Yleinen

Syysloma mökillä

Torstaiaamuna hyppäsimme lapsen kanssa mummimobiilin kyytiin Turussa ja ajoimme kolmen sukupolven voimin mökille, jonne myös töistä pariksi päiväksi irtautumaan päässyt mies ja kissakin saapuivat.

Kylmälle vintille ei enää voitu lähettää ketään joten jouduimme kaivamaan kaikki mahdolliset petipaikat aina sivusta vedettävästä puusohvasta alkaen, mutta onneksi sopu sijaa antaa.  Loman teema oli vähän tällainen työleirihenkisempi. Luvassa oli haravointia, rännien tyhjentelyä, pihakalusteiden pakkaammista ja pensaiden leikkaamista. Tässä kohtaa taas sai huomata lapsen kasvaneen. Kun sille annettiin oksasakset kouraan ja annettiin ohjeet se leikkeli puskan todella siistiin malliin. Samoin minun haravoidessa lapsi roudasi kottikärryillä lehdet kompostiin. Soutuvene ei sentään ollut enää järvessä niin ei tarvinnut mennä sinne itseään jäädyttämään.

Jos lapsi rakastaa mökkeilyä niin tekee myös kissa. Avasimme lapselle mummoni vanhan huteran ja kamalan vuodesohvan ja kissa valtasi sen itsevaltiaan varmuudella. Kotona kissa ei koskaan nuku lapsen sängyssä, mutta nyt ne ovat jo kaksi yötä nukkuneetk kylki kyljessä sohvalla. Ja itsekin on saanut nukkua hyvin kun ollaan saatu kerrankin miehen kanssa nukkua kahdestaan täällä 160 cm leveässä sängyssä ilman satunnaisia sängynvaltaajia.

Minulla vihdoin astma on saatu hoitotasapainoon ja olen tällä viikolla juhlinut sitä pitkillä kävelylenkeillä. Mökki sijaitsee sopivasti harjulla kahden järven välissä olevalla kannaksella, joten täällä lenkkeillessä saa nauttia törkeistä ylämäistä ja kauniista maisemista. Tosin saatan myös olla puolueellinen kun olen tällä samaisella kannaksella kaikki kesäni ja lapsuudestani myös useat kouluajan viikonloput viettänyt. Täällä vaan sielu lepää.

Tämä viikko oli kyllä viimeiset hetket kun saatiin helpolla syystyöt tehtyä. Perjantaina oli jo maa kuurassa ja jos ensi viikolla tulee jo yöpakkasia olisi syystöiden tekeminen huomattavasti enemmän perseestä. Tästäkin on kokemusta. Mökimme ei oikeastaan ole mökki vaan se on vanhassa kuntataajamassa sijaitsevat omakotitalo, jonka isovanhempani ostivat myytyään maatilan. Marraskuussa mummon kuolemasta tulee kymmenen vuotta ja jotenkin mummon jouduttua sairaalaan ja hoitokotiin meillä meni pasmat niin sekaisin ettei tajuttu tyhjentää rännejä ajoissa. Sitten niitä putsattiin ensi lumen jo tultua marraskuussa sulattammalla pahimpia jäitä  vedenkeittimessä keitetyllä vedellä. Ja nuo rännit on oikeasti pakko putsata vuosittain. Kerran kun jätettiin väliin oli seuraavana syksynä meitä jo odottamassa siellä pieni männyntaimi.

Sen verran Viisikkomeiningillä nuo pihatyöt meillä tehdään että varsinaisesti nälkä ei päässyt yllättämään. Suklaa muuten maistuu harvinaisen hyvältä kun sitä syö kirpeässä syyssäässä auringon paistaessa silmiin. Ja hyvältä maistui myös se peuranpaistista valmistettu lihapotti jota syötiin pihatöiden jälkeen. Meillä ei tosiaankaan syödä usein punaista lihaa, mutta nyt saimme enoltani paistin, jonka kohdalla voidaan puhua takuulla lähiruoasta. Peuroja kyllä täällä riittää. Kesällä lapsi ja mummi olivat laskeneet matkalla moottoritieltä mökille 17 peuraa ja yhden hirven.


Muuten syysloma meni perinteisissä merkeissä mutta taivaalla näkyi myös jotain mitä en ole koskaan ennen mökkitaivaalla nähnyt. Kuumailmapallo siellä kuitenkin lensi. Olisikohan se sitten lähtenyt läheiseltä kylpylähotellilta. Sen verran läheltä se meni, että jotenkin en usko sen lähteneen tuolta isomman järven toisella puolella olevasta kaupunkikeskustasta.

Nyt vielä viimeiset pihatyötä odottavat vielä tekijäänsä ja lapsi on aivan lähtökuopissa bongattuaan että Pokemon Go:hun on tullut uusia Pokemoneja. Loppuloman ohjelma siis taitaa olla selvillä. Taskut täyteen vara-akkuja ja reppuun termospullossa kuumaa vettä, pikakahvia, teepusseja ja pussikaakaota ja huominen ohjelma taitaa olla selvillä. Jos vaikka Pokemonien lisäksi reitille eksyisi läheinen luontopolkukin.

Lukupäiväkirja, Viihdettä lapsille

Kepler 62 – Salaisuus

Timo Parvela ja Bjørn Sortlandin yhteisponnistus, Kepler 62 -sarja on nyt vihdoin edennyt viimeiseen kuuudenteen osaan. Kuten aikaisemminkin parilliset osat ovat norjankielistä alkuperää Bjørn Sortlandin kynästä vieden tarinaa Marien näkökulmasta.


Kuvitus tälläkin kertaa Pasi Pitkäsen toteuttamana. Tähän kirjasarjaan kannattaa tutustua jo pelkkien kuvienkin vuoksi.

Tätä kutososaa on meillä odotettu kesästä asti jolloin luimme viidennen osan. Bongasin tiedon kirjan julkaisusta maanantaina matkalla Turkuun junassa ja tiistaina suuntasimme Hansakorttelin Suomalaiseen kirjakauppaan. Saatuaan kirjan käteen lapsi ehdotti että voidaanko alkaa lukea kirjaa heti kun päästään mummilaan. Sen verran sain armoa että sain kuitenkin keittää teetä, mutta muuten aika lailla heti iskettiin kirjan kimppuun ja kolme tuntia sekä 183 sivua myöhemmin olimme saaneet tarinan loppuun.

Tarinan toisessa osassa eli ensimmäisessä Marien kertomassa kirjassa moitin kerrontaa liian haastavaksi lasten kirjaksi, mutta sekä neljäs että kuudes osa olivat tarinankerronnaltaan helpompia kun tarina ei niin paljon tapahtunut Marien pään sisällä. Tarina imi lapsen täysin mukanaan ja kesken lukemisen piti pitää tauko jotta minä sain lisää teetä ja lapsi soitettua isälleen siihen asti selvinneet tarinan koukut.

Miten tarina sitten päättyi? Nyt tästä eteenpäin tiedossa on paljastuksia joten älä lue tästä eteenpäin jos  halua lukea tarinan spoilerivapaana. 

Kutososa lähtee liikkeelle siitä mihin vitonen jää. Kepler 62e:n vuodenajat jatkavat yllättämistään ja Marie sekä Ari yrittävät tavoittaa karannutta Jonia. Salaliitto koko Kepler 62-hankkeen taustalla lähtee selviämään, mutta sitä ennen tiedossa muutama yllättävä paljastus, ihmisten ja planeetan alkuperäisasukkaiden välinen konflikti sekä yhden hahmon yllättävä kasvu. Tarinan loppu on onnellinen. Lapset saavat yhteyden maahan ja saavat kuulla että heidän luokseen on matkalla tähtipurjehtija jonka kyydissä on muunmuassa Arin ja Jonin äiti.

Käytännössä siis tarina jäi auki siten että sitä voisi vielä täydentää. Tavallaan toivoisin että hahmojen tarinaa jatkettaisiin vaikka uusien kirjailijoiden voimin YA-henkisempänä. Lapsi toivoisi että Kepler päätyisi joku päivä valkokankaalle ja nykytekniikalla tarina olisi kohtalaisen helposti valkokankaalle siirrettävissä.

Kaikenkaikkiaan Kepler-sarja eheä ja hyvä kokonaisuus joka oli sekä minun että lapsen mieleen. Jos et ole vielä tutustunut niin kannattaa kääntyä kirjaston puoleen.

Yleinen

Syysloma Turussa

Viimeisen opintovapaaviikon päätin käyttää vain lapsen kanssa lomailuun. Mies ei koko viikkoa voinut lomailla joten ohjelmaksi piti miettiä jotain minulle ja lapselle. Jotain perusarjesta poikkeavaa halusimme tehdä jotta lapsi saisi kunnolla nollattua alkusyksyn koulujuttuja. Opintovapaa kuitenkin vaikutti siihen, että käytössä oli vähän rajallinen budjetti, joten suurempien suunnitelmien asemasta päädyin ostamaan junaliput Turkuun.

Turku on meidän perheelle helppo budjettilomakohde. Majoitus löytyy äitini luota, josta myös löytyy itsestääntäyttyvä jääkaappi. Ja Turku on myös täynnä helppoa budjettiohjelmaa.

Aurinkoisen päivän kunniaksi hypättiin bussiin ystäväni lapsen päästyä eskarista ja lähdimme Seikkikseen eli Seikkailupuistoon. Näppäränä ihmisenä olin mennyt aikatauluttamaan lomamme niin että olimme Turussa juuri niin, että lapsilla ei ollut syyslomat vielä alkaneet. Seikkiksessä alkuviikko olikin ilman ohjelmaa ja lapsen ystävät koulussa ja eskarissa. Nyt sentään yksi ystäväperhe ehdittiin näkemään, mutta ensi kerralla on kuulemma pakko saada nähdä myös muita ystäviä. Ei mitenkään huono suunnitelma, nuo lapsen ystävät kun ovat minun ystävieni lapsia. Täydellinen ei omena kauas puusta putoa -tilanne.

Lapsi tilasi myös museomatkan. WAM oli suljettu näyttelyvaihdon vuoksi, Taidemuseo ei innostanut joten päädyimme jälleen kerran Turun Linnaan, jonka Valtapeliä – reformaatio Suomessa -näyttely oli meiltä vielä näkemättä. Veikkaan, että lapsi innostuu aikanaan historian tunneista yhtä paljon kuin äitinsä. Tosin onhan tuo reformaatioajan historia Turun linnan osalta todella viihdyttävä ja kiinnostava tarina.


Ja sitten me vain hengattiin. Käveltiin jokirannassa, käytiin moikkaamassa ystävääni tämän työpaikalla ja yksi ilta hengattiin veljeni luona teetä juoden (minä) ja veljenpoikani päällä maaten ja Nintendoa pelaten (lapsi).

Ihan hyvä muistutus siitä että aina lomien ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä. Joskus lomaa on ihan vain se että siirretään arki uusiin ympyröihin. Loppuloma sitten vietetäänkin koko perheen voimin mökillä syystöissä. Maanantaina sitten taas kutsuu koko perhettä arki.

Viihdettä lapsille

Löysimme äänikirjat

Äänikirjoja on suositeltu meille useasta lähteestä. Työkaverini treenasi itsensä puolimaratonille äänikirjoja ja podcasteja kuunnellen. Ystäväni lapsi rauhoittuu kuunnellen lastenromaaneja. Jopa mies kuunteli äänikirjoja silloin kun kymmenen vuotta sitten ajoi työmatkoja 95 kilometriä suuntaansa. Jotenkin vain meillä lapsen kanssa äänikirjat eivät ole ottaneet tuulta alleen. Itse en oikein ole osannut rauhoittua kirjojen äärelle ja lasta häiritsi ettei näe kirjojen kuvia. Nyt kuitenkin näyttää että taisimme äänikirjat löytää.


Syyslomalle lähdettiin kevyesti pakaten joten iltasatukin löytyi äidin pädistä. Maanantai-iltana päätimmekin antaa sitten mahdollisuuden äänikirjalle. Bookbeatista löytyi muutenkin lukulistalla nyt pyörineitä Supermarsuja, joista lapsi valitsi kuultavaksi Jääräpää Jannen

Ensimmäisenä iltana kuuntelimme perinteisen iltasadun verran eli parikymmentö minuuttia. Eilen lapsi sitten omatoimisesti jatkoi ja kuunteli yhdellä köllöttelyllä loput tunnin ja 50 minuuttia ja jatkoi sen päälle vielä niin ikään Bookbeatista löytyvällä Paula Norosen Yökoulu-sarjan yhdellä osalla. Aamulla lapsi kuunteli perään toisen ja jatkoi sen jälkeen seuraavalla Supermarsulla. Äitini lapsenlapsensa edesottamuksia seurattuaan totesi että ei ole etäisekseen tullut. Noita pieniä kirjojen suurkuluttajia kun meidän suvusta löytyy ainakin kolmessa polvessa.

Norosen Supermarsu-kirjat löysi meidän perheessämme ensin lapsi. Eskarissa oli luettu joku tarina ja nyt syksyllä yhdellä kirjastoreissulla lapsi valitsi yhden kirjan ja nyt sitten ollaan oltukin sillä tiellä. Norosen kieli naurattaa niin vanhempia kuin lapsia ja Supermarsu eli Emilia on mainio keskushahmo. Itse iloitsen erityisesti siitä, että lapsi on innostunut nyt tarinoista, joissa keskushahmo on tyttö. Lapsille suunnattu populaarikulttuuri on edelleen turhan poikavetoista, koska alalla vallitsee käsitys siitä, että pojille ei viihteessä kelpaa naishahmot päähenkilöinä, mutta tytöt kyllä ostavat poikahahmot. Niin, että mitens ne yhteiskunnan valtarakenteet… mutta yhtä kaikki tämä feministimutsi hieroo tyytyväisenä yhteen kouriaan kun lapsi innostui itse tarinoista, joissa on tyttö keskeisessä roolissa. Tai no eihän tuo meidän lapsi ole koskaan noille tyhmille sukupuoliteemoille korvaansa lotkauttanut. Tärkeintä on että tarina iskee.

Itse kuuntelin lapsen kanssa myös Jääräpää Jannea ja ainakin lastenkirjana äänikirja toimi. Seuraavaksi voisin töihinpaluun myötä kokeilla äänikirjoja työmatkoilla. Varsinkin iltaisin kun pitkien koulutuspäivien jälkeen silmät ovat usein niin väsyneet ettei jaksa lukea, kuuntelua voisi kuitenkin kokeilla. Ja ehkä joskus vielä kokeilen lenkkeilyäkin. Joku sopiva dekkari varmaan kummasti poistaisi minuutteja kilometriajoista.

Yleinen

Kun asiat eivät mene niin kuin suunnittelee

Supervoimani on asioiden suunnittelu ja ennakointi ja nautin siitä, että saan pitää kaikki langat näpeissäni. En myöskään pidä siitä, jos minut sysätään pelkääjän paikalle omassa elämässäni. Nyt kuitenkin löysin itseni aika tukevasti sieltä pelkääjän paikalta.

Opintovapaan alkaessa olin etukäteen miettinyt miten päiväni rakennan. Saatan lapsen koululle ja lähden itse lenkille tai salille. Kotona lounaan jälkeen opintoja hyvässä tahdissa pari tuntia joka päivä. Säännöllisiä opintopiirejä opiskelukavereiden kanssa, tasapainoista ravintoa ja riittävästi liikunta. Noh, ei ihan mennyt niin kuin suunnittelin.

IMG_0831

Olimme varautuneet, että koulun alussa lapsi on se joka sairastaa, mutta meillä sairastikin äiti. Kuutisen viikkoa sitten iski flunssa joka ei vain parantunut. Salille olen opintovapaan aikana päässyt kerran, uimaan kahdesti. Kävelemässä olen yrittänyt joka päivä käydä edes pienen lenkin, mutta en tiedä minkä verran lätäkössl lilluvien lehtien katselua voidaan pitää urheiluna.

Tällä viikolla sitten taivuin ja menin lääkäriin. Tulehdusarvot rajoissa, hemoglobiini enemmänkin kuin ok, kitakaaressa sientä tiheästä astmalääkkeen käytöstä ja diagnoosiksi hoitotasapainosta nyrjähtänyt astma. Sain paria troppia, joista toinen saattaa aiheuttaa vainoharhaisuutta, mutta nopeuttaa toipumista ja toisen olisi sitten tarkoitus nuo keuhkot elvyttää toimintaan. Lääkekuurin neljäntentä päivänä alkaa jo vointi kääntyä elämän puolelle, mutta kyllä rehellisesti sanottuna vituttaa, että tämä mahdollisuus keskittyä omaan hyvinvointiin nyt vähän vedettiin jalkojen alta pois. Tosin kyllähän tässä nytkin yritän kovasti itsestäni pitää huolta.

Opinnot ovat sentään edenneet. Sain kasaan 10 opintopistettä kesäopintoja aikataulussa, opinnäytetyö on edennyt niin että minulla on aika selkeät sävelet ja sitten toivottavasti ensi viikolla voin vihdoinkin keskittyä itse kirjoittamiseen kun olen saanut itseni kuosiin. Opintovapaata olisi vielä jäljellä 2,5 viikkoa, mutta niistä viimeisen viikon lapsi on syyslomalla, joten en ainakaan mitenkään kovin täyspainoisesti pysty opintoihin keskittymään.

Toisaalta mietin, että onko tämä nyt joku tapa jolla elimistöni suoraan kertoo että nyt on aika hidastaa. Tein vuodessa yli 70 opintopistettä opintoja töiden ohella ja kun tuo työ vielä pakottaa tekemään ja liikkumaan epäsosiaalisiin aikoihin niin kyllähän tässä on kynttilää poltettu molemmista päistä. Pakkolevosta on ollut se hyvä puoli, että samalla kun keho on levännyt niin on levännyt myös mieli. Toki sitten haittapuolena on se, että olen koukuttanut itseni erinäisiin päivätelevision ohjelmiin.

Millä fiiliksellä sitten olen palaamassa töihin? Hyvällä. Opinnäytetyö tuskin on valmis, mutta koska kurssaikataulujen vuoksi viimeiset pedagogiset opinnot kestävät kuitenkin ensi keväälle niin ei tässä mikään kiire ole. Breikki työarjesta on tehnyt hyvää. Nyt itseasiassa onnistuin siinä paljon paremmin mitä aikanaan vuoden mittaisella perhevapaallani. Pari kertaa olen töissä käynyt työkavereiden kanssa lounaalla ja hoitamassa yhden talousjutun, mutta muuten en ole liiaksi töitä ajatellut. Tästä myös iso kiitos kuuluu työkavereille, jotka ovat tajunneet olla soittelematta perään. Työsähköpostin salasana näyttää vanhentuneen viime viikolla, mutta en ole jaksanut edes päivittää sitä. Toki nyt en pääse kirjautumaan työkoneellekaan, mutta enköhän minä tällä omalla Chromebookilla pysty hoitamaan opiskelut riittävästi.

Monella tapaa ajatukset kirkkaina kuvittelen ainakin palaavani töihin. Huomaan jo odottavani innoissani, että pääsen työstämään tulevia koulutuksia. Vähemmän innoissani odotan sitten pitkiä työmatkoja ja sitä, että arjen rytmi muuttuu. Sen tämä breikki on ainakin opettanut että paitsi että tykkään työstäni ja tiedän että olen hyvä tässä mitä opiskelen niin jossain kohtaa tahdin pitää muuttua. Joko enemmän arkivapaita iltatöiden vastapainoksi, enemmän autonomiaa työaikojen sijoitteluun ja enemmän autonomiaa siitä mistä töitä teen. Varsinkin sitten kun opinnot on paketissa on pakko miettiä uusiksi miten ylityötunteja tasaan, koska tästä sairastelusta huolimatta olen nyt kyllä oppinut että tässä itse rytmittämisessä on omat puolensa. Toki tiimin kanssa työtä tehtäessä pitää toimia koko tiimin tarpeet huomioiden, mutta eiköhän sitä aina joku perjantai- tai maanantaivapaa viikkoon mahdu edes kerran kuussa.

Ja sitten tästä päästäänkin siihen miten itsenäisyyspäivän tienoilla voin avautua siitä että miten se töihin paluu ei mennytkään lainkaan niin kuin suunnittelin, mutta enköhän silloinkin ole löytänyt jonkun asian jota suunnitella lisää…

Viihdettä lapsille

HBO Nordic kutsuu lapsetkin katsomaan

Jossain kohtaa syksyä tajusimme, että lapsi on lopettanut kokonaan television katsomisen. Siis televisiolaitteen. Ohjelmasisältöjä lapsi kyllä aktiivisesti käyttää iPadillaan. Ohjelmia lapsi etsii lähinnä Elisa Viihteen tallenteista, Yle Areenasta, Ruudusta ja Katsomosta sekä yli kaiken Netflixistä. Siinä missä Netflixin aktiivisin käyttäjä meidän perheessä on ollut lapsi on HBO jäänyt täysin meidän vanhempien käyttöön, koska eihän sieltä tähän asti ole mitään lapselle löytänyt vaikka lapsi kuinka yrittikin väittää että kyllä hän voi Supergirliä katsoa. Nyt kuitenkin HBO lähtee kilpailemaan myös perheen pienemnistä katsojista.


HBO Nordic pisti hynttyyt yhteen toisen Time Warner-toimijan, Turnerin, kanssa ja lopputuloksena syntyi Toonix. 

Toonixin kohdeyleisönä ovat 3-12 -vuotiaat lapset ja heidän perheensä. Sisältö tulee Turnerin Cartoon Networksilta sekä klassisista Warner Bros -piirretyistä. Tämän lisäksi tuotu lokalisoitua viihdettä kuten Peppi Pitkätossua, Bamsea, Rasmus Nallea sekä lapsen suursuosikkeja nukkeanimaatioa-Muumeja. Osin sisältö on jo aikaisemmin Netflixistä tuttua, mutta suppeammalla tarjonnalla kuten esimerkiksi My Little Ponyt ja Ninjago, josta löytyy molemmista vain muutamia jaksoja. Uutuustarjontaa kuitenkin löytyy meidän lapsellemme kivasti, koska meillä ei ole maksullisia kanavia ollut käytössä ja lapsi ei ole Cartoon Network Studion sarjoihin juurikaan tutustunut.

Käyttöliittymä Toonixissa näyttää sellaiselta, että lapsi pärjää. HBO on varsinkin selainpohjaisessa käytössä ollut selvästi heikompi kuin vaikkapa Netflix tai Yle Areena, mutta tässä tablettisovelluksessa homma näytti pikaklikkailulla toimivan. Kaikissa ohjelmissa, joita avasin oletuskielenä tuli suomi. Erikoista tosin oli se, että osassa elokuvissa ei ollut lainkaan originalkielisiin versioihin tekstityksiä. Voi olla vähän vaikea saada 12-vuotiasta katsomaan dubattua ohjelmaa. Tosin leffavalikoima nyt ainakin on sellainen ettei se välttämättä muutenkaan puhuttele esiteiniä.

Toonix toimii HBO Nordicin oman sovelluksen sisällä ja tässä kohtaa varmasti herääkin kysymys, että onko lapsi parin klikkauksen päässä katsomassa dystopista raiskauskohtausta päädyttyään aikuisten puolelle. Noh, riski on selvästi tajuttu myös HBO:n puolella ja Toonixiin saakin asetettua pin-koodin, jolla lapsi ei pääse harhailemaan aikuisten sisällön puolelle. Tämän rinnalle kyllä toivoisin silti mahdollisuutta alikäyttäjätileihin Netflixin malliin, jossa lapselle saa asetettua ikärajat sisällölle jota tämä käyttöä.

Lapsi aamun pikaselailulla näytti kiinnostuvan sisällöstä, joten eiköhän tässä lähipäivinä saada myös kohderyhmä kokemusta. Mielenkiinnolla myös jäämme odottamaan miten ohjelmasisältö lähtee kehittymään. 

Yleinen

Arkiruokien äärellä

Olin jotenkin kuvitellut kirjoitelleeni blogin puolelle meidän arkiruoista, mutta joko en ole osannut niitä laittaa oikeiden tunnisteiden alle tai sitten olen vain kuvitellut kirjoittavani niistä. Tai sitten olen sotkenut päässäni instakuvat blogiteksteiksi. Yhtä kaikki, nyt puhutaan siitä mistä meidän perheemme arkiruokien runko koostuu.

Arjen helpot pelastajat

IMG_0660

Nämä ovat ruokia jotka eivät yleensä kuvauksellisuudellaan loista.

Perusarkiruokalistamme vakioita ovat erilaiset laatikkoruoat. Lapsen lemppareita on makaronilaatikko, joka meidän perheessämme tehdään valkoisiin papuihin. Me vanhemmat taas tykätään tuosta kuvassa näkyvästä maailman helpoimmasta kasviskiusauksesta, jossa uunivuokaan lykätään pussillinen peruna-sipulia, toinen pussillinen herne-maissi-porkkanaa ja perään kipataan tölkillinen papuja. Näiden molempien ruokien valttia on se, että uuni hoitaa kypsennyksen ja itse pitää vain nähdä se vaiva, että sekottaa raaka-aineet. Teemme makaronilaatikonkin keittämättömistä makaroneista ja kun papuja ei tarvitse valmistella ei siinäkään itse valmisteluun mene aikaa.

Uuniruoat ovat vielä sellaisia että ne usein vain paranevat levättyään yön tai pari jääkaapissa. Hyvin usein nämä valmistetaankin jo edellisenä iltana odottamaan

IMG_6363

Laatikkoruokien rinnalla arkisen ruoanlaiton kulmakiviä ovat erilaiset sosekeitot. Lapsi perferoi kelta-oranssia värimaailmaa, jota me vanhemmat terästämme vielä yleensä inkiväärillä. Pyöreyttä keitot yleensä saavat kaurakermasta. Ennen laitoin myös tuorejuustoja, mutta on pakko myöntää että kroppani voi paremmin kun maltan pitää maitomäärät minimissä, joten kaurakermalla mennään.

Jos ei jaksa itse keitellä soppaa on paras ja edullinen ratkaisu kävellä lähimpään K-kauppaan. Pirkan lihaton luomuhernari on parasta. Kannattaa kuitenkin olla tarkkana kaupoilla. Pirkalla on myös lihallinen luomuhernari, jota myydään liki identtisessä tölkissä.

