Viihdettä lapsille

HBO Nordic kutsuu lapsetkin katsomaan

Jossain kohtaa syksyä tajusimme, että lapsi on lopettanut kokonaan television katsomisen. Siis televisiolaitteen. Ohjelmasisältöjä lapsi kyllä aktiivisesti käyttää iPadillaan. Ohjelmia lapsi etsii lähinnä Elisa Viihteen tallenteista, Yle Areenasta, Ruudusta ja Katsomosta sekä yli kaiken Netflixistä. Siinä missä Netflixin aktiivisin käyttäjä meidän perheessä on ollut lapsi on HBO jäänyt täysin meidän vanhempien käyttöön, koska eihän sieltä tähän asti ole mitään lapselle löytänyt vaikka lapsi kuinka yrittikin väittää että kyllä hän voi Supergirliä katsoa. Nyt kuitenkin HBO lähtee kilpailemaan myös perheen pienemnistä katsojista.


HBO Nordic pisti hynttyyt yhteen toisen Time Warner-toimijan, Turnerin, kanssa ja lopputuloksena syntyi Toonix. 

Toonixin kohdeyleisönä ovat 3-12 -vuotiaat lapset ja heidän perheensä. Sisältö tulee Turnerin Cartoon Networksilta sekä klassisista Warner Bros -piirretyistä. Tämän lisäksi tuotu lokalisoitua viihdettä kuten Peppi Pitkätossua, Bamsea, Rasmus Nallea sekä lapsen suursuosikkeja nukkeanimaatioa-Muumeja. Osin sisältö on jo aikaisemmin Netflixistä tuttua, mutta suppeammalla tarjonnalla kuten esimerkiksi My Little Ponyt ja Ninjago, josta löytyy molemmista vain muutamia jaksoja. Uutuustarjontaa kuitenkin löytyy meidän lapsellemme kivasti, koska meillä ei ole maksullisia kanavia ollut käytössä ja lapsi ei ole Cartoon Network Studion sarjoihin juurikaan tutustunut.

Käyttöliittymä Toonixissa näyttää sellaiselta, että lapsi pärjää. HBO on varsinkin selainpohjaisessa käytössä ollut selvästi heikompi kuin vaikkapa Netflix tai Yle Areena, mutta tässä tablettisovelluksessa homma näytti pikaklikkailulla toimivan. Kaikissa ohjelmissa, joita avasin oletuskielenä tuli suomi. Erikoista tosin oli se, että osassa elokuvissa ei ollut lainkaan originalkielisiin versioihin tekstityksiä. Voi olla vähän vaikea saada 12-vuotiasta katsomaan dubattua ohjelmaa. Tosin leffavalikoima nyt ainakin on sellainen ettei se välttämättä muutenkaan puhuttele esiteiniä.

Toonix toimii HBO Nordicin oman sovelluksen sisällä ja tässä kohtaa varmasti herääkin kysymys, että onko lapsi parin klikkauksen päässä katsomassa dystopista raiskauskohtausta päädyttyään aikuisten puolelle. Noh, riski on selvästi tajuttu myös HBO:n puolella ja Toonixiin saakin asetettua pin-koodin, jolla lapsi ei pääse harhailemaan aikuisten sisällön puolelle. Tämän rinnalle kyllä toivoisin silti mahdollisuutta alikäyttäjätileihin Netflixin malliin, jossa lapselle saa asetettua ikärajat sisällölle jota tämä käyttöä.

Lapsi aamun pikaselailulla näytti kiinnostuvan sisällöstä, joten eiköhän tässä lähipäivinä saada myös kohderyhmä kokemusta. Mielenkiinnolla myös jäämme odottamaan miten ohjelmasisältö lähtee kehittymään. 

Viihdettä lapsille

Ninjago Movie

Viimeiset pari kuukautta meillä on tuijotettu melkoisella intohimolla Youtubesta Ninjago-elokuvan trailereita ja kun kesän lopulla kauppoihin alkoi saapua elokuvan Lego-pakkaukset niin niitä on myös käyty kuolaamassa ja hipeltämässä joka ikisellä kauppareissulla. Lauantaina sitten oli se päivä kun leffaa mentiin katsomaan.

En nyt oikein tiedä mitä tästä leffasta sanoa. Alkuperäistä sarjaahan meillä on veivattu tunteella ja kun jossain kohtaan julkaisuun tuli pidempi tauko olen käynyt maahantuojan kanssa jo kirjeenvaihtoakin aiheesta.  Ninjago on myös ainoa sarja jonka olen pistänyt meillä jäähylle, koska sarja mielestäni opetti lapsille rumaa ja ylimielistä tapaa kommunikoida omassa elinpiirissäoleville ihmisille. Tästä huolimatta huomasin elokuvassa kaipaavani juurikin sarjaa.

