti se nyt lähinnä hermeettisen vitutuksen.

Eilen kuitenkin päätin, että nyt lähdetään pyörällä liikkelle. Oltiin luvattu lapselle Heurekareissu ja koska me emme mielellään yksityisautoile paikkoihin jonne pääsee muutenkin jäi vaihtoehdoksi juna tai fillari. Kahden aikuisen seutulippuhinnat kuitenkin kannustivat miettimään että olisiko tässä nyt pyöräretken paikka. Reittiopas tarjosi lyhyimpänä reittinä 14 kilometrin polkemista suuntaansa, mutta reitti näytti vastenmieliseltä tienlaidassa kihnuttaniselta niin lisättiin pituuttaa 1,5 kilometrillä ja lähdettiin polemaan pitkin Vantaan- ja Keravanjokien laaksoja.


Reitti oli meille Vantaanjokilaakson osalta tuttua aikaisempien Haltialareissujen myötä, mutta poljimme tällä kertaa eri puolella jokea kuin normaalisti. Taidamme jatkossa polkea muutenkin ennemmin tuolla puolella koska pyörätie oli leveämpi ja reunoiltaan vähemmän rämettynyt kuin vastarannan reitti.


Keravanjoelta eteenpäin poljettiinkin sitten reittejä joita emme olleet aikaisemmin polkeneet. Tarakalla matkannut poikanen ihmetteli ihmisten erilaisia pihoja ja taloja ja me vanhemmat yritimme keskittyä pysymään reitillä. Aivan täysin tässä ei onnistuttu, koska yhden alikulkutunneliremontin myötä päädyimmekin joen väärällä puolelle juuri ennen Tikkurilaa.


Onnekas eksyminen voi kuitenkin joskus kuljettaa paikkoihin joita ei muuten tulisi nähneeksi.

Päivä pyörällä palautti taas mieleen sen mistä pyöräilyssä tykkään. Siitä, että saa liikkua omassa tahdissaan ja mennä omia polkujaan. Yleensä aina uuden reitin varrelta löytyy jotain uutta katsottavaa ja pääkaupunkiseutu tarjoaa myös upeita luontokokemuksia. Eipä näistäkään kuvista uskoisi että suurin osa ajasta poljettiin Tuusulanväylän ja Kehä III:n välittömässä läheisyydessä.


Täällä on myös kohtalaisen hyvät pyörätieverkostot, jolloin polkeminen on isolta osin huoletonta. Kuitenkin tälläkin reissulla tuli huomattua että miten tärkeää pyöräteistä olisi pitää huoltaa Kehä I:n muutenkin kapea, mutkitteleva ja mäkinen pyörätie oli entistä kapeampi kun paikoin reunuspusikot haukkasivat metrin väylästä. Samoin hiekkaisilla jokivarsireiteillä oli paikotellen tosi paljon löysää irtohiekkaa, joka luisti vähemmän kivasti renkaan alta.

Yhtä kaikki 31 kilometriä myöhemmin kotiin palasi uupunut polkija, iloinen tarakalla istuja ja vähän vähemmän uupunut puoliso. Kyllä tuo lapsi tarakalla polkeminen tosiaankin kuntoilusta käy, mutta tulee myös tarpeeseen. Silti ilmoitin jo eilen valmiiksi, että tämän päivän leffareissun lapsi saa polkea ihan itse. Äidin reidet tarvitsevät nyt lepopäivän.

Fillaroitua

Uusi pyörä tuli taloon

Lähdimme aamulla käymään pikaisesti GoExpossa. Miestä kiinnosti pyöräilyn oheissälä ja me pojan kanssa mentin lähinnä tutustumaan tarjolla olleeseen BMX-kokeilurataan. Minulla ja miehellä pyörätilanne on sellainen, ettei tullut edes mieleen, että tulisimme messuilta fillarin kanssa kotiin, mutta niin vain me tultiin.

  

Frog 55, täydellinen menopeli tuolle meidän koipeliinille.

Koska meille miehen kanssa on pyöräily lähellä sydäntä niin meille myös on välilä millä lapsi polkee. Alkuun käytössä olivat Pukyn potkupyörät (meillä pienimmässä ja isoimmassa koossa) sekä serkuilta peritty pieni 12 tuumainen lastenpyörä, jolla otettiin tuntumaa polkimiin. Potkupyöräily siis loi täydellisen valmiuden pyöräilyyn, mutta polkeminen ei meidän kohdalla tullut lapselle itsestään vaan potkupyörällä kiitämään tottunut lapsi koki polkemisen tylsäksi ja turhauttavaksi. Ensimmäistä kunnollista fillaria ostamaan lähdettiinkin melkoisen ostoslistan kanssa. Me vanhemmat vaadittiin käsijarruja, edes etäisesti järkevää välitystä sekä kevyehköä painoa. Lapsen ainoa vaatimus oli, että pyörä on punainen. Sopiva löytyi sattumalta kaksi vuotta sitten Lontoon reissulla kun olimme pojan kanssa potkimassa renkaita miehen ostaessa oheissälää (näettekö kaavan?). Saracen Bolt 16-tuumaisena täytti kaikki tarpeet, apupyörät tosin jäivät meiltä käyttämättä.

Tällä kertaa oltiin puhuttu, että uusi pyörä olisi tuo Frog, mutta jotenkin ei ollut tullut edes mieleen, että fillarista oli messutarjousta. Frogin pyörät täyttävät kaikki edelliselle pyörällekin annetut määreet. Löytyy käsijarrut, kahdeksan vaihdetta pitää välitykset järkevinä, pyörä on kevyt ja se on punainen. Tämän lisäksi pyöärstä löytyi lapsen listalle laittamat lokasuojat sekä meidät vanhemmat hurmannut mitoitus, jossa sopiva pyörä valitaankin jalan sisämitan avulla. Frogilta 20 tuumaisilla renkailla löytyy kahta eri runkokokoa, meille valikoitunutta 55-senttistä sekä pienempää 52-senttistä. Pojalla jalan sisämitta on 56 senttiä ja pituutta rapiat 120 senttiä ja käytännössä poika on varmaan pienin joka tuolla nykyiselle koolla pystyy polkemaan, mutta toivotaan, että nyt pyörä menisi sitten kaksi vuotta eteenpäin.

Pyörän ostimme Mr Biken ständiltä, jossa paikalla ollut Frogin maahantuojan kaveri oli mahtava esimerkki siitä millaisia ihmisiä messuille kannattaa lähettää. Saimme asiantuntevaa palvelua niin maahantuojalta kuin Mr Biken henkilökunnalta. Pyörä pistettiin meidän kiertelyn aikana ajokuosiin ja muutenkin meininki oli sellainen, että taidan jatkossakin kantaa satalappuseni heille kun jälkeläisen pyörä tarvitsee päivitystä (niin no, paitsi jos mies taas kerran menee ostamaan jotain muuta ja me lapsen kanssa päädymme tekemään heräteostoksia).

Uusi pyörä oli alkuun lapselle jännittävä, mutta polkeminen meni kevyesti ja pojan ehdotuksesta tulimme kotimatkan fillarilla tai siis hän polki ja vanhemmat kävelivät ja juoksivat. Ilmalan isot ylämäetkin menivät heittämällä ja alamäistäkin selvittiin vaikka alla oli sileät renkaat ja tiellä soraa ja jäätä. Saimme pyörän mukana myös nappularenkaan, jotka laitetaan varmaankin nyt aluksi alle, jotta meno on keväisillä teillä luotettavampaa. Olen kyllä aika pirun ylpeä tuosta nääpiöstä. Edellisestä pyöräilystä on melkein puoli vuotta ja noin vain se sotki viisi kilsaa uudella pyörällä sellaisella reitillä jossa suurin osa aikuisistakin kiroaa mäkiä. Saa nähdä millainen matkakestävyys pojalle tulee. Tähän asti on ajateltu että tämä kesä olisi meidän viimeinen pyöräretkikesä vähään aikaan, koska lapsi kasvaa ulos peräkärrystä, mutta selvästi nyt uuden isomman pyörän myötä näyttäisi matkojen pituudet kasvavan. Ehkä sitä joku pieni Ahvenanmaanreissu voisi tulla hyvinkin tulla kyseeseen vuoden päästä. Siellä päiväpituudet on kuitenkin helppo pitää parissakymmenessä kilometrissä.

Linkkien klikkailu ei tuo kolikoita kirjoittajan taskuun, mutta toivottavasti auttaa sinua löytämään lisää tietoa hyväksi havaituista lasten fillareista.