Viikko kouluarkea takana – mitä olemme oppineet?

Näin se ensimmäinen viikko ekaluokkalaisena tuli täyteen perheenä ja tässä kohtaa uskaltaa tehdä jo ensimmäistä yhteenvetoa tunnetiloista, joita koulunaloitus, uudet käytännöt ja uusi rytmi ovat herättäneet.

IMG_9995

Ilahduttaa: Lähdetään liikkeelle positiivisesti. Koulun alussa on ollut monia ilahduttavia asioita. Lapsi on löytänyt hyvin oman luokkansa, tuntuu pitävän opettajastaan ja on ollut pääsääntöisesti myönteisen innostunut koululainen.  Päivähoidon puolella ollut ongelma siitä että uskonnoton erottuu ei oikeastaan ole kun tuossa meidän koulussa kaikki istuvat katsomusopetuksessa aina samalla tunnilla eli ryhmät vain jaetaan eri uskontokuntien ja ET-oppilaiden mukaan. Aivan mahtava järjestely. Eli tältä osin kaikki menee hyvin.

Toisaalta niitä muitakin tunnetiloja on herännyt.

Ärsyttää: Ärsytys on enemmän äidin päässä kuin lapsen, mutta yhtä kaikki minua myös ärsyttää yllättävän moni asia. Ensimmäinen ärsytyksen teema on tiedon kulku. Moni asia, josta meitä olisi pitänyt tiedottaa jo keväällä jäi tiedottamatta. Miten vaikeaa olisi toukokuussa antaa jo kotiin lista, jossa kerrotaan että millainen kirjoitusalusta tai vastaava luokkaan tarvitsee hankkia. Toinen ärsytyksen aihe on se, että vanhempainilloiss ja muissa keskitytään kyllä kertomaan meille mihin aikaan lapsen pitää mennä nukkumaan, mutta siellä ei anneta meille sitä tietoa mitä tarvitsemme lapsen siirtymien tukemiseen. Varmasti tämä osin johtuu siitä, että kouluissa itse työskenteleville tämä on arkea, mutta silti olisi kiva jos vaikka olisitte muistaneet kertoa meille perheille tai edes noille lapsille että kellon soidessa välitunnilta on tapana mennä jonoon.

Yllättää: Kotitehtävien määrä oli minulle yllätys. Ilmeisesti lapseni luokan opettaja on melko tiukka ja vaativa, mutta mitä on keskustellut naapureiden kanssa niin meidän luokalla läksyjä tulee reilusti enemmän ja ainakin ensimmäisenä perjantaina läksyjä myös tuli viikonlopuksi, joka on käsittääkseni alkuopetuksessa hyvin poikkeuksellista. Toisaalta tuolle meidän luonnostaan haasteita kaihtavalle lapselle voi tehdä ihan hyvää että häntä nyt haastetaan pois omalta mukavuusalueeltaan. Ja siis tähän mennessä läksyihin ei ole mennyt varttia pidempään eli ei täällä nyt vielä minkään akateemisen kuorman alle olla jäämässä.

Raivostuttaa: Iltapäiväkerho, jonka aikuiset olisivat ensimmäisenä päivänä jättäneet lapsen kavereineen pihalle jos yksi vanhemmista ei olisi mennyt väliin huomattuaan ettei pojilla ole aikuista vastassa. Samoin raivostuttaa käytännössä joka-aamuinen näky, jossa joku reipas yksityisautoilija jättää lastaan pois kyydistä seisten keskellä portin edