Yleinen

Ilmaisia ämpäreitä ja arjen estetiikkaa

Keskiviikko illalla mies valitteli että kylpyhuoneesta ei tule kunnolla lämmintä vettä. Pistimme ongelman läheisen kaukolämpöremontin piikkiin, koska sen vuoksi meillä on ollut tässä muutenkin lämpimässä vedessä katkoja. Vesi ei kuitenkaan palannut lämpimäksi torstainakaan ja sitten kun asiaa taivasteltiin taloyhtiömme FB-ryhmässä paljastui, että oikeastaan pahimmasta kuuman veden puutteesta kärsii vain meidän linjamme. Soittelut isännöitsijän ja talomiehen kanssa selvitti sen verran taloyhtiömme kaksi kuukautta vanha lämpimän veden kierrätykseen tarkoitettu pumppu ei nyt oikein tahdo toimia oikein ja sitten kun tämä meidän linjastomme on se pahnan pohjimmainen niin siinä sitä sitten oltiin. Kun kaikki valuttavat vettä saadaan meilläkin riittävästi lämmintä vettä, mutta ilmeisesti linjastossa ei harrasteta aamusuihkuja joten pakkasin kamani ja suuntasin Mäkelänrinteeseen uimaan.

Kilometrin uiminen tuntui äärettömän hyvältä. Siitäkin huolimatta, että samaan aikaan altaassa oli Tsunamipappa jonka uimatyyli piti huolta siitä, että sain samalla kerralla myös poskiontelojen huuhtelun. Taas tuli mieleen että voisin käydä uusimassa Uimakorttini. Astmadiagnoosilla saa nimittäin erikoishinnoitellun uimakortin, koska uinti on astmaatikolle kuntouttavaa. Pitäisi nyt ottaa uinti osaksi arkea, nyt kun ei tarvitse enää pelata päiväkodin aukioloajoilla se työpäivän yhteyteen liitetty uimatreeni olisi helppo järjestää.

Mutta nyt siis siihen ilmaisiin ämpereihin. Samalla kun olin jo itseni Pasilan kulmille hoitanut päätin, että otan ylimääräisen lomapäivän itselleni ja uinnin sekä lounaan jälkeen suuntasin Messukeskukseen Habitareen.

IMG_0410

Nyt sitten minäkin olen liittynyt osaksi kansan syviä rivejä. Olen ilmaisen ämpärin onnellinen omistaja. Että antaa tulla norosesonki 2017-2018! Meillä oksennetaan jatkossa olohuoneen sisustukseen sopivaan ämpäriin.

Edellisen kerran olin Habitaressa juuri lapsen syntymän jälkeen seitsemän vuotta sitten. Tykkään kauniista asioista ja tykkään messuista, mutta Habitare ei vain jotenkin ole minun messuni.  Kyllähän siellä pari tuntia kiersi ihmettelemässä asioita. Mujin pop-up kojulla oli hillitön kuhina ja osa tuotteista on myyty jo loppuun. Jonot olivat myös sellaisia etten saanut edes kunnolla moikattua ystävääni, joka ständillä oli töissä. Muuten lähinnä pyörin ihmettelemässä teemasisustuksia. Ison hallin takaosan huonekaluliikkeiden sohvameret jätin kokonaan väliin, koska moisille ei ollut tarvetta. Jotenkin messuilta ei löytynyt mitään sellaista wow-faktoria, joka olisi saanut miettimään esimerkiksi miten tuon meidän eteisen ongelmanurkan saisi sisustettua paremmin.

Tyhjin käsin en kuitenkaan messuilta poistunut. Lopulta ämpäriin kertyi yllättävän paljon arjen estetiikaa, kuten yhden kojun esittelijä tuotteitaan esitteli. Uimahallilla kun sulloin meikkejäni ja shamppoota minigrippussiin päädyin ostamaan itselleni uuden meikkipussin. Samoin panttipulloille löytyi kivan näköinen muovitettusisuksinen säilytyskassi, jonne saadaan jemmata jatkossa cola-addiktioni todisteet.

IMG_0422

Ja sitten ostin anti-viherpeukalon kokeiluun ilmakasvin. Paahteinen olohuoneen ikkunamme on kasveille haastava. Nyt sitten kokeillaan mitä paahteeseen ja kuumuuteen tottunut kasvi tykkää tästä meidän aavikkosimulaattoristamme. Samasta kojusta löytyi myös nuo ihanat kehykset valokuvillemme. Taidan nyt vihdoin tehdä ekskursion Huone ett Rumin Kirkkonummen myymälään. Tuo ikkunalauta kun voisi ottaa vielä muutaman kasvin lisää ja tuollainen asetelma voisi olla kiva myös työhuoneeseeni.

Yleinen

Jokainen meistä ei vain ole Robin Hood

Opintovapaan aikana ihmisen luonnollisesti pitäisi edistää opintojaan, mutta kuten jokainen opintojaan joskus suorittanut tietää niin yleensä tentin tai tehtävän deadlinen lähestymisen tietää siitä, että sinä keksii jotain muuta tehtävää. Itse olen tässä lajissa mestari. Itseasiassa jos prokrastinaatio olisi olympialaji niin kerrankin Suomella olisi mitallitoiveet realistisella tasolla jos vaan minut lähettäisiin kisaan.

Kirppisurakan voi toteuttaa monella tapaa. Totesin, että niin masokistinen en ole, että lähtisin myymään kamoja Facebookin av-yv-voitko mitatata-mä kysyn vielä mieheltä-toimitatko nuo rukkaset tänne Tornioon kiitos -härdellillä. Aikaisemmin myin lastentarvikkeita lähinnä yhden foorumin kautta, mutta sittemmin kun foorumi jäi taakse oli kaappeihin kertynyt melkonen pino myytävää. Naapurit suosittelivat lähelle avattua kirpputoria ja varasin sieltä pöydän.  Lauantaina roudattiin tavarat myyntiin ja kun lauantain aikana myyntiseurannan perusteella kauppa oli käynyt menimme järjestämään sunnuntaina pöytää uudelleen. Aloin jo epäillä sunnuntaina että nyt joku on ollut pitkäkyntinen pöydän asustevalikoiman suhteen, mutta ajattelin että ne nyt voivat olla jollain juuri sillä hetkellä kierrossa. Eilinen pistäytyminen kirpparille näytti, että oikeassa taidettiin olla epäilymme kanssa.

IMG_0356

Lapaset lähtivät, mutta pussi jäi. Joku oman elämänsä anti-Robin Hood oli sitten päättänyt vaarastaa lapselleen lapaset.

Moikon lapaset maksavat kaupassa uuten 20 euroa. Ymmärrän, että tuollaista summaa ei moni halua upottaa lapasiin. Varsinkin kun rehellisyyden nimissä nuo nyt on puhtaasti keikistelykäyttöön. Mutta se, että haluat lapsellesi ne pirun kalliit ja turhamaiset lapset ja et ole edes valmis maksamaan niistä kirpputorilla kahta euroa? Tekisi mieli kysyä, että minkälainen moraali tällaisella ihmisellä on? Sen nyt vielä jotenkin ymmärtäisin, että joku varastaisi tarpeeseen, mutta että nyt oikeasti varastit keikistelykäyttöön tarkoitetu lapaset.

Lapasten lisäksi myyntipisteeltä on hävinnyt myös pipo. Sellainen söpö Fredricksonin pilkullinen neulepipo tupsulla ja lipalla. Hintapyyntö siinäkin kaikki kaksi euroa. Uskoisin, että ne kyllä näyttävät tosi söpöltä noiden lapasten kanssa. Niin ne näytti meidänkin lapsella aikanaan. Mietin vain, että eikö yhtään ole halju fiilis kiskoa lapselle päälle varastettua vaatetta?

En oikeasti ymmärrä mikä saa ihmisen varastamaan kirpputorilta. Ei meidän perhe tuota neljää euroa jää kaipaamaan. Ärsytys on enemmänkin periaatteellista tasoa. Olen itse aikanaan ostanut isolla rahalla lapselle laadukkaita tuotteita ja mielelläni kierrätän niitä eteenpäin. Monia olen antanut suoraan ilmaiseksi eteenpäin, osan taas myyn. Tällä kohtaa näiden kanssa päädyin myymään. Olen myös sitä mieltä että käytetystä tuotteesta pyydetään käytetyn tuotteen hinta. Tässä kohtaa se hinta oli kymmenesosa alkuperäisestä hinnasta. Ei nyt mitenkään kohtuuton hinta täysin ehjästä ja siistikuntoisesta käytetystä asusteesta.

Toinen periaatteellinen ärsytyksen taso sitten kirpputorin pitäjän puolesta. Jos uudelta kirpputorilta alkaa katoilla tavaa katoaa sieltä myyjät. Jos myyjät katoaa, katoaa myös ostajat ja kirpputorin pitäjältä elanto. Kaupunginosamme on jo pidempään kaivannut selvästi siistiä ja hyvälaatuista kirpputoria ja nyt asukkaat ovat ottaneet kirppiksen ilolla vastaan. Tuttavapiiristäni usemapi on pöytäpaikkoja varannut ja kauppa käynyt. Neljän päivän myynnin jälkeen olemme tienanneet jo yli 200 euroa ja juuri puhuttiin miehen kanssa että pitää tehdä vielä toinen kierros tavaroiden hinnoittelua kun muuten tavarat ovat liikkuneet niin hyvin (ja siis muuten oikeasti kassan kauttakin) ja hyllyt alkavat olla melko tyhjiä vaikka myyntiaikaa olisi vielä 10 päivää jäljellä. Olisi sääli jos kirpputori saisi maineen näpistelijöiden paratiisina. Siinä häviää jokainen, myös tämä oman elämänsä anti-Robin Hood. Ja tosiaankin toivon, että tällä sankarilla on ollut riitävästi älliä ettei varastele oman asuinalueen kirpputorilta. Voi nimittäin olla että jotain saattaisin sanoa, jos tutun näköiset vaatteet tulisivat vastaan täällä kotikulmilla.

Yleinen

Synttärisesonki käyntiin

Kesän lapsilla synttäreiden juhliminen on hieman haastavaa, mutta vähän kuin sovelletaan päästään yleensä juhlimaan sitäkin enemmän. Tänään otinme vastaslähtöä kuusivuotisjuhliin vuorokauden sekä kuukauden ja vuorokauden edestä ka juhlimme kahta kohta kuusivuotiasta picnicin merkissä.
Juhlapaikaksi valikoitui toisen juhlakalun äidin, minun ystäväni työpaikka Kuralan Kylämäki, joka on osa Turun museokeskuksen museovalikoimaa ja ollut meidän perheen kestohitti jo vuosia.

Juhlien resepti oli yksinkertainen. Pöydälle nostettiin mansikoita, herneitä, kirsikoita, kahvia, mehua ja sekä pientä suolaista ja sitten vain syötiin.  Ja kun vanhemmat ottivat kolmatta kuppia kahvia kirmasivat lapset museoalueelle elämään isovanhempiensa lapsuuden kesiä.

Museokokonaisuudessa eletään siis edelleen 50-lukua ja ainakin itselleni Iso-Kohmon talossa moni asia kuljetti suoraan äitini lapsuudenkotiin. Toki museosta puuttuu ne minulle lapsuudesta tutut 60- ja 70-luvun tuomat kerrokset, mutta puitteet olivat hyvinkin tutut. Tämä on museo jossa kävijät pääsevät osallistumaan. Lapsille löytyy pihaleikkejä, pihapiirissä asustelee kotieläimiä ja verstaalla pääsee nikkaroimaan. Viime kesänä teimme kaarnalaivoja. Tällä kertaa teimme naulakoita. Pajassa pääsee myös seuraamaan museon työntekijöiden työskentelyä. Emmännät tekevät talolla töitä, verstaalla nikkaroidaan ja rakennetaan ja itseasiassa pihapiiristä löytyvän punaisen puukeinun henkilökunta nikkaroi vuosi sitten.

