Lukupäiväkirja

Hertta ja Sandra

Alkuvuodesta valitessani 12 hyllynlämmittäjää poimin kirjahyllystä Heidi Köngäksen Hertan lukupinoon. Lapsen nukkuessa influenssassa olohuoneessa meni illat lukiessa ja hotkaisin Hertan parissa illassa.

IMG_3341

Hertta oli lukukokemuksena jotenkin saippuaooppermainen rankasta aiheesta huolimatta. Hertta Kuusisto on mielenkiintoinen persoona ja aatteellisuus hänen taustallaan oli mielenkiintoinen. Jotenkin tarina kuitenkin keskittyi miessuhteeseen enemmän kuin avaamaan Hertan poliittista uraa.

Herttaa lukiessani jäin pohtimaan, että voisiko mikään aate mennä koskaan vanhemmuden ohi ja että miten julmassa maailmassa tuo ikäpolvi eli. Tarina sai myös miettimään propagandan vaikutusta ihmisen ajatteluun ja sitä miten jotenkin tässä välissä ehti jo pitää itsestään selvänä, että nykyään tietoa on enemmän saatavilla, mutta sitten taas toisaalta elämme tässä faktojen jälkeisessä maailmassa, jossa valeuutiset ja propaganda elää uutta kukoistustaan.

Hertan peilaaminen nykyhetkeen olikin mielenkiintoista myös siitä valosta, että miten nopeaa muutos tuolloin oli. Kansalaisoikeutensa menettänyt saattoi seuraavassa hetkessä nousta vallan huipulle. Pakostakin tuossa miettii, että miten pää pysyy tuossa mukana.

IMG_3685

Sandraan tartuin eilen aamulla. Olin lukenut että kirja on vaikuttava kokemus, mutta jotenkin Hertan jälkeen en vain odottanut kuin ajankohtaista teemaa. Päädyin yllättymään täysin. Sandra kertoo huutolaislapsesta torpparin vaimoksi kasvaneesta Sandrasta, jonka mies joutuu pakosta rintamalle 1918. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa sadan vuoden takaista kuvaa Sanda ja kälynsä Lyyti, nykyajassa taas kertoo Sandran tyttären tytär.

Sandrassa vaikuttavinta ehkä oli juuri se sukupolvien ketju ja se miten nopeasti tieto voi kadota jos päätämme vain olla puhumatta. Suoraan sanottuna  en juurikaan tiedä oman sukuni taustoista vuodesta 1918. Vanhempi isoäideistäni oli tuolloin 13 ja nuorempi isoäitini vastasyntynyt. Isoisät olivat sitten tuolta väliltä. 1918 on isovanhempieni historiassa ollut siis lapsuutta. Meidän perheen tarina jota siirrettiin eteenpäin oli sitten toinen maailmansota, koska molemmat vanhempani ovat evakoita. Tulen niinsanotusti sukupolvisäästäjien suvusta varsinkin äitini puolelta ja 1918 teini-iän kynnyksellä ollut mamma jonkun verran minulle lapsena puhui myös tuosta ajasta, mutta olin liian pieni ymmärtääkseni tai muistaakseni. Mamma kuoli samana vuonna kun olin 11 ja vaikka historian nälkäinen lapsi olinkin niin tämä meni enemmän ohi. Enemmän sitten mieleen on jäänyt ne evakkomatkat. Nyt heräsikin tarve saada ymmärtää enemmän omaa taustaa 1918 ajalla. Isän isän puolella ollaan oltu tukevasti valkoisia, sotien väliseltä ajalta löytyy kuvia suojeluskunnista ja koska mummo dokumentoi kaiken löytyy myös papereita. Äidin puolesta en oikein tiedä mitään ja ehkä olisi syytä tätä perspektiiviä laajentaa. Ja opettaa myös lapselle. Sukupolvisäästäjien ketjua kun ollaan niin tuo 2010 syntynyt lapsi on siitä harvinainen ikäpolvensa edustaja, että hänen molemmat minun puoleiset isovanhemmat ovat tosiaan evakkoja ja sitä kautta se hänen perheensä historia on monella tavoin kirjoitettu mitä osalla ystävistä, joiden isovanhemmat ovat itseasiassa enemmän lapseni enon kuin isovanhempien ikäluokkaa.

Sandrassa ja Hertassa molemmissa arvokasta on se, että niissä ääni annetaan heille, joille harvoin on tilaa virallisessa historiankirjoituksessa. Naisille ja Sandran tapauksessa vielä vähäosaisille. Meillä olisi aika paljon historiaa jota pitäisi tehdä näkyväksi ja myös myöntää rehellisesti sata vuotta sitten moni asia meni kaikkea muuta kuin oikein. Suomen ja suomalaisten pitäisi kyetä myöntämään että punavankileirit olivat keskitysleirejä ja että oman historiamme kanssa meidän täytyisi tehdä sovinto, jotta tilanteet eivät toistuisi. Historia ei voi olla pelkkää sankarikertomusta vaan välillä täytyy myös tunnustaa virheet. Ilman tätä kasvua ja kehitystä ei tapahdu sen paremmin yhteiskunnassa kuin yksilöissä.