Synttärisesonki käyntiin

Kesän lapsilla synttäreiden juhliminen on hieman haastavaa, mutta vähän kuin sovelletaan päästään yleensä juhlimaan sitäkin enemmän. Tänään otinme vastaslähtöä kuusivuotisjuhliin vuorokauden sekä kuukauden ja vuorokauden edestä ka juhlimme kahta kohta kuusivuotiasta picnicin merkissä.
Juhlapaikaksi valikoitui toisen juhlakalun äidin, minun ystäväni työpaikka Kuralan Kylämäki, joka on osa Turun museokeskuksen museovalikoimaa ja ollut meidän perheen kestohitti jo vuosia.

Juhlien resepti oli yksinkertainen. Pöydälle nostettiin mansikoita, herneitä, kirsikoita, kahvia, mehua ja sekä pientä suolaista ja sitten vain syötiin.  Ja kun vanhemmat ottivat kolmatta kuppia kahvia kirmasivat lapset museoalueelle elämään isovanhempiensa lapsuuden kesiä.

Museokokonaisuudessa eletään siis edelleen 50-lukua ja ainakin itselleni Iso-Kohmon talossa moni asia kuljetti suoraan äitini lapsuudenkotiin. Toki museosta puuttuu ne minulle lapsuudesta tutut 60- ja 70-luvun tuomat kerrokset, mutta puitteet olivat hyvinkin tutut. Tämä on museo jossa kävijät pääsevät osallistumaan. Lapsille löytyy pihaleikkejä, pihapiirissä asustelee kotieläimiä ja verstaalla pääsee nikkaroimaan. Viime kesänä teimme kaarnalaivoja. Tällä kertaa teimme naulakoita. Pajassa pääsee myös seuraamaan museon työntekijöiden työskentelyä. Emmännät tekevät talolla töitä, verstaalla nikkaroidaan ja rakennetaan ja itseasiassa pihapiiristä löytyvän punaisen puukeinun henkilökunta nikkaroi vuosi sitten.

Yksinkertaisimmillaan lasten juhlat voivat siis olla tätä. Kylmäkassi ja kori matkaan ja ollaan rennosti yhdessä. Toki tässä suhteessa auttoi myös se, että ystäväni osasi hyvin lapsille kivoista jutuista vinkata ja suurin osa ystäväpiirin lapsista on jo valmiiksi myytyjä paikan edessä. Että jos museoalalla tuttua on myös pätkätyöt ja niukat resurssit, niin puitteet tarjoavat kyllä kompensaatiota. Veikkaan, että ihan yhtä paljon ihastusta ei tarjoaisi kokoushuonekaffettelut ja se, että päivän päätteeksi jokainen saisi kopiokoneella vihkotaittaa itselleen urasuunnittelun tehtäväkirjan…

Siivouspäivä

Siivouspäivä on tunnettu kirpputoreistaan ja muista tempauksistaan.  Tällä kertaa me kuitenkin päädyimme viettämään päivää hieman toisen tyylisen siivouksen parissa. Otimme läheisen päiväkodin pihalta lainaan roskapihdit ja jätesäkin ja lähdimme ystäväperheen kanssa lähimetsikköön.


Aluskasvillisuus peitti alleen surkean näyn, mutta päivittäin reittiä kulkevana osasi iskeä oikeisiin kohtiin ja puolessa tunnissa olimme keränneet säkin täyteen ja maastoon jäi roskia edelleenkin eli pitää joku ilta käydä kyselemässä jätepihtejä kirjastolta ja lähteä uudelleen kaivamaan.

Yhdestä polunreunasta poimme varmaan viisi eriasteisesti haalistunutta ÄssäMix-pussia. Joko alueellamme tykätään karkeista tai sitten meillä asuu joku taparikollinen. Tosin sitten voi pohtia onko rikollisia yksi vai useampia, koska seuraavasta kohdasta säkkiin poimittiin läjä take away -kahvikuppeja. Viereinen rakennustyömaakin kantoi kortensa kekoon. Metsikköön oli kulkeutunut styroksia, muovikääritä ja polyuretaania. Ilmeisesti rakennuttajan kiinnostus roskien korjaamiseen loppuu sinä  kohtaa kun ei tarvitse pelätä naapuritaloyhtiön valitusta. 

Kaikista käsittämättömin asia kuitenkin, jota mustikanvarpujen alta esiin poimittiin, oli muovipusseihin pakattu koirankakka. Siinä niitä oli, neljä pussia saman näreen vieressä. Että Sannia siteeraten, kysyn nyt vaan, että mitähän vittua? Miten ihminen perustelee itselleen kerta toisensa jälkeen sen, että ensin kapaloi koirankakan muoviin ja sitten dumppaa sen pöpelikköön?

Tiedän, että kaupunkialueella roskiksia on todella harvassa, mutta jos ihminen on jaksanut kanraa sen kahvikupin noinkin pitkälle niin miksei sitten enää sitä reilua 200 metriä, joka metsästä olisi lähimmälle roskikselle. Roskan määrä tuntuu myös käsittämättömältä, koska kaupinginosassa on toiminassa hyvinkin aktiivinen Roska päivässä -liike. Samoin lapsen päiväkodissa metsäretkillä viikottain kerätään roskia matkaan. Eli miten ihmeessä noita roskia silti riittää? Mitä ajattelee ihminen, joka päättää kerta toisensa jälkeen tehdä yhteisestä ympäristöstämme oman kaatopaikkansa?

Lapsi ja museot

Aivan käsittämättömän usein olen törmännyt yleistykseen, jossa todetaan ettei lapsen kanssa voi lähteä kaupunkilomalle kun eihän lapselle riitä siellä mitään tekemistä ja museoissa lapsi ei ainakaan viihdy. Hämmästelen aina näitä kommentteja, koska käytännössä kaikki lapset, jotka minä tunnen tykkäävät museoreissuista ja varsinkin tuo omani viihtyy erinomaisesti museoissa. Kirjoitusjonossa olisi edelleen odottamassa vuoroaan Lontoo ja museot, mutta ennen kuin päästään niihin asti käydään ihan vain kotoisassa Kiasmassa.


En tiedä kuinka paljon ihmisten museomielikuviin vaikuttaa se mitä museot joskus aikaisemmin olivat. Vierailu museossa, jossa hätinä uskaltaa hengittää ei ole kovinkaan miellyttävä. Sen sijaan visiitti Kiasmaan, jossa pääsimme osallistumaan joogaan taideteoksen sisällä, houkuttelee saapumaan paikalle toistekin.

Ostin alkuvuodesta museokortin itselleni ajatuksena, että tulee kotimaassakin käytyä useammin museoissa. Museoreissut lapsen kanssa ovat aivan loistava tapa ottaa kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Näyttelyalueella tulee kuljettua käsi kädessä ja lapsi tulkitsee asioita täysin ilman opittuja viitekehyksiä. Taidenäyttelyiden lisäksi meillä toimii ehkä ne perinteisemmin lapsiperheiden kohteeksi mielletyt historialliset kohteet ja luonnontieteelliset tai tekniset museot. Reissut tekevät hyvää paitsi lapsen ja vanhemman suhteelle niin myös vanhemman yleissivistykselle kun joutuu kaivelemaan muististaan faktoja ja tavaamaan museon infokylttejä.

