Maanantai, joka yritti olla maineensa veroinen

Tänään oli taas sellainen maanantaipäivä, että ymmärrän hyvin mistä maanantai on saanut huonon maineensa. Lähdin tähän päivään kolmen palaverin taktiikalla ja tiesin jo aamusta, että lounaani tulee olemaan semisti surullinen, mutta sitä en arvannut niten alas tämä päivä vielä valahti.


Pussipuuro ei siis osoittautunut päivän heikoimmaksi lenkiksi.

Päivän heikoin lenkki oli semisti viattoman näköinen näppylä keskellä rintakehää, jota menin näyttämään lääkäriin. Kymmenen minuuttia myöhemmin löysin itseni makaamasta operaatiopöydältä ja 40 minuuttia lääkäriin saapumisen kälkeen hoipuin pitkin Pasilan siltaa neljä tikkiä rintakehässäni antibioottiresepti Kantaan tallennettuna.

Eli se vähän itseenä ottaneen näppylän tarina olikin jotain aivan muuta ja nyt sitten syödään viikko antibiootteja,  kuljetaan kulahtaneissa imetysliiveissä ja vältellään liikuntaa kahden viikon ajan. Voin kertoa, että muutaman tunnin perusteella tikit rintakehässä on lievästi sanottuna ärsyttäviä. Etenkin kun on saanut itsensä koukutettua erilaisiin liikkuvuutta lisääviin venytyksiin, jotka ovat nyt pannassa kunnes haava parantuu. Ja en edes aloita näistä liian isoista imetysliiveistä, jotka ovat ainoita, jotka eivät paina tikkejä.

Että mitäköhän muuta tällä viikolla onkaan vielä annettavaa… vai voisinkohan vain nukkua huhtikuulle?

Uuden unirutiinin jäljillä

Tai no itseasiassa tässäkin tuli huomattua, että vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia. Olen tämän viikon rajoittanut nimittäin television katsomista iltaisin ja keskittyny lukemaan. Lopputuloksena olen kahtena iltana ollut taju kankaalla tukevasti jo ennen kymmentä.


Sängyssä lukeminen jäi minulta oikeastaan lapsen synnyttyä ja vuosiin meillä ei edes ollut mitään lukuvalon kaltaista makuuhuoneessa vaan luin vähän kenkusti toimivan sarastusvalon loisteessa, jos jotain luin. Pari viikkoa sitten ostin Ikeasta lampun ja tuo oli ehkä parhaiten käytetyt pari kymppiä vähään aikaan.

Lukurutiineissani on kuitenkin unihygienian kannalta se ongelma, että luen toisinaan pädiltä kirjoja ja taustavalo voi sotkea unia. Tähän asti ongelmia ole ollut ja olen pyrkinyt säätämään aparaatin hohkaamaan valoa mahdollisimman himmeästi. Muutenkaan uniongelmani eivät ole koskaan liittyneet nukahtamiseen vaan pikemminkin siihen, että jos herään pysyn hereillä, mutta jos en yöllä havahdu niin paljoa että aivot ehtisivät käynnistyä nukun kuin pieni porsas.

Tällä viikolla työmatkalla Rovaniemellä kuuntelin aamu-TV:stä juttua suomalaisten unitavoista ja väsymyksestä. Itselleni jutussa ehkä herättävintä oli toteamus, että satunnainen heräily on täysin normaalia. Tajusin tämän myötä, että olen luonut itselleni rajoittavan uskomuksen huonoista unistani. Olen päättänyt, että olen huono nukkuja, koska unien laatu on muuttunut parin vuoden takaisesta. Vähän ehkä tyhmää ja toiselle täysin itsestään selvää, mutta itselle oli jotenkin todella vapauttavaa tajuta, että kuten kaikki muutkin asiat elämässä niin myöskin unet ovat asiat jotka vaihtelevat elämäntilanteen ja iän myötä. 

Edellisen kirjoituksen lukuhaasteen hengessä kuitenkin olen päättänyt pyrkiä lukemaan joka ilta kirjaa. Lapsen mentyä nukkumaan telkkaria on tarjolla arkena maksimissaan 1,5 tunniksi ja tämän jälkeen puoli tuntia kirjaa. Valot sammuvat klo 23 jolloin ehtisin nukkua joka yö 7,5 tuntia. Tosin olen nyt tullut tulokseen että ilman univelkaa luontainen unentarpeeni taitaa ollakin vain seitsemän tuntia koska herään nykyään jo pirteänä miehen kelloon kuudelta.