Elokuva siis pyyhkii heti alkumetreiltä pöytää tv-sarjasta tutulla kaanonilla. Ninjat ovat lukiolaisia, Lloydin äidille on tehty Spidermanin May-tädit ja hahmoa oli nuorennettu reilulla kädellä (ja samalla olivat vaihtaneet nimenkin). Uudessa tarinassa Ninjoista oli myös tullut todella yksiulotteisia ja dialogista vieläkin onnettomampaa. Haluaisin kertoa myös elokuvasta enemmän, mutta rehellisesti sanottuna nukahdin siinä suunnilleen kolmen vartin kohdalla ja heräsin vasta varttia myöhemmin enkä edes voi kysyä mieheltä aiheesta kun samalla kun heräsin tökin hänetkin hereille.

Lapsi kuitenkin leffasta piti. Lapsesta elokuva oli paljon sarjaa parempi ja selvästi se vetosi näin alle metrimitanmittaisiin leffakävijöihin. Lapsi erityisesti tykkäsi siitä että elokuvaan oli tuotu Lego Movie-henkisesti reaalimaailmaa mukaan. Siinä missä Lego Batmanissa oli ulottuvuuksia meille vanhemmille, tässä ei kuitenkaan ollut mitään mihin itse olisi saanut otetta. Animaatiojälki oli komeaa katsottavaa, se leffan eduksi on kuitenkin sanottava. Itseäni häiritsi myös se, että leffassa naishahmot ovat todella onnettomia. Itse olisin taipuvainen sanomaan, että tämä leffa oli enemmän huti kuin hitti, mutta toisaalta enpä kyllä itse ole sen kohdeyleisöäkään.

Viihdettä lapsille

Salaman paluu

Salama McQueen. Tuo viimeiset vuodet taaperoiden suussa ties miksi muotoutunut punainen kilpa-auto on palannut.

Ensimmäisten teaseritrailerien pohjalta oli syytä odottaa, että Disney Pixar ei oppinut mitään Autot 2 -elokuvan epäonnistuneesta väkivaltaisuudesta, mutta onneksi netin mutsiraati oli virallisesti väärässä. Teattereihin leffa tuli S-merkittynä, mutta en kyllä alle kolmevuotiasta veisi leffaa katsomaan, koska siinä sitten kärsii koko sali kun kaksivuotiaalla ei nyt ihan vielä ole edellytyksiä istua paikallaan ja osa teemoista on tuollaiselle pikkuihmiselle myös turhan hurjia.

Uusi elokuva jätti agenttimeiningit taakseen ja siirtyi käsittelemään minun töissä asiakkaitteni kanssa jatkuvasti työstävää teemaa. Mistä johtuu että keski-ikäinen ei enää kelpaa työmarkkinoille? Miten löytää se oma fokus uusiksi ja tunnistaa ne kokemuksen kerryttävät siirrettävät ominaisuudet. Hieman omalaatuinen teema lastenleffalle, mutta valmentaa pilttejö hyvin siihen, että yllättävän nopeasti työntekijöiden kohtelun kertakäyttökulttuuri saattaa tavoittaa myös heidän vanhempansa. Siinä kohtaa lapsilla toivottavasti on viisautta kertoa vanhemmilleen että Salamakin löysi itselleen tavan toimia,

Salaman lähimmäksi aisapariksi leffaan tuodaan kilpa-auton urasta haaveillut Cruz Ramirez. Cruzin hahmon merkityksellisyys ei oikein aukea näille meille pohjoismaalaisille lapsille. Jenkeissähän Cruz on jotain mullistavaa. Latinotaustaiselle tytölle oli aina sanottu ettei tyttöjen paikka ole kilparadalla ja tyttö päätyi valmentamaan. Jenkeissä Cruzien tarina on merkityksellinen. Latinonaiset ovat kaikista ihmisryhmistä pahiten palkkakuopassa olevia ja ura- ja tulevaisuusnäköalat olemattomia. Suomessa tuo osa tarinaa ei ehkä niin aukea, mutta hyvä että tässä nyt tuodaan kuitenkin esiin sitä, että tytötkin voivat ajaa.

Kaikkien Autot elokuvien kantava teema on ollut Salaman kasvu henkisesti. Nyt kolmennessa osassa kasvu vie lopulta Salaman reitille pois kilparahoilta ja tukemaan Cruzin nousua kilpa-ajajaksi. Pidin tarinasta nyt niin paljon kuin ylipäätään Autot -leffasta voi ihminen tykätä. Eli ei tämä nyt mikään suuri tarinankerronnallinen klasikko ollut, mutta enemmän kuin mitä odotin. Itseasiassa sekä tämän että Itse Ilkimys 3:n valossa päätös siitä että jatkossa talot keskittyvät enemmän originaalitarinoihin on tylsä. Koska niin kauan kun tilalle tarjotaan mitä tahansa Emoji-leffan tasoa menisin ilomielin ennemmin katsomaan neljännen osan kummasta tahansa leffasarjasta. Siinä missä Ice Age -sarjassa ideat on ammennettu selvästi tyhjiin oli kumpikin tämän kesän jatko-osaleffa onnistunut ja leffat toimivat myös itsenäisinä.

Viihdettä lapsille

Törmäyskurssilla

Mansikkasadon hupenemisesta kertovat otsikot kannustivat perhettämme tekemään pikaisen käännöksen kotiin, jotta ensi talvenakin saadaan marjoja syödä.  Lapsi yritti tingata samassa setissä keikkaa myös uimahalliin, mutta koska kaikki lähihallit olivat sunnuntaina kiinni päädyimme elokuviin katsomaan uusinta Ice Age -leffaa lasten päivän ennakkoon.

Elokuva kesti tunnin ja 35 minuuttia. Tiedän tämän koska noin tunnin kohdalla oli pakko käsilaukun uumenissa googlata tieto siitä kuinka kauan tätä vielä kestää. En sano, että leffa olisi ollut huono, mutta ei se hyväkään ollut. Elokuvaa katsoessa tuli fiilis, että muutkin tuotantoyhtiöt voisivat hypätä Pixarin kelkkaan ja lopettaa jatko-osien tehtailun. Kun ideat on ammennettu loppuun niin jäljelle jää vaan kourallinen pissalle, kakalle ja pierulle perustuvia vitsejä ja ilmeisesti tämän hetken animaatioiden ykköslopetus eli jotain discohumppaa laulava naissivuosahahmo, johon alkuperäiskieliseksi castataan joku laulutaitoinen.

Lapsi elokuvasta kuitenkin tuntui pitävän, koska viereinen penkki hytkyi useampaan otteeseen leffan aikana. Tosin jos elokuvan huumori perustuu pissalle, kakalle ja pierulle niin yleensä silloin liikutaan viisi-kuusivuotiaiden suhteen aika turvallisilla vesillä. Elokuvan tarinan kantava voima oli kasvu ja irti päästäminen, mutta kun viimeaikoina katsojia on hemmoteltu todella hyvillä tarinoilla jäi mammuttityttö Kirsikan aikuistuminen aika latteaksi kokemukseksi. Varsinkin kun reitti pois vanhempien nurkista kulki erittäin heteronormatiivisesti avioliiton kautta. Muutenkaan tarina ei oikein lähtenyt lentoon. Meteoriitti uhkaa maapalloa ja jotain pitäisi tehdä, mutta juoni on jo niin absurdi että vähemmästäkin lähtee silmät pyörimään päässä.

Jos olet pitänyt todella paljon aikaisemmista osista niin luultavasti pidät tästäkin edes jollain tasolla. Minulle Ice Aget eivät ole koskaan ollut mikään oma juttu. Ne on jenkkiyleisölle kirjoitettuja aivot narikkaan leffoja joissa kyllä saa nauraa, mutta joista jälkikäteen on vaikea muistaa mitä missäkin leffassa tapahtui. Aivottomalla viihteelläkin kuitenkin on aikansa ja paikkansa, joten sellaiseksi tämä pätkä kyllä sopii erinomaisesti.

Viihdettä lapsille

Angry Birds-elokuva

Siitä lähtien kun ensimmäiset mainokset tulivat lapsen tietoisuuteen oli selvää, että Angry Birds on elokuva joka on pakko mennä katsomaan. Lapsi on oikeastaan ensimmäistä ikäluokkaa jolla vihaiset linnut ovat olleet maailmassa aina. Lapsen ollessa 10 kk talouteen saapui ensimmäin iPad ja lentävät kärttyiset pallot tulivat tutuksi myös lapselle. Sitten lapsi on opetellut esimerkiksi koko Star Warsin juonikaaren lintujen avulla, pelannut lukuisat tasot läpi Bad Piggiesiä ja romuttanut autoja Gossa.

Elokuva muutti lintujen luonnetta antamalla niille jalat ja pistämällä ne puhumaan. Ja itseasiassa viemällä linnuilta vihan. Vihaa alkoi elokuvaan löytyä vasta kuin possut veivät munat ja koko ikänsä ulkopuoliseksi itsensä tuntenut Red opetti ettei kannata kääntää toistakin poskea vaan joskus on hyvä edetä vihan kautta. Mielenkiinnolla odotan miten tuo lastenleffoille hieman poikkeuksellinen näkökulma otetaan maailmalla vastaan. Tosin kaipa me vastaan muut -teema on suosittu nykyään ihan kaikkialla.

Mitään syvällistä viestiä elokuvasta on turha yrittää etsiä ja itseasiassa näin puili vuorokautta leffan päättymisen jälkeen fiilis on lähinnä se, että tuo elokuva oli kyllä viihdyttävä, mutta oikeastaan aika yhdentekevä. Jotain elokuvasta kertonee se, että lapsi sanoi että se oli tosi hyvä, mutta perinteinen vaade, että leffa ostetaan omaksi heti kun se levyllä julkaistaan jäi tulematta. Tarina oli lopulta aika ohut ja hahmot vielä ohuempia. Kuten trailerista voi päätellä niin elokuva on selvästi komediallinen ja kyllä se nauratti, mutta huumori oli lopulta melko halpaa. Pystyn myös ymmärtämään, että elokuvan pystyy näkemään rinnasteisena tämän hetken maahanmuuttokeskusteluun, jos sovittelee oikeat lasit päähänsä. Itseasiassa kiusaus oli suuri kysyä elokuvan jälkeen edessäni istuneelta tunnetusti erittäin maahanmuuttokriittiseltä (tai no mitä sitä kiertelemään, rasistiselta) poliitikolta miten hän elokuvan näki, mutta koska leffaseurueeseen kuului myös poliitikon lapsi totesin parhaaksi vain paimentaa tuon oman kupeitteni hedelmän ulos leffateatterista.

Vaikka elokuva ei minua varauksettomasti saanutkaan puolelleen toivon sille kuitenkin kaikea hyvää. Roviolla on riittänyt rohkeutta lähteä tekemään jotain Suomen mittakaavassa ennenkuulumatonta ja tuollaisia avauksia kaivattaisiin enemmänkin tähän aikaan. Ilahduttavaa oli myös tajuta miten pitkälti kotimaisin voimin tuo leffa on saatu kasaan ja animaattoreiden jengistä löytyi ilokseni myös vanhan luokkakaverini nimi. Elokuva jätti takaportin auki kakkososalle ja soisin tarinan yltävän sinne asti. Pelisarja antaisi mahdollisuudet kuljettaa linnut tarvittaessa vaikka avaruuteen ja ensimmäisessä elokuvassa onnistuttiin jo hyvin tuomaan pelistä tuttuja elementtejä elokuvaan. Tai ainakin itse kummasti löysin yhtymäkohtia Bumerangilinnun käytöksen ja oman pelaamiseni väliltä…

Viihdettä lapsille

Zootropolis

Pääsiäinen on hyvä aika katsoa leffoja ja tällä kertaa valinnaksi osui Disneyn Zootropolis. Olimme vähän empineet pojan leffaan viemistä, koska olimme kuulleet, että tällä kertaa ikäraja K7 olisi voinut olla enemmänkin. Ikärajathan toimivat niin, että huoltajan seurassa kolme vuotta nuorempikin pääsee leffaa katsomaan, mutta tätä en tosiaankaan suosittele juuri neljä täyttäneille, koska elokuvassa on paikoin hyvinkin synkkiä kohtauksia.

Johtuen osin synkistä sävyistä Zootropolis oli kuitenkin erinomainen elokuva, joka puuttui hyvin ajankohtaiseen kysymykseen lokeroinnista ja leimaamisesta. Tarinan keskushahmo on Judy. Kani, joka haluaa olla poliisi, Zootropoliksen kaupungissa, jossa teoriassa kaikki on mahdollista, mutta käytännössä lokerointi elää vahvasti. Poliisiksi valmistunut Judy kohtaa lokerointia, mutta pääsee vahingossa kaupunkia hämmentäneen katoamissarjan jäljille ja saa avukseen taparikollisena itsensä elättävän ketun, Nickin.

Elokuvassa on paljon animaatioille tyypillisiä komediallisia elementtejä, mutta mikään nauretaan pissa housuissa -leffa tämä ei ole.  Lapsi kuitenkin piti elokuvasta muuten, mutta lapsi antoi hyvin paljon kritiikkiä elokuvan saukkokuvauksesta, joka ei meidän saukkoasiantuntijan mukaan ollut yhtään saukolle lajityypillistä käyttäytymistä. Ja kieltämättä tuo häiritsi myös minua vähän laajemminkin. Zootropoliksessa siis eläimet ovat päättäneet asua rauhallista rinnakkaiseloa sen asemasta, että edelleen olisi peto- ja saaliseläimiä. Vanhat kaunat ja raisistiset uskomukset elävät kuitenkin tiukassa ja tätä asetelmaa leffassa lähdetään haastamaan.

Zootropolis on myös elokuva, joka joutui lokalisoinnin kohteeksi. Alkuperäinen nimihän oli Zootopia ja brittilehdistölle Disney on antanut selitykseksi nimivaihdolle sen, että nimi vaihdettiin paremmin alueelle sopivaksi, mutta totuus taisi olla kuitenkin se, että Zootopia on Euroopan alueella Tanskaan rakenteilla olevan eläinpuiston nimeksi. Sinäänsähän lokalisointi ei ole harvinaista. Espanjankielisillä alueilla ymmärrettävästi Laputa sai uuden nimen ja Inside Outissa isän tunteet seuraavat joko lätkää tai futista riippuen siitä kumpi on suositumpaa. Niin ja Riley dissaa taaperona japanissa parsan asemasta vihreitä paprikoita.

Zootropolis on nimiveivauksista ja huonosta villiintyneen saukon kuvauksesta kuitenkin hyvä elokuva, joka toimii aasinsiltana keskusteluun siitä miten välillä ihmiset myös lokeroinnilla päätyvät olemaan ilkeitä ja tyhmiä.

 

Viihdettä lapsille

Popples

Netflix on nyt keksinyt mistä naruista kannattaa vedellä meitä alle nelikymppisiä vanhempia. Nostalgiahan myy kuin häkä ja 80-luvulta on hyvä ammentaa uudelleenkäynnistettyjä sarjoja. Hallinallejen lisäksi uuden Netflix Originals -sarjan on myös saaneet Popplesit. Tai no Poppleinahan noista varmaan pitäisi puhua muffiniesimerkin hengessä.

Itselleni Popplet oli kova juttu varsinkin pehmoleluina. Olen ollut varmaan viiden tai kuuden kun pääsin Turun legendaarisesta Muovitukusta ostamaan omaa pehmolelua. Itse sarjaa en muista katsoneeni, mutta hyvin leikit ja muu oheiskrääsän kerääminen silti onnistui. Itseasiassa äidillä in edelleen käytössä minun vanha Popples-kansioni.

Uudelleen käynnistetyillä Poppleilla on aika vähän yhtymäkohtia kasariedeltäjiinsä. Tyypit edelleen muuttuvat palloiksi ja ovat söpöjä, mutta siihen se sitten jääkin.  Tarinoilta on turha odottaa mitään suuria opetuksia. Ystävyys, auttaminen ja erilaisuuden suvaitseminen kulkee tarinoissa mukana, mutta huumoria ammennetaan lähinnä fyysisestä kohelluksesta. Plussaa sarjalle voisi kuitenkin antaa siitä, ettei sarjassa ole yhtään pahista (aika harvinaista lastenohjelmissa) ja että sarjassa on ihan hyviä  persoonia esiteltynä ja hahmot rikkovat myös perinteistä sukupuolijakoa kiinnostustenkohteillaan.

Netflix Popplesia tarjolla on kaksi tuotantokautta. Viime lokakuussa julkaistu ensimmöinen kausi ja tämän kuun puolivälissä julkaistu toinen. Jokainen kausi sisältää viisi jakso, joista jokaisessa on kaksi tarinaa. Jaksojen pituus on 22 minuuttia. Sarjan yhteydessä valmistetaan kasarityylisesti myös oheistavaraa ja leluja, mutta tällä hetkellä ilmeisesti ainoa myyjä on Walmart, joten ainakin vielä sarja on myös oheiskrääsävapaa Euroopassa. Blogilähteiden perusteella ilmeisesti muitakin jälleenmyyjiä olisi tulossa ja lelut on ainakin näin kasarinostalgialinssien läpi katsottuna söpöjä.

Seuraavaksi voidaankin miettiä mikä olisi seuraava Netflixin uudelleenkäynnistämä sarja. Olemme miehen kanssa ihmetelleet, että miksi ihmeessä He-Man ei ole vielä tehnyt uutta tulemista animaationa. Myös Kapteeni Planeetta voisi olla aika kova juttu.

Mitä lapsuuden televisiosarjoja teillä haluttaisiin katsoa?