Kiasmaa suosittelen lämpimästi lapsiperheen kohteeksi. Kolmannen kerroksen Kiasma-monsterin kierros osallistaa lasta ja nykyiset näyttelyt todellakin puhuttelevat pientä ihmistä. Onneksi tälle viikolle osuu sattumalta myös päiväkotiryhmän museovierailu, koska Neton näyttelyn uusintakäyntiä huudettiin jo heti sunnuntaina kun lauantaina oltiin Skidipäivässä käymässä. Kesälomalla kuitenkin näyttelyyn mennään uudelleen, koska itsekin haluan päästä katsomaan näyttelyn mahdollisesti hieman rauhallisemmissa merkissä. Kesälomalla toivottavasti ehditään muutenkin käydä museoissa. Turussa vierailulistalla on Kuralan Kylämäki, jossa ystäväni on töissä ja täytyy myös tutustua taidemuseoiden näyttelyihin. Näiden lisäksi haluaisin vierailla myös pienemmissä maakuntamuseoissa. Tämän hetken poliittisessa ilmapiirissä kulttuurille ja sivistykselle ei tunnuta antavan kovinkaan suurta painoarvoa, joten yhden naisen pienenä protestina yritän nyt kantaa korteni kekoon jotta tilastot kertoisivatt sen että museosektoriin täytyy panostaa.

Tiedetään mistä meidät kesällä löytää

Jossain vaiheessa syksyä kun fillaroimme lapsen lanssa keskustaan bongasimme Töölönlahden puostoon nousseen leikkpuiston. Pääsiäisenä yritimme mennä katsomaan olisiko puisto jo ollut käytössä, mutta jostain syystä käytännössä valmis puisto oli edelleen mellakka-aitojen ympäröimä. Tällä viikolla kuitenkin bongastin Facebookista tiedon, että puisto on auki, joten lauantaina kotimatkalla Arkkitehtikoulusta suoritimme suunnitellun pit stopin.  

Leikkipaikka on minusta ensisijaisesti vähän isompien lasten leikkipuisto. Aivan pienille taaperoille, varsinkin kiipeilyn suhteen aremmille, puistosta ei löyty juurikaan mielekästä tekemistä. Itseasiassa meidän jossain määrin korkeanpaikankammoiselle viisivuotiaallekin osa radan jutuista meinasi olla liikaa. Sinäänsä koomista, että tuo meidän apinahan painaa tuossa meidän vieressä olevassa parkourpuistossa ilman ettei ilmekään värähdä, joten osa epävarmuudesta taisi johtua tottumattomuudesta uuteen rataan. Kiipeilytemppuiluradan lisäksi alueelta löytyy myös kuvassa näkyvät pallurat, tasapainoluun tarkoitettu rengas, pari keinuviritelmää ja kiipelilymonitahokkaat eli melkoisen monipuolisen treenin tuolla saa vedettyä.

Leikkipaikan parhaisiin puoliin kuulu se, että paikan ympärille on nousemassa laajat nurmikentät joten kesäin kivoin eväsretkikohde on löytynyt. Täysin ongelmaton sijoittelu ei kuitenkaan ole ja lahtea kiertävän kevyenliikenteenväylän pyöräilijöiden ainakin on syytä varautua pikapysähdyksiin, koska leikkipaikasta saa liukasliikkeinen nääpiö ponkaistua kelville nopeammin kun vanhempi ehtii sanoa pillimehu. Ja mitään varsinaista erakkopuuhaahaan tuo ei ole vielä hyvään aikaan koska puisto varmasti vetää kävijöitä kesällä myös turisteista. Sopu ainakin lauantaina onneksi antoi sijaa, mutta silti toivoisin, että vanhemmat vähän katsoisivat lastensa perään. Jos iso osa lapsista kiertää rataa vastapäivään (kuten nyt noin yleensäkin ratoja kierretään) niin voisi sen oman lapsosen myös ohjata samaan suuntaan massojen kanssa. Toki yksilöllisyys on ihailtavaa, mutta vähän se tekee kiikkerillä köysitikkailla kohtaamisesta jännittävää.

Vähän kuin lomalla olisi

Lapsen päiväkodissa oli tänään suunnittelupäivä ja viime viikonlopun suuren kalenterikeskustelun* yhteydessä paljastui, että olimme miehen kanssa kumpikin olettaneet että toisen pitää olla töissä ja buukannut itselle vapaapäivän. Koska tätä koko perheen yhteistä aikaa ei ihan liikaa ole ollut niin päätimme, että annetaan asian olla näin ja otetaan 24 tunnin irtiotto arjesta koko perheen voimin.