Seuraava askel unirutiineissa olisi tyynyjen vaihto. Tajusin, että vanha tyynyni on todennäköisesti ihan tolkuton bakteeripesä, joten uusi tyyny tulee enemmän kuin tarpeen. Olen jämäköiden tyynyjen ystävä ja itseasiassa kamalinta mitä tiedän ovat untuvatyynyt ja peitot. Lakanoissa voisi investoida toisiin Marimekon trikoolakanoihin, joiden materiaali on itselle mieleen. Ja jollaiset pitäisi hankkia myös lapselle, josta on epäreilua etteivät hänen lakanat ole yhtä pehmeitä kuin meidän vanhempien.

Arki (se ei taida olla mitään syötävää)

Ei uskoisi että neljän päivän pakomatka toiseen maahan saisi kadottanaan arjen niin täydellisesti, mutta niin se vain teki. Onneksi tässä välissä oli yksi päivä arkeenpaluun opettelua ja ne näytti tulevan tarpeen.


Kotonahan ei ollut järkevää ruokaa aamupalaksi joten kissanhakureissulle haettiin aamupala Alepasta. Ja ympyrä sulkeutui kun kotimatkalla samaisen Alepan kohdalla tajuttiin että kissanruoat jäi mökille. Onneksi kissan kohdalla kotoa löytyi sen verran sapuskoja, että selviämme huomiseen.

Itse en kyllä tiedä miten ihmeessä a) muistan palauttaa herätyksen päälle b) pakata kassiin kaikki ne kamat joita tarvitsen siihen, että loman jälkeen pehmeän laskun merkeissä teen myös viikon ensimmäisen työmatkan c) saan mietittyä mitä tässä lämpötilassa lapselle pakataan päiväkotiin.

Loma siis taisi hoitaa tehtävänsä. Nyt vielä kun pääsisi kiinni siihen arkeen. Ensi viikolla toivottavasti myös lisää Lontoosta ja siitä mikä viisivuotiaalle oli reissussa parasta.

Aikainen lintu

Kun roikkuu 6.25 hotellin aamupalaravintolan ovenkahvassa ehtii päivän aikana saada melko paljon aikaan.  

Sitä ehtii palella tyhjällä rautatieasemalla katsomassa auringonnousua (koska jostain syystä junaaa pidettiin parkissa juuri laiturialueen ulkopuolella)

Sitä ehtii lukea junamatkan aikana yhden romaanin (koska Palatkaa perhoset vaan oli niin koukuttava).

Sitä ehtii kuunnella kuulokkeiden akun tyhjäksi (koska väsynyt junamatkalainen ei jaksa kuunnella muiden keskusteluja)

Sitä ehtii kirjoittaa kymmeniä WA viestejä liittyen syntyneisiin ja syntymättömiin vauvoihin (meillä on ystäväpiirissä vuoden 2010 veroinen vauvabuumi käynnissä ja sekös tällaiselle hullulle vauvojen halailijalle kelpaa).

Sitä ehtii käydä lounaalla vaihtamassa tärkeimmät kuulumiset sellaisten tuttujen kanssa joiden kanssa muuten ei tunnu koskaan samaan pöytään ehtivän (ja todeta, että keskustatyöskentelyn plussaksi laskettaisiin lounasravintoloiden visuaalinen anti).

Sitä ehtii istua kolme tuntia palaverissa ja lähteä sen jälkeen aurinkoisessa kelissä kotimatkalle (ja tuntea vielä että on saanut enemmän aikaan kuin tavallisena päivänä toimistolla).

Sitä ehtii löytää itsensä päiväkodin pihalta jo ennen neljää ja istua pihalla ihmettelemässä miten oma lapsi sujahtaa naapurin lasten kanssa hyvin leikkeihin (ja tuntea samalla mielihyvää, ettei enää ole taloyhtiön hallituksessa eikä ole pakko hiljaa hymyillen kuunnella ihmisten valitusta).

Sitä ehtii syödä ihanaa tuorepastaa ja tankoparsaa (ja tajuta, että tänä keväänä taidan tunkea parsaa ihan jokaiseen ruokaan)

Sitä ehtii lähteä Pasilaan kirjastoon (koska jos ei töissä pääse nauttimaan luonnonkauniista Itä-Pasilasta niin vapaa-ajalla täytyy).

Sitä ehtii kannustaa kriittistä pyöräretkeä (koska tällä hetkellä harva asia on niin perseellään kuin Pasilan pyöräilyjärkestelyt ja rehellisesti sanottuna minulla on oma ammu ojassa kun matkakortista loppuu päivät perjantaihin).

Sitä ehtii kotimatkalla törmätä kaveriperheen vanhempi-lapsi-duoon ja nauttia pikaisista leikkitreffeistä puistossa (ja iloita siitä, että lapsella on ystävä jonka tämä on tuntenut koko ikänsä).

Ja sitä ehtii istua sohvalla tekemään vaikeita valintoja. Hauduttaako kuppi vihreää vai valkoista teetä?  Ja kummasta pikalainasta sitä luku-urakkansa aloittaisikaan?