Yksinkertaisimmillaan lasten juhlat voivat siis olla tätä. Kylmäkassi ja kori matkaan ja ollaan rennosti yhdessä. Toki tässä suhteessa auttoi myös se, että ystäväni osasi hyvin lapsille kivoista jutuista vinkata ja suurin osa ystäväpiirin lapsista on jo valmiiksi myytyjä paikan edessä. Että jos museoalalla tuttua on myös pätkätyöt ja niukat resurssit, niin puitteet tarjoavat kyllä kompensaatiota. Veikkaan, että ihan yhtä paljon ihastusta ei tarjoaisi kokoushuonekaffettelut ja se, että päivän päätteeksi jokainen saisi kopiokoneella vihkotaittaa itselleen urasuunnittelun tehtäväkirjan…

Yleinen

Siivouspäivä

Siivouspäivä on tunnettu kirpputoreistaan ja muista tempauksistaan.  Tällä kertaa me kuitenkin päädyimme viettämään päivää hieman toisen tyylisen siivouksen parissa. Otimme läheisen päiväkodin pihalta lainaan roskapihdit ja jätesäkin ja lähdimme ystäväperheen kanssa lähimetsikköön.


Aluskasvillisuus peitti alleen surkean näyn, mutta päivittäin reittiä kulkevana osasi iskeä oikeisiin kohtiin ja puolessa tunnissa olimme keränneet säkin täyteen ja maastoon jäi roskia edelleenkin eli pitää joku ilta käydä kyselemässä jätepihtejä kirjastolta ja lähteä uudelleen kaivamaan.

Yhdestä polunreunasta poimme varmaan viisi eriasteisesti haalistunutta ÄssäMix-pussia. Joko alueellamme tykätään karkeista tai sitten meillä asuu joku taparikollinen. Tosin sitten voi pohtia onko rikollisia yksi vai useampia, koska seuraavasta kohdasta säkkiin poimittiin läjä take away -kahvikuppeja. Viereinen rakennustyömaakin kantoi kortensa kekoon. Metsikköön oli kulkeutunut styroksia, muovikääritä ja polyuretaania. Ilmeisesti rakennuttajan kiinnostus roskien korjaamiseen loppuu sinä  kohtaa kun ei tarvitse pelätä naapuritaloyhtiön valitusta. 

Kaikista käsittämättömin asia kuitenkin, jota mustikanvarpujen alta esiin poimittiin, oli muovipusseihin pakattu koirankakka. Siinä niitä oli, neljä pussia saman näreen vieressä. Että Sannia siteeraten, kysyn nyt vaan, että mitähän vittua? Miten ihminen perustelee itselleen kerta toisensa jälkeen sen, että ensin kapaloi koirankakan muoviin ja sitten dumppaa sen pöpelikköön?

Tiedän, että kaupunkialueella roskiksia on todella harvassa, mutta jos ihminen on jaksanut kanraa sen kahvikupin noinkin pitkälle niin miksei sitten enää sitä reilua 200 metriä, joka metsästä olisi lähimmälle roskikselle. Roskan määrä tuntuu myös käsittämättömältä, koska kaupinginosassa on toiminassa hyvinkin aktiivinen Roska päivässä -liike. Samoin lapsen päiväkodissa metsäretkillä viikottain kerätään roskia matkaan. Eli miten ihmeessä noita roskia silti riittää? Mitä ajattelee ihminen, joka päättää kerta toisensa jälkeen tehdä yhteisestä ympäristöstämme oman kaatopaikkansa?

Yleinen

Lapsi ja museot

Aivan käsittämättömän usein olen törmännyt yleistykseen, jossa todetaan ettei lapsen kanssa voi lähteä kaupunkilomalle kun eihän lapselle riitä siellä mitään tekemistä ja museoissa lapsi ei ainakaan viihdy. Hämmästelen aina näitä kommentteja, koska käytännössä kaikki lapset, jotka minä tunnen tykkäävät museoreissuista ja varsinkin tuo omani viihtyy erinomaisesti museoissa. Kirjoitusjonossa olisi edelleen odottamassa vuoroaan Lontoo ja museot, mutta ennen kuin päästään niihin asti käydään ihan vain kotoisassa Kiasmassa.


En tiedä kuinka paljon ihmisten museomielikuviin vaikuttaa se mitä museot joskus aikaisemmin olivat. Vierailu museossa, jossa hätinä uskaltaa hengittää ei ole kovinkaan miellyttävä. Sen sijaan visiitti Kiasmaan, jossa pääsimme osallistumaan joogaan taideteoksen sisällä, houkuttelee saapumaan paikalle toistekin.

Ostin alkuvuodesta museokortin itselleni ajatuksena, että tulee kotimaassakin käytyä useammin museoissa. Museoreissut lapsen kanssa ovat aivan loistava tapa ottaa kahdenkeskeistä aikaa lapsen kanssa. Näyttelyalueella tulee kuljettua käsi kädessä ja lapsi tulkitsee asioita täysin ilman opittuja viitekehyksiä. Taidenäyttelyiden lisäksi meillä toimii ehkä ne perinteisemmin lapsiperheiden kohteeksi mielletyt historialliset kohteet ja luonnontieteelliset tai tekniset museot. Reissut tekevät hyvää paitsi lapsen ja vanhemman suhteelle niin myös vanhemman yleissivistykselle kun joutuu kaivelemaan muististaan faktoja ja tavaamaan museon infokylttejä.

Kiasmaa suosittelen lämpimästi lapsiperheen kohteeksi. Kolmannen kerroksen Kiasma-monsterin kierros osallistaa lasta ja nykyiset näyttelyt todellakin puhuttelevat pientä ihmistä. Onneksi tälle viikolle osuu sattumalta myös päiväkotiryhmän museovierailu, koska Neton näyttelyn uusintakäyntiä huudettiin jo heti sunnuntaina kun lauantaina oltiin Skidipäivässä käymässä. Kesälomalla kuitenkin näyttelyyn mennään uudelleen, koska itsekin haluan päästä katsomaan näyttelyn mahdollisesti hieman rauhallisemmissa merkissä. Kesälomalla toivottavasti ehditään muutenkin käydä museoissa. Turussa vierailulistalla on Kuralan Kylämäki, jossa ystäväni on töissä ja täytyy myös tutustua taidemuseoiden näyttelyihin. Näiden lisäksi haluaisin vierailla myös pienemmissä maakuntamuseoissa. Tämän hetken poliittisessa ilmapiirissä kulttuurille ja sivistykselle ei tunnuta antavan kovinkaan suurta painoarvoa, joten yhden naisen pienenä protestina yritän nyt kantaa korteni kekoon jotta tilastot kertoisivatt sen että museosektoriin täytyy panostaa.

Yleinen

Tiedetään mistä meidät kesällä löytää

Jossain vaiheessa syksyä kun fillaroimme lapsen lanssa keskustaan bongasimme Töölönlahden puostoon nousseen leikkpuiston. Pääsiäisenä yritimme mennä katsomaan olisiko puisto jo ollut käytössä, mutta jostain syystä käytännössä valmis puisto oli edelleen mellakka-aitojen ympäröimä. Tällä viikolla kuitenkin bongastin Facebookista tiedon, että puisto on auki, joten lauantaina kotimatkalla Arkkitehtikoulusta suoritimme suunnitellun pit stopin.  

Leikkipaikka on minusta ensisijaisesti vähän isompien lasten leikkipuisto. Aivan pienille taaperoille, varsinkin kiipeilyn suhteen aremmille, puistosta ei löyty juurikaan mielekästä tekemistä. Itseasiassa meidän jossain määrin korkeanpaikankammoiselle viisivuotiaallekin osa radan jutuista meinasi olla liikaa. Sinäänsä koomista, että tuo meidän apinahan painaa tuossa meidän vieressä olevassa parkourpuistossa ilman ettei ilmekään värähdä, joten osa epävarmuudesta taisi johtua tottumattomuudesta uuteen rataan. Kiipeilytemppuiluradan lisäksi alueelta löytyy myös kuvassa näkyvät pallurat, tasapainoluun tarkoitettu rengas, pari keinuviritelmää ja kiipelilymonitahokkaat eli melkoisen monipuolisen treenin tuolla saa vedettyä.

Leikkipaikan parhaisiin puoliin kuulu se, että paikan ympärille on nousemassa laajat nurmikentät joten kesäin kivoin eväsretkikohde on löytynyt. Täysin ongelmaton sijoittelu ei kuitenkaan ole ja lahtea kiertävän kevyenliikenteenväylän pyöräilijöiden ainakin on syytä varautua pikapysähdyksiin, koska leikkipaikasta saa liukasliikkeinen nääpiö ponkaistua kelville nopeammin kun vanhempi ehtii sanoa pillimehu. Ja mitään varsinaista erakkopuuhaahaan tuo ei ole vielä hyvään aikaan koska puisto varmasti vetää kävijöitä kesällä myös turisteista. Sopu ainakin lauantaina onneksi antoi sijaa, mutta silti toivoisin, että vanhemmat vähän katsoisivat lastensa perään. Jos iso osa lapsista kiertää rataa vastapäivään (kuten nyt noin yleensäkin ratoja kierretään) niin voisi sen oman lapsosen myös ohjata samaan suuntaan massojen kanssa. Toki yksilöllisyys on ihailtavaa, mutta vähän se tekee kiikkerillä köysitikkailla kohtaamisesta jännittävää.

Yleinen

Vähän kuin lomalla olisi

Lapsen päiväkodissa oli tänään suunnittelupäivä ja viime viikonlopun suuren kalenterikeskustelun* yhteydessä paljastui, että olimme miehen kanssa kumpikin olettaneet että toisen pitää olla töissä ja buukannut itselle vapaapäivän. Koska tätä koko perheen yhteistä aikaa ei ihan liikaa ole ollut niin päätimme, että annetaan asian olla näin ja otetaan 24 tunnin irtiotto arjesta koko perheen voimin.

  
Vielä pari vuotta sitten jos puhuttiin ulkonasyömisestä lapsen mielestä se tarkoitti brunssia ja brunssi oli parasta mitä pieni ihminen tiesi. Nyt reiluun vuoteen ei jostain syystä ravintolabrunssit olleet listalla, mutta aamupala, jonkun muun kattamana toimii edelleen. Suuntasimme Kiilaan, joka ei ehkä nyt valikoimallaan ole mitenkään tajunnanräjäyttävä, varsinkin kuin vohvelirauta on poistunut valikoimasta, mutta joka 9,5 euron hinnallaan on kuitenkin hyvin kilpailukykyinen.

Aamupala yhdessä ravintolassa oli mukavan leppoisa kokemus. Ihmiset olivat kokoontuneet tapaamaan omia ihmisiään jq joka puolella ole iloinen puheensorina. Sinne oli helppo upota sekaan oman perheen kesken pohtimaan maailman menoa ja värien englanninkielisiä nimiä. Tämän jälkeen voisi ottaa tavoitteeksi käydä myös useammin brunssilla. Viikonloppuisinhan tämä on tyyriimpää lystiä, mutta onneksi pääkaupunkiseudulla on paljon paikkoja joissa hinta ja laatu kohtaavat kivasti.

Aurinkoinen aamiaisreissumme jatkui Akateemisen Hullujen päivien tarjousten ja Korkeasaaren ja ystävien merkeissä. Kotona kuuden aikaan illalla oli väsyistä ja nälkäistä porukkaa eikä illalla tarvinnut houkutella lapsen huoneessa unta pitkään. Yhteiset arkivapaat tekevät hyvää, mutta sehän tässä kyllä uppoaa tajuntaan, että ne alkavat nyt olla jatkossa kortilla. Koulumaailmasta kun ei noin vain oteta vapaata sen takia, että päästäisiin koko porukalla aamupalalle.

*Suuri kalenterikeskustelu: sunnuntaisin käyty viikkosuunnitelman tarkistus, jossa sovitaan seuraavista a) kuka vie lapsen päiväkotiin b) kuka hakee lapsen päiväkodista c) kuka taikoo ruoan pöytään. Ihan vain siksi ettei joku kaunis päivä jouduta lunastamaan lasta sosiaaliviranomaisilta kun kumpikin on kuvitellut että toinen hakee.