  
Vielä pari vuotta sitten jos puhuttiin ulkonasyömisestä lapsen mielestä se tarkoitti brunssia ja brunssi oli parasta mitä pieni ihminen tiesi. Nyt reiluun vuoteen ei jostain syystä ravintolabrunssit olleet listalla, mutta aamupala, jonkun muun kattamana toimii edelleen. Suuntasimme Kiilaan, joka ei ehkä nyt valikoimallaan ole mitenkään tajunnanräjäyttävä, varsinkin kuin vohvelirauta on poistunut valikoimasta, mutta joka 9,5 euron hinnallaan on kuitenkin hyvin kilpailukykyinen.

Aamupala yhdessä ravintolassa oli mukavan leppoisa kokemus. Ihmiset olivat kokoontuneet tapaamaan omia ihmisiään jq joka puolella ole iloinen puheensorina. Sinne oli helppo upota sekaan oman perheen kesken pohtimaan maailman menoa ja värien englanninkielisiä nimiä. Tämän jälkeen voisi ottaa tavoitteeksi käydä myös useammin brunssilla. Viikonloppuisinhan tämä on tyyriimpää lystiä, mutta onneksi pääkaupunkiseudulla on paljon paikkoja joissa hinta ja laatu kohtaavat kivasti.

Aurinkoinen aamiaisreissumme jatkui Akateemisen Hullujen päivien tarjousten ja Korkeasaaren ja ystävien merkeissä. Kotona kuuden aikaan illalla oli väsyistä ja nälkäistä porukkaa eikä illalla tarvinnut houkutella lapsen huoneessa unta pitkään. Yhteiset arkivapaat tekevät hyvää, mutta sehän tässä kyllä uppoaa tajuntaan, että ne alkavat nyt olla jatkossa kortilla. Koulumaailmasta kun ei noin vain oteta vapaata sen takia, että päästäisiin koko porukalla aamupalalle.

*Suuri kalenterikeskustelu: sunnuntaisin käyty viikkosuunnitelman tarkistus, jossa sovitaan seuraavista a) kuka vie lapsen päiväkotiin b) kuka hakee lapsen päiväkodista c) kuka taikoo ruoan pöytään. Ihan vain siksi ettei joku kaunis päivä jouduta lunastamaan lasta sosiaaliviranomaisilta kun kumpikin on kuvitellut että toinen hakee.

Uusittu Akateeminen

Akateemisen kirjakaupan uudistuksesta on kirjoitettu Hesaria myöden eikö mitenkään positiivisessa valossa. Kuulemma Alvar-vainaa pyörii haudassa kun kauppaan on tuotu uusia kalusteita ja tunnelma täysin muuttunut. Kirjoittelu herätti uteliaisuuden ja  kävimme tänään Arkkitehtikoulun jälkeen pyörähtämässä kirjakaupalla.

  
Jotenkin en nyt itse osannut lainkaan järkyttyä niin pahasti lastulevyisistä hyllyistä kuin ilmeisesti olisi pitänyt. Hyllyjen asettelu toimi minusta hyvin ja erityisen iloinen asia oli lastenkirjojen paluu ensimmäiseen kerrokseen. Uusittu lastenosasto palasi ensimmäisen kerroksen perukoille, paikkaan, josta kirjat pari vuotta sitten siirrettiin yläkertaan. Yläkerran lastenosastokin oli viehättävä, mutta ratasaikoina ärsyttävä ja pakko sanoa, etten jää myöskään kapeissa rullaportaissa seikkailuja kaipaamaan. Hyllyt toimi hyvin lapsella ja kuten kuvasta näkyy niin valikoimakin miellytti. Osastolle oli tuotu kiva kiva Muumiteemainen hylly, oletettavasti turisteja silmällä pitäen ja tänään paikalla oli myös Muumipeikko, jonka kohtaaminen oli lapsesta ihan huippua.