IMG_2005

En ole lisäkesalaatti-ihminen. Tämä on puhtaasti lapsuudenkodistani opittu tapa. Kasvikset tuodaankin pöytään yleensä tällaisessa pureskele itse muodotta. Kurkkua, tomaattia ja etenkin syksyisin ja talvella porkkanaa kuluu tässä reiluja määriä.

Arjen pientä hemmottelua

IMG_4286

Joskus arjessakin on syytä hemmotella. Usein perjantaisin listalla onkin jotain vähän tavallisesta poikkeavaa. Leivotaan pitsaa (ja ette varmaan ikinä arvaa kuka on valinnut muodon). Täytteenä minimalistisella lapsella on juusto ja tomaattisossi. Tosin eipä me vanhemmatkaan usein sinne laiteta kuin jotain erikoisempia juustoja.

IMG_3360

Vohvelirauta toimii myös muuten kuin makeiden herkkujen kanssa. Itseasiassa parhaimmillaan vohveliraudan kanssa lyö kaksi kärpästä yhdellä iskulla kun ensin paistetaan alle suolaisten täytteiden kanssa syötävää ja sitten jälkiruoaksi herkutellaan makeilla. Oma suosikkini makeisiin vohveleihin on Alpron GoOn soijarahka, pensasmusikat, banaani ja vaahterasiirappi. Lapsi taas sporttaa kermavaahtoa ja mustikoita. Mies on kaikkiruokainen.

Kun aikaa on puoli tuntia

IMG_5181

Kun aikaa on puoli tuntia käännytään usein riisi- ja pastakastikkeiden puoleen. Proteiinina kastikkeissa on usein nyhtökauraa, härkistä tai tofua. Broileria saatamme ostaa harvoin ja toisiaan myös jauhelihaa, mutta oikeastaan se arkiruoka on käytännössä aina kasvispohjaista. Meidän perheen suunmukaista ovat kermaiset kastikkeet, mutta yritän nyt että söisimme niitä vähemmän kun ei ne nyt varsinaisesti mitään terveysruokaa ole. Lapsi vierastaa tomaatikastikkeen makua, mutta luotan sinnikkyyteen tässäkin asiassa.

Kun aikaa on 10 minuuttia

Ja sitten joskus on niitä päiviä kun aikaa on vain kymmenen minuuttia ja edellisenä iltana ei ole jaksettu tunkea sitä surullisen kuuluisaa makaronilaatikkoa uuniin. Silloin hyvä ystävämme pinaattiletut tai luottopakkimme tuorepasta astuu kehiin. Kumma kyllä nämä ovat myös niitä päiviä jolloin jälkeläinen syö parhaalla mahdollisella ruokahalulla.

Näinä päivinä myös turvaudumme usein monikansallisen riistäjäyhteyksisen ystävämme kultaisin kaarin koristellun ravintolan autokaistalle. Olisi ihanaa olla sellainen ruokaprepperi joka aina viikonloppuisin valmistaa koko viikolle esikypsennetyt sesonkivihannekset, mutta se ei nyt vaan ole arjen reaaliteettia. Helppoa ja yksinkertaista on yleensä se kaava jolla meidän perheessä eletään. Viikonloppuisin sitten yleensä keittiössä viihdytään pidempään ja kokataan reseptienkin avulla. Nuo perusarkipöperöt kun menevät jo täysin hihavakioilla. Yleensä tuolla taktiikalla saavutetaan syötävää ruokaa 2/3:n mielestä. Se 1/3 varmaan elätttelee toiveita että me vanhemmat tajuaisimme diilata palmialta jonkun aromivahvenne pönikän, jonka vuoksi ne niiden kiusaukseen kaatamat herne-maissi-porkkanat ovat paljon parempia kuin minun täällä kotona uunivuokaan kaatamat.