Viihdettä lapsille, Yleinen

Lukemista lukemaan opettelevalle

Yhä useampi ekaluokkalainen on kouluun mennessä sujuva lukija ja monesti tunnutaan pitävän vähän jo itsestään selvänäkin että viimeistään eskarivuoden aikana lukemaan opitaan. Meidän lähipiirissä niin tuntuikin käyvän todella monelle ja nekin jotka eivät olleet osanneet vielä eskarivuoden lopulla lukea olivat päässeet jyvälle lukemisestä kesän aikana.

Lukemaan oppiminen olikin yksi isoimpia stressin aiheita koulun alussa ja asian tiimoilta itkettiin monet itkut jos hän sitten onkin ainoa joka ei vielä osaa lukea. Lapsi oli surullista kyllä vakuuttunut, että hän on merkittävästi muita tyhmempi kun ei vain itse oppinut lukemaan kuten ystävänsä ja me vanhemmat taas päätimme että tässä meillä menee raja. Me emme lukemista opeta, koska vaikka insinöörit nyt muuten osaa muunmuassa kaiken niin tätä asiaa me ei vain osata. Olimme myös varmoja, että lukeminen lähtee sujumaan omalla painollaan koulussa koska valmiudet olivat valmiit. Lapsi osasi kirjaimet, pelasi sujuvasti Ekapeliä ja vähän koomisesti osasi kyllä kuulemastaan poimia sanojen kirjaimet ja kirjoittaa ne vaikka toisinpäin viesti ei kulkenut mihinkään.

Lukuläksyt lapsi on tehnyt motivoituneesti ja niiden rinnalle lähdimme tutustumaan myös kirjaston Helppoa luettavaa -hyllyn sisältöön.

IMG_0382

Nappasimme kirjaston helppolukuisten hyllystä läjän erilaista luettavaa ja oli ihana katsoa miten lapsi ottautui kirjoihin kaikista osaamiseensa liittyvistä ennakkoluuloista huolimatta. Meidän hyvin itsekriittisen lapsen kohdalla nämä lyhyet kirjat toimivat hienosti itseluottamusta vahvistavana, koska muutaman sivun kirjakin oli kuitenkin selvästi kirja.

Lapsen lukulistalla onkin nyt ollut vihkomaiset Kipinät-sarja, jonka seitsemän osaa ovat tavutettuja ja kertovat hyvin yksinkertaisia, mutta hauskasti kuvitettuja eläintarinoita. Kirjoja löytyy sekä suur- että pienaakosilla kirjoitettuna. Toinen vihkomainen sarja on Ullakkokirjasto, jossa on tavutetut pienaakkoset. Näistä pääsee liikkeelle siinä kohtaa kun lukutaito on vielä tavujen tasolla. Varsinkin Kipinät-sarjan ensimmäinen ja toinen kirja keskittyvät pyörittämään niitä aapisista tuttuja ”su-si ui” ”aa-si o-saa” -dialogeja eli toimivat hyvin ensimmäisiä lukuelämyksiä tuovana helppona tapana tutustua itsenäiseen lukemiseen.

Enemmän kirjamaisesta päästä ovat Banaani-sarjan kirjat. Meillä nyt lapsi lukenut lukemista aloittaville olevia Vihreä Banaani -kirjoja, joissa on pienaakkosin tavutettua tekstiä. Sarjasta löytyy juuri lukemaan oppineilleille Sininen banaani, vähän enemmän lukeville Punainen banaani, sujuvasti lukeville Keltainen banaani sekä tarinoita, tietoa ja tehtäviä sisältä PLUS Banaani. Näiden lisäksi luvussa on Kirjatiikeri-sarja, joka on suuraakkosin tavutettu kirjasarja. Nämä molemmat sarjat vaativat jo sitä että tavut yhdistyvät jo enemmän sanoiksi ja osa sanoista on jo neli-viisitavuisia.

Aiheen tiimoilta vähän tylsä yllätys oli se, että lapsen kirjahyllystä edelleen löytyvät monet takavuosien lempparit eivät sitten kuitenkaan ole olleet kovin helppoja lukemista opettelevalle. Useisiin pienten lasten kirjoihin teksti on painettu fontilla, joka on lukemista tavailevalle todella vaikeaa. Esim. Maisa-kirjat ja lapsen rakastamat ”Missa on”-kirjat ovat sellaisia että lapsi ei tunnistä välttämättä edes kaikkia kirjaimia vaikka muuten kirjaimet ovat hallussa. Ymmärrän, että näissä kirjoitus on valittu ehkä enemmän kuvitukseen sopivista näkökulmista, mutta pienen lukijan näkökulmasta tämä on harmillista.

Itseasiassa lukinäkökulmasta parasta olisi jos kirjojen tekstit olisivat Comic Sans -tyyppisellä fontilla kirjoitettuja. Comic Sanshan on ehkä eniten pilkattu fontti ja itsekin olin ennen taipuvainen naureskelemaan fontille. Sitten opintojen myötä tulin tutustuneeksi enemmän esteettömyyskysymyksiin ja yksi esteettömyyskysymys on myös lukivaikeuksien kitkeminen. Comic Sans on siitä mielenkiintoinen fontti, että siinä yksikään kirjain ei peilaudu toiseksi. Isossa osassa fontteja esim d ja b ovat keskenään toistensa peilikuvia ja tämä tekee lukemisen vaikeammaksi esim. lukihäiriöisille.

 

 

Yleinen

Entä jos syttyy tulipalo?

Yhtäkkiä viime keväänä lapsi alkoi pelätä tulipaloa. Joka ilta nukkumaan mennessä alkoi kyselyt, että entä jos yöllä syttyy tulipalo. Lähestyvä koulunalkukin hermostutti tästä syystä. Entä jos tulipalo syttyy kun hän yksin kotona? Entä jos tulipalo syttyy ja hän ei saa pelastettua kissaa? Että eihän hän voi jättää kissaa kotiin ja paeta.

Ihmettelimme miehen kanssa, että mitä ihmettä nyt on tapahtunut ja otimme jo esikoulussa asian puheeksi opettajien kanssa, että onko aihe ollut jotenkin pinnalla ryhmässä kun samaan aikaan osui niitä surullisia tulipalouutisia ja ainakin yksi ryhmän lapsen perheessä eskarilaiselta ei juuri uutisia suodateta ja sieltä on aikaisemminkin tullut eskarin puolelle mielenkiintoisia uutisia. Hetken aikuiset joutuivat pohtimaan, mutta sitten tajuttiin, että tämä kaikki on tainnut tulla siitä, että ryhmässä luettiin Veljeni Leijonanmieltä ääneen ja tulipalopelko jäi päälle.

IMG_0349

Kesän aikana tilanne helpottui. Tosin lapsi vastusti tiukasti ajatuksen tasolla olevaa suunnitelmaa hankkia mökille tulisija ja eilen järjesti suurhälyytyksen siitä, että nyt jossain palaa. Lopulta paljastui, että tulipalon asemasta savun haju tulikin äidin lapsang souchong -teestä.

Keväällä tilanteen ollessa akuutti joukkoistin paloturvallisuuskasvatukseen liittyvän kysymyksen FB:n puolelle ja sain sinne tosi hyviä ideoita ja vinkkejä paloturvallisuuskasvatuksesta. Toisinaan on iloa, että oma tuttavapiiri on laaja-alainen ja yksi opiskelijayhdistysaikainen tuttu työskentelee nykyään Pirkanmaan pelastuslaitoksessa paloturvallisuusteemojen parissa ja useamman kaverin kotoa löytyy pelastusalan ammattilaisia.

Parhaat vinkit mitä aiheen tiimoilta saimme olivat seuraavat:

  • Youtubesta löytyy Ransun pelastuskoulun -videoita, jossa käsitellään lapsentasoisesti teemoja
  • Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK on koostanut sivuilleen tietopaketin lapsiperheiden paloturvallisuudesta
  • Pirkanmaan pelastuslaitos on koostanut maahanmuuttajien kotouttamiseen monipuolisesti tietoa eri kielillä. Näitä voi hyödyntää myös lasten kanssa.
  • Ja tämänkin asian voi pelillistää eli Rescuebusters opettaa monipuolisesti pelin keinoin turvallisuuteen liittyviä teemoja

Ja sitten vielä jos vanhempien psyyke ja lapsen ikä kestää Titi-Nallea löytyy tuon maailman pelottavimman nallen tuotannosta myös paloturvallisuuteen liittyvää materiaalia. Meillä lapsi on kasvanut ilman Titi-Nallea, joten vinkki ei meille toiminut, mutta jos olette jo antaneet teemalle pikkusormen niin siitä vaan antamaan myös koko kättä.

Marras-joulukuun taitteessa vietetään myös paloturvallisuusviikkoa ja silloin vuorossa on myös jo klassikoksi meidän perheessä noussut Päivä Paloasemalla. Kannattaa tsekata verkkosivuilta missä teitä lähin tapahtumaan osallistuva asema löytyy.

 

 

Yleinen

Iso W

Sopivasti koulujen aloitukseen osui parilla isolla lehdelläkin jutut siitä miten pian alkaa vanhemmilla älypuhelimet ja sähköpostit laualamaan kun Wilma raportoi lasten rikoksia ja rötöksiä pitkin päivää. Uutisten taustana oli tutkimus teknologia-avusteisesta palautteenannosta ja siitä miten sen käyttö on tasaisen hämmentävää niin opettajalle, oppilaalle kuin vanhemmillekin.

Meidän perheeseen Wilma saapui vasta tänäsyksynä. Helsingissä esikoululaisilla ei Wilmaa ole vielä käytetty, mutta varsinkin paljon reissutyötä tekevänä olisin useampaan otteeseen kaivannut tätä sähköistä reissuvihkoa jo päiväkodinkin puolelle.

Nyt tässä sitten on opeteltu Wilmaviestinnän saloihin. Opettajallamme tuntuu olevan tapa lähettää noin kerran viikossa tiedotuskirje meille vanhemmille. Kirjeessä käydään parilla rivillä menneen ja tulevan viikon pääpointit. Tämän lisäksi viestejä on tullut rehtorilta ja erityisopettajalta yhteisesti kaikille koulun ekaluokkalaisille. Itse olen lähettänyt viestiä ET-opetuksen käytännönjärjestelyjen selvittelemiseksi ja kysynyt opettajalta yhtä läksykäytäntöihin liittyvää kysymystä, jouduttuamme takavarikoimaan kriittiseltä lapselta pyyhekumin.

IMG_0083

Niitä pelättyjä tuntimerkintöjäkin on tullut kaksi. Molemmat positiivisia. Jälkimmäinen tuli tänään lukuharjoitteluun liittyen. Selvästi lukikissalle lukeminen on tehnyt tehtävänsä.

Tässä kohtaa kuitenkin jo tiedostan, että meillä on käynyt hyvä tuuri Wilman ja opettajan suhteen. Naapurin rinnakkaisluokkalaiselle ei opettaja tiedota mitään edes yleisluontoista. Ystävän lapsen opettaja harrastaa meidän opettajan kaltaista viestintää mutta rinnakkaisluokalla tulee päivittäin pitkät kirjeet, joista vielä kolmasluokkalaistenkin kanssa on jouduttu etsimään tiedot läksyistä. Ja sitten on se työkaveri, jonka puhelin ja sähköposti laulavat päivittäin. Wilma on rikosrekistieri lapselle, joka ei mahdu opettajan hänelle antamaan muottiin.

Siinä missä olematon viestintä ärsyttää ja yliviestintä muuttuu helposti vain kohinaksi, jonne häviää myös oleellinen tieto on Wilman rikosrekisterinä käyttäminen vain yksinkertaisesti julmaa ja leimaavaa. Ensinnäkin perhe ei keskellä päivää voi sille mitään jos se vilkas lapsi häiriköi, joten onko asiasta tarpeen tiedottaa keskellä päivää. Toinen on palautteen vaikutus minäkuvaan. Jos kaikki lapsen saama palaute on negatiivista ja tuomitsevaa niin millaiseksi muodostuu lapsen minäkuva. Miten vanhempi pystyy olemaan tukeva ja kannustava kasvattikumppani koululle, jos et saa koskaan mitään kättäpidempää millä asiaa edistää vaan kuulet kerta toisensa jälkeen miten lapsi on taas ollut epäkelpo.

Elokuun lehtikirjoittelussa esiin nouseet kertomukset ja kokemukset ovat työkaverini perheen kaltaisia. Kuitenkin samaan aikaan tuhansissa kodeissa Wilman kanssa tehty yhteistyö on toimivaa. Itse olenkin sitä mieltä että vika ei ole Wilmassa vaan vika on sen käyttäjissä. Opettajien kanssa käymien keskustelujen sekä näiden omien havaintojeni pohjalta on helppo huomata, että aika monesta koulusta, kunnista puhumattakaan puuttuu selkeät linjaukset siitä miten Wilmaa käytetään. Opettajan työ on luonnollisesti autonomista, mutta koska lapsien tulisi kuitenkin saada arviointi vertailukelpoisesti tulisi myös palautteenantamisen kulttuuria yhtenäistää. Erityisen tärkeää olisi saada tuo rikosrekisterikierre katkaistua.  Tutkimus yksiselitteisesti kertoo, että positiivinen vahvistaminen tukee paremmin toivottavan käytöksen kehittymistä kuin rikosrekisterin kirjaaminen.

Palautteen antaminen ei ole helppoa, ei ainakaan silloin kun puhutaan rakentavasta palautteesta. Helposti voidaan ajatella, että kyllähän kasvatustieteenasiantuntija nyt ainakin osaa palautetta antaa, mutta ei se vain ole niin. Teknologia-avusteisuus tuo tässä vielä oman haasteensa. Wilmaviesti ei paljasta tunnetta tai osaa pehmentää viestiä minimipalautteella ja eleillä. Siellä lukee vain näytöllä mustalla valkoisella, että onko hommat mennyt putkeen vai eivät. Koulun palautteenantokulttuurilla luodaan kuitenkin pohja sille miten palautetta annetaa tulevaisuudessakin. Tämä olisi tällainen koko kansakunnan yhteisen harjoituksen paikka. Opetellaan miten annetaan rakentavaa palautetta ja opitaan ymmärtämään myös se miksi palautetta on tärkeä antaa.

Yleinen

Kun lapsi ei halunnutkaan pehmeää laskua

Yksi ajatus opintovapaani sijoittamiselle oli helpottaa koulun aloitusta ja tarjota lapselle se mahdollisuus, että hän saisi tehdä lyhyempää päivää iltapäiväkerhossa ja totutella kaikessa rauhassa koulunkäyntiin. Olimme kuulleet kaikilta tuttavaperheiltä, että ekaluokkalainen on pitkälle talveen todella väsynyt ja paukut ovat vähissä ja taputtelimme miehen kanssa toisiamme selkään erinomaisesta kasvatusvalinnasta.

IMG_0015

Noh. Jälleen kerran saatiin huomata, että tuo meidän muna tiesi tässä kohtaa paljon kanaa paremmin mitä se haluaa. Yllättävän nopeasti huomasin, että minun paikkani korkeintaan väijyä olohuoneen ikkunassa miten viereisen vilkkaan risteyksen ylitys sujuu.

Ensimmäiset päivät meilläkin oli itkuinen ja sylinnälkäinen lapsi, mutta nyt kun koulua käyty puoli kuukautta on ääni jo muuttunut monella tapaa kellossa. Kun yritin viime viikolla hakea lasta iltapäiväkerhosta kotiutuessani kolmen jälkeen tulin kuulemma vain häiritsevästi keskeyttämään leikit. Tänään kun mentiin ysiksi kouluun vaikka tarjolla olisi ollut ensimmäiseksi tunniksi aamupäivätoimintaa, tuli kotiin neljän jälkeen lapsi joka ilmoitti, että hänkin haluaa aamutoimintaan kun kaveritkin on siellä. Meille on siis muuttanut lapsi joka haluaa olla koulussa vapaaehtoisesti joka päivä kahdeksasta neljään.

Toki tässä on hyviä puolia. Nyt vielä ainakin iltapäiväkerho on ulkoillut joka päivä eli lapsi on painanut pitkin koulun pihamaata ja kiipeilytelineitä pari tuntia päivässä kavereiden kanssa. Aamutoiminnassa taas suurin vetotekijä on yksi vanha eskarikaveri, joka menikin kokonaan eri iltapäiväkerhoon ja jonka kanssa ei kuulemma ehdi koskaan leikkiä kunnolla. Pitkiä päivä on siis tulossa, mutta itseasiassa uskoisin, että tuo kavereiden kanssa leikkiminen, juokseminen, kiipeily ja pelaaminen on juuri parasta palauttavaa toimintaa mitä lapsi koulupäivän rinnalle tarvitsee.  Tottumalla myös tähän rytmiin lapsella syysloman jälkeen minun paluuni töihin ei ole näin suuri muutos.

Silti itsellä on vähän halju fiilis asiasta. Minä alkaisin suurimpana osana päivistä jo kolmen aikoihin olemaan valmis siirtymään opinnoista eteenpäin ja silloin alkaa olla jo ikävä lasta. Esitin nyt kompromissinä, että sovimme aina jatkossa yhden päivän jolloin iltapäiväkerhoon ei mennä vaan tullaankin suoraan kotiin. Se voisi sitten ole sitä meidän poika-äiti-aikaa jota ajattelin meidän tarvitsevan ekstrapaljon tänäsyksynä, mutta jota ilmeisesti nyt kaipasikin meillä vain minä.

Toisaalta tässä on hyvä muistaa se, että eihän lapsi edes ole tottunut siihen, että hän näkee minua näin paljon mitä nyt. Käytännössä viimeiset kuusi vuotta olen ollut lomakauden ulkopuolella vähintään kahdesti kuussa työmatkalla, tehnyt pitkiä päivä ja tullut myöhään kotiin. Että kun on tottunut siihen että äitiä näkee lähinnä aamusmoothien äärellä niin ehkä tämä kokoajan kotona odottavan äidin konsepti on lapselle jotain sellaista, jota se ei edes osaa kaivata. Ja itseasiassa nyt jo lapsi avasi keskustelu että voisiko minun töihin paluun jälkeen mitenkään olla niin että hän saisi olla ihan vain yksin kotona että voisimmeko tulla korkeintaa puoli viideltä kotiin.

Yleinen

Viikko kouluarkea takana – mitä olemme oppineet?

Näin se ensimmäinen viikko ekaluokkalaisena tuli täyteen perheenä ja tässä kohtaa uskaltaa tehdä jo ensimmäistä yhteenvetoa tunnetiloista, joita koulunaloitus, uudet käytännöt ja uusi rytmi ovat herättäneet.

IMG_9995

Ilahduttaa: Lähdetään liikkeelle positiivisesti. Koulun alussa on ollut monia ilahduttavia asioita. Lapsi on löytänyt hyvin oman luokkansa, tuntuu pitävän opettajastaan ja on ollut pääsääntöisesti myönteisen innostunut koululainen.  Päivähoidon puolella ollut ongelma siitä että uskonnoton erottuu ei oikeastaan ole kun tuossa meidän koulussa kaikki istuvat katsomusopetuksessa aina samalla tunnilla eli ryhmät vain jaetaan eri uskontokuntien ja ET-oppilaiden mukaan. Aivan mahtava järjestely. Eli tältä osin kaikki menee hyvin.

Toisaalta niitä muitakin tunnetiloja on herännyt.

Ärsyttää: Ärsytys on enemmän äidin päässä kuin lapsen, mutta yhtä kaikki minua myös ärsyttää yllättävän moni asia. Ensimmäinen ärsytyksen teema on tiedon kulku. Moni asia, josta meitä olisi pitänyt tiedottaa jo keväällä jäi tiedottamatta. Miten vaikeaa olisi toukokuussa antaa jo kotiin lista, jossa kerrotaan että millainen kirjoitusalusta tai vastaava luokkaan tarvitsee hankkia. Toinen ärsytyksen aihe on se, että vanhempainilloiss ja muissa keskitytään kyllä kertomaan meille mihin aikaan lapsen pitää mennä nukkumaan, mutta siellä ei anneta meille sitä tietoa mitä tarvitsemme lapsen siirtymien tukemiseen. Varmasti tämä osin johtuu siitä, että kouluissa itse työskenteleville tämä on arkea, mutta silti olisi kiva jos vaikka olisitte muistaneet kertoa meille perheille tai edes noille lapsille että kellon soidessa välitunnilta on tapana mennä jonoon.

Yllättää: Kotitehtävien määrä oli minulle yllätys. Ilmeisesti lapseni luokan opettaja on melko tiukka ja vaativa, mutta mitä on keskustellut naapureiden kanssa niin meidän luokalla läksyjä tulee reilusti enemmän ja ainakin ensimmäisenä perjantaina läksyjä myös tuli viikonlopuksi, joka on käsittääkseni alkuopetuksessa hyvin poikkeuksellista. Toisaalta tuolle meidän luonnostaan haasteita kaihtavalle lapselle voi tehdä ihan hyvää että häntä nyt haastetaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja siis tähän mennessä läksyihin ei ole mennyt varttia pidempään eli ei täällä nyt vielä minkään akateemisen kuorman alle olla jäämässä.

Raivostuttaa: Iltapäiväkerho, jonka aikuiset olisivat ensimmäisenä päivänä jättäneet lapsen kavereineen pihalle jos yksi vanhemmista ei olisi mennyt väliin huomattuaan ettei pojilla ole aikuista vastassa. Samoin raivostuttaa käytännössä joka-aamuinen näky, jossa joku reipas yksityisautoilija jättää lastaan pois kyydistä seisten keskellä portin edessä olevaa suojatietä. Se on varmasti sille omalle lapsellesi turvallisinta, mutta voisitko ottaa pääsi pois perseestä ja huomioida myös meidän muiden lapset.

Huolestuttaa: Eilen lapsi nyt sitten tuli ensimmäistä kertaa iltapäivällä kotiin. Aamulla vielä saatan koululle ihan mielelläni, koska muuten en saisi aamuisin yhtään liikuntaa, mutta iltapäivisin on jo syytä alkaa harjoitella sitä itsenäisesti kulkemista niin ei sitten loka-marraskuun-mustuudessa tule yllätyksenä miten koululta tullaan takaisin kotiin. Ja toki tässä huolestuttaa ne kaikki kiusaamiskysymykset. Ihan puolin ja toisin. Monessa blogissa on kyllä kerrottu viisauksia siitä miten hyvä itsetunto estää kiusaamista puolin ja toisin, mutta kun tuo minun lapseni on aika epävarma ja se sitten voi purkautua monin tavoin.

Jännittää: Positiivisesti jännittää se että miten tämä koulu nyt lähtee liikkeelle. Miten nopeasti se rutiini ja luottamus läksyjen tekemiseen löytyy. Vielä ainakin tuo oma lapseni on kovin huolissaan osaako hän tehdä riittävän hyvin ja oikein tehtävänsä. Nyt läksyjä on tullut vasta matikasta ja äidinkielen harjoitusvihosta. Ensimmäisiä lukuläksyjä odotellessa ja sitä että perjantaina on lapsella ensimmäinen ET-tunti, josta emme myöskään tiedä vielä yhtikäs mitään. Emme edes minkälaisessa ryhmässä lapsi ET-opiskelee. Ja sitten on varmaan vielä aika monta muutakin asiaa joita ei edes osaa jännittää vielä lainkaan.

Yleinen

Mitä mukaan koulureppuun?

Jotenkin tässä lomaillessa ollaan onnistuttu karkoittamaan hyvin kaukaiseksi se ajatus, että tuon jälkeläisen pitäisi lähteä opintielle ensi viikon torstaina. Eilen sitten herättiin pohtimaan, että mitä kaikkea sinne kouluun nyt tarvitaan mukaan ja lähdettiin tekemään vähän hankintoja. Tosin ensin jouduin käymään lapsen kanssa melko tiukan keskustelun siitä hankitaanko koulua varten yhtikäs mitään. Lapsi kun oli sitä mieltä, että ei tässä nyt mitään tarvitse hötkyillä.

Repuksi lapsi on ottamassa minun vanhan Kånkenini, jos en tässä nyt onnistu puhumaan tyyppiä ympäri, johonkin muuhun ratkaisuun. Koska epäilen etten onnistu kävimme eilen ostamassa Varuste.netistä lisävarusteen olkahihnoihin pehmusteet tuomaan hommaan hieman lisää ergonomisuutta. Tosin on tuo silti parempi kuin iso osa koulurepuiksi myytävistä, jotka ovat aivan liian leveitä ekaluokkalaisen kapeille harteille. 

Tämän jälkeen poljimme Kaareen, jossa jatkoimme Herra En mää mittään tarvitsen kanssa vääntöä aiheesta penaali. Lapsi oli ottamassa kouluun aikanaan Lontoosta ostamaansa jättikynäpenaalia, joka on pirun epäkäytännöllinen käyttää. Pelasin Suomalaisessa kirjakaupassa kuitenkin Minions-kortin ja kirjakaupasta poistui onnellinen uuden penaalin omistaja. Tämän jälkeen keskusteluun nousi kännykän kuoret.

Lapsella on minulla käytössä aikaisemmin ollut iPhone 5C eli sitä muutaman vuoden takaista olevinaan halpismallia, joka on sopivasti juuri hieman eri kokoinen kuin muut iPhonet, johon on tuskaa löytää kuoria. Nyt siinä on käytetty viitoseen tarkoitettuja H&M:n kissakuoria, jotka eivät istu, mutta jotka ovat lapsesta söötit. Nyt sitten löydettiin kännykkään oikeasti sopivat, mutta auttamattoman tylsät kuoret, mutta tähänkin ratkaisu löytyi onneksi kotoa Sharpie-tussien luota.


Totoron kaltainen kaveri piirtyi keinonahkaan tusseilla ja pysyy siinä nyt sen aikaa minä pysyy.

Tuonne tyhjään yläkulmaan kirjailtiin vielä lapsen nimi niin luulisi, että puhelin nyt suunnilleen palautuisi omistajalle jos se jonnekin kädestä unohtuu. Minua itseäni harmittaa, etten saanut piirrettyä kuvaa yhtä kivaksi mitä mallikuvaan onnistuin, mutta lapsi on itse tyytyväinen ja sehän tässä on tärkeintä.

Nyt lapsella siis kasassa olisi reppu, penaali, puhelin ja kotiavainkin jo löytyy. Nyt sitten enää pitäisi tietää milloin tuo lapsi pitää kouluun saatella. Tajuttiin eilen taloyhtiön ekaluokkalaisten vanhempien kanssa juorutessa, että meillä ei kenelläkään mitään tietoa aiheesta ja mistää papereista tietoa ei näytä löytyvän. Koulun nettisivuilla luki että vuosi sitten kouluun mentiin ysiksi joten ehkä sitä tällä samalla mennään taas.

Yleinen

Mikä muuttuu kun koulu alkaa?

Esikoulun viimeiset viikot ovat käsillä ja ensi viikon keskiviikkona on se jännä päivä jolloin kokoonnumme puolen naapuruston kanssa koulun pihalle katsomaan ja kuulemaan miten nämä yhtä aikaa niin pienet ja isot jaetaan ensi syksyä varten luokkiin.

Pitkin talvea lapset ovat eskarin kanssa käyneet tutustumassa koulun tiloihin. Ruokalan isot lapset, eli vissiinkin neljäsluokkalaiset, olivat kuulemma melkein kuin aikuisia. Erityisopettaja, joka oli pitänyt lapsille oppitunnin, on kuulemma todella kiva ja jumppasali se vasta siisti on ollutkin. Moni asia arjessa kuitenkin tulee muuttumaan syksyn myötä.

IMG_6964

Siinä missä eskarin eteisessä voidaan ottaa kuvia aamulla, jolloin kumpikin meistä otti jalkaansa sukat lapsen sukkalaatikolla, on koulu ja sen käytävät meille vanhemmille suljettua maailmaa vaikka kuinka oltaisiin vierailtu samalla sukkalaatikolla.

Lapsilla itsellään tuntuu myös olevan huolia kouluun liittyen. Viime perjantaina eskarin viikkokirjeessä tuli lasten huolista TOP 4 -lista:

1. Onko tiukkis ope

2. Ihan vaan yleisesti kun ei tiedä mitä se on

3. Jos joku kiusaa

4. Koulumatka

Tästä nyt sitä päästään myös niihin asioihin mitkä myös vähän eri kulmasta huolestuttavat meitä vanhempia.

Millainen opettaja lapselle tulee? Entä jos se on joku ammatillisen kunnianhimon 15 vuotta sitten kadottanut tyyppi, jonka mielestä nykyinen OPS on lähinnä opettajan kiusaamista? Entä jos se on ihan eri taajuudella kuin tuo meidän tyyppi. Tai jos se vaan on jotenkin tosi outo?

Ja samoin kun lapsilla niin tässä on meille aikuisillekin niin monta sellaista asiaa mistä ei tiedetä mitään. Peruskoulu 2010-luvulla on pikkuisen toinen juttu kuin se peruskoulu jossa allekirjoittanut aloitti 1989 elokuussa. Ja miten paljon meidän elämämme ylipäätään muuttuu koulun aloituksen jälkeen. Sen verran meidän perheessä jo tiedetään, että otamme pehmeän laskun tähän koulutaipaleelle siinä mielessä, että minä jään opintovapaalle koulun alkaessa tekemään opinnäytetyötäni ja palaan töihin vasta syysloman jälkeen eli saamme kaksi kuukautta harjoitella tätä uutta arkea vähän normaaliarkea kevyempänä versiona.

Sitten on se iso K.  Kaikista Kiva-kouluista huolimatta tarinat kouluista on välillä niin kovin karuja. Entä jos lapsi tulee kiusatuksi ja vielä pahempaa, entä jos tuosta omasta lapsesta kuoriutuu kiusaaja. Kun jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin ovat. Ja mitkä on meidän vanhempien mahdollisuudet puuttua asiaan, jos hommat lähtevät menemään pieleen. Kertooko lapsi edes jos asiat menevät pieleen vai paketoiko se huolet sisälleen?

Lopuksi olisi vielä koulumatkat. Meillä koulumatka ei ole pitkä, parisataa metriä ja kaksi tienylitystä. Valitettavasti vain tuo toinen tie on sellainen, että meidän tässä asuessamme siinä on kuollut neljä ihmistä jäämällä auton alle ja kaupunki on vielä kaavailemassa liikennevaloristeysten muuttamista liikenneympyröiksi, jolloin jengi ajaa Kehältä noustessaan keskelle asuinaluetta talla pohjassa. Itse olin jäädä auton alle tuossa tiellä talvella kun minulle suojatien eteen tietä antaakseen pysähtyneen bussin takaa päätti lähteä joku ihmisen roska Audillaan ohittamaan vastaantulijoiden kaistan kautta. Meidän kohdalla tiellä on liikennevalot, mutta noissa valoissa on nähty niin kamalaa liikennekäyttäytymistä, että oikeasti itkettää ajatus, että lapsen pitää mennä siitä yli. Aluksi onneksi minä olen kotona käytännössä joka päivä ja töihin palattuanikin yritämme sumplia varmaan alkuun aikataulut niin, että pääsemme kulkemaan yhtä matkaa, koska lukujärjestyksiin ei pitäisi tulla kuin kasin ja ysin aamuja.

Näiden lisäksi tuntuu, että kouluun liittyy miljoona isoa ja pienempää asiaa joita pitää ratkaista. Veikkaan, että tässä seuraavan puolen vuoden aikana tunniste ”Kun koulu alkaa” tulee vahvistumaan tuolla tunnistelistalla. Ja veikkaan, että Facebook-kaverini tuleva kyllästymään minuun perinpohjaisesti kun joukkoistan siellä milloin minkäkin huoleni kansan pohdittavaksi.