Koko kauppaa emme ehtineet tutkia. Mies tsekkasi sarjakuvien sekä scifin ja fantasian tilanteet ja oli pettynyt, valikoima oli supistunut sitten vanhan Akateemisen, mutta toivotaan, että tähän vielä tulisi muutosta. Hullujen päivien aikaan sitten mennään jo seuraavalle visiitille. Siellä on varsinkin lastenpuolelle tulossa tarjoukseen sellaisia kirjoja, jotka olisi kiva saada omaankin hyllyyn.

Jos muuten kirjojen ostaminen lahjaksi pienille miehille tuntuu toisinaan vaikealta niin nyt kannattaa suunnata Akateemiseen. #Pojatkinlukee-kamppis oli käynyt liputtamassa sinne liudan pienten miesten makuun olevaa kirjallisuutta laidasta laitaan.

Pääsiäissaari

Eilen pääkaupunkiseudulle iski harvinaisen tiukka sumu. Aamupäivällä kun pakkauduimme autoon ja lähdimme kohti Korkeasaarta oli näkyvyys paikotellen vain reilua sataa metriä ja riittävän monta teini-ikäisenä luettua kauhukirjaa pistivät pohtimaan miten järkevää on suunnata saarelle, jota ei sillan toisessa päässä edes näkynyt sumussa (koska se harvemmin tietää mitää hyvää).  

Sankka sumu teki Korkeasaaresta erikoisen. Eläimetkin olivat jotenkin unenomaisessa tilassa ja paikotellen kissalaaksossa sai katsoa nukkuvia tiikereitä ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Muutenkaan ruuhka ei oikein vaivannut muuten kuin Karhulinnalla olleessa nikkarointipisteessä sekä trooppisissa taloissa.

Tämä oli meidän perheemme ensimmäinen visiitti myös uusittuun Karhulinnan ravintolaan. Remontoitu ravintola näytti kivalta ja saimme pöydän ikkunan vierestä juuri karhujen lounasaikaan joten pääsimme vähän pörröisemmässä seurassa lounastreffeille. Karhuille ruoka näytti maistuvan, mutta niin se kyllä maittoi meillekin. Lapsi söi lihapullia, mies hampurilaisaterian ja itse possunniskaa paahdetuilla perunoilla. Aikuisten ruoat maksoi noin 15 euroa ja lapsen puolet siitä ja hinta-laatu-suhde oli hyvin kohdillaan. Mustikkamaan sillan kupeeseehan on myös auennut uusi pitseria ja myös Pukki on remontissa ja Karhun remontin pohjalta täytyy nekin käydä tutkimassa. Sillan ravintolan remontin myötä siinä aikaisemmin sijainnut matkamuistomyymälä suljettiin  ja kesällä aukeaa lauttarantaan uusi. Nyt leluvalikoimaa oli näytillä pop up-konttikaupassa Karhulinnan vieressä ja valikoimaa on uusittu vastaamaan paremmin Korkeasaaren omia eläimiä.

Seuraava retki Korkeasaareen toivottavasti päästään tekemään fillareilla. Sääli, että kevyenliikenteen uusi silta avataan vasta loppukesästä, koska Vuosaaren sillan työmaa tekee reitistä todella epämiellyttävän pyöräillä. Pyöräretkikohteena Korkeasaari on kuitenkin kiva kausikorttilaisille, jotka voivat pistäytyä katsomaan vain jotain tiettyä eläintä jos ajatus herää. Uusi kevyeenliikenteen silta tekee pyöräilystä vielä mukavampaa ja toivottavasti samalla myös Korkeasaari panostaa vähän enemmän pyöräparkkiin. Nykyiset vanteenvääntäjäpyörätelineet eivät ole mitenkään päin hyviä ja runkolukittavuus olisi myös hyvä ominaisuus telineelle johon pyörä helposti jätetään useammaksi tunniksi.