Viihdettä lapsille

HBO Nordic kutsuu lapsetkin katsomaan

Jossain kohtaa syksyä tajusimme, että lapsi on lopettanut kokonaan television katsomisen. Siis televisiolaitteen. Ohjelmasisältöjä lapsi kyllä aktiivisesti käyttää iPadillaan. Ohjelmia lapsi etsii lähinnä Elisa Viihteen tallenteista, Yle Areenasta, Ruudusta ja Katsomosta sekä yli kaiken Netflixistä. Siinä missä Netflixin aktiivisin käyttäjä meidän perheessä on ollut lapsi on HBO jäänyt täysin meidän vanhempien käyttöön, koska eihän sieltä tähän asti ole mitään lapselle löytänyt vaikka lapsi kuinka yrittikin väittää että kyllä hän voi Supergirliä katsoa. Nyt kuitenkin HBO lähtee kilpailemaan myös perheen pienemnistä katsojista.


HBO Nordic pisti hynttyyt yhteen toisen Time Warner-toimijan, Turnerin, kanssa ja lopputuloksena syntyi Toonix. 

Toonixin kohdeyleisönä ovat 3-12 -vuotiaat lapset ja heidän perheensä. Sisältö tulee Turnerin Cartoon Networksilta sekä klassisista Warner Bros -piirretyistä. Tämän lisäksi tuotu lokalisoitua viihdettä kuten Peppi Pitkätossua, Bamsea, Rasmus Nallea sekä lapsen suursuosikkeja nukkeanimaatioa-Muumeja. Osin sisältö on jo aikaisemmin Netflixistä tuttua, mutta suppeammalla tarjonnalla kuten esimerkiksi My Little Ponyt ja Ninjago, josta löytyy molemmista vain muutamia jaksoja. Uutuustarjontaa kuitenkin löytyy meidän lapsellemme kivasti, koska meillä ei ole maksullisia kanavia ollut käytössä ja lapsi ei ole Cartoon Network Studion sarjoihin juurikaan tutustunut.

Käyttöliittymä Toonixissa näyttää sellaiselta, että lapsi pärjää. HBO on varsinkin selainpohjaisessa käytössä ollut selvästi heikompi kuin vaikkapa Netflix tai Yle Areena, mutta tässä tablettisovelluksessa homma näytti pikaklikkailulla toimivan. Kaikissa ohjelmissa, joita avasin oletuskielenä tuli suomi. Erikoista tosin oli se, että osassa elokuvissa ei ollut lainkaan originalkielisiin versioihin tekstityksiä. Voi olla vähän vaikea saada 12-vuotiasta katsomaan dubattua ohjelmaa. Tosin leffavalikoima nyt ainakin on sellainen ettei se välttämättä muutenkaan puhuttele esiteiniä.

Toonix toimii HBO Nordicin oman sovelluksen sisällä ja tässä kohtaa varmasti herääkin kysymys, että onko lapsi parin klikkauksen päässä katsomassa dystopista raiskauskohtausta päädyttyään aikuisten puolelle. Noh, riski on selvästi tajuttu myös HBO:n puolella ja Toonixiin saakin asetettua pin-koodin, jolla lapsi ei pääse harhailemaan aikuisten sisällön puolelle. Tämän rinnalle kyllä toivoisin silti mahdollisuutta alikäyttäjätileihin Netflixin malliin, jossa lapselle saa asetettua ikärajat sisällölle jota tämä käyttöä.

Lapsi aamun pikaselailulla näytti kiinnostuvan sisällöstä, joten eiköhän tässä lähipäivinä saada myös kohderyhmä kokemusta. Mielenkiinnolla myös jäämme odottamaan miten ohjelmasisältö lähtee kehittymään. 

Yleinen

The Good Fight

Minun perheeni miehet päättivät lomanaloituksenaan lähteä viettämään kolmen sukupuolven miesten yhteistä laatuaikaa Turkuun sunnutaina ja ovat edelleen sillä reissullaan, koska päättivät vaihtaa vaarin suoraan lennosta mummoon kulkematta kodin kautta. Olen siis saanut nauttia siitä harvinaisesta herkusta, että olen ollut yksin kotona. Voidaan heti kärkeen todeta, että arjenhallintani on näemmä täysin riippuvaista perheeni miehistä. Välittämästi heidän lähdettyään olen tehnyt kymmentuntisia työpäiviä ja maannut illat sohvalla tuijottamassa telkkaria. Rappioelämä on vielä viimeistelty kyvyttömyydellä mennä ajoissa nukkumaan eli tosiaankin perjantaina työpäivän päättyessä olen loman tarpeessa. Toisaalta joskus parasta lääkettä on vain nollata aivoja viihteen parissa ja nyt löytyi sellainen sarja joka iski täysillä.

Rakastin varsinkin alkupään The Good Wife -sarjaa ja osasin odottaa, että The Good Fightkin minua puhuttelee. Sarja lähtee liikkeelle vuosi GW:n päättymisestä ja marssittaa ruutuun liudan tuttuja näyttelijöitä, mutta myös kokonaan uusia hahmoja. Siinä missä GW:llä oli omat ongelmansa moninaisuuden suhteen GF näyttää että televisioviihteessä todellakin on tilaa hyvinkirjoitetuille vähemmistöille. Sarjan tunnistaa monella tapaa tekijöidensä tuotteeksi. On oivaltavaa dialogia, ajankohtaisia teemoja oikeusjutuissa ja unelmien prinssinä pitkä tumma kapeakasvoinen juristi, jollaisia tottui näkemään GW:ssäkin Alician kiinnostuksenkohteina. The Good Fight on monella tapaa poliittisempi kuin edeltäjänsäkin, mutta niin myös aika on politisoitunut. Kritiikin kohteena on Trumpin hallinto, esiin nostetaan rakenteellinen rasismi, terrorismin monimuotoisuus ja vihapuhe. Teemoja käsiteltiin tuoreesti ja asiat harvoin olivat mustavalkoisia.

The Good Fightin ehdottomasti huonoin puoli oli se, että jaksoja on vain kymmenen. Eli minun käytössäni sarja tuli maaliin kahdessa illassa. Tai eihän se sarjan vika ole. Se minun holtittomuuteni ja tämän suoratoistopalvelun vika. Siinä missä ennen olisin kärvistellyt 42 viikkoa odotellen toista kautta on nyt edessä 51 viikkoa ja viisi päivää odottelua. Tuo tuo myös uuden haasteen viihdeteollisuudelle. Siinä missä ennen hitaammalla esitystahdilla hypeä kerättiin viikkoja ja kuukausia on nyt keskustelu pahimmillaan ohi viikonlopussa. Tuossa kohtaa eloon jäävät vain sarjoista parhaat ja itse tosiaankin toivon, että palaamme The Good Fightin vahvojen naisten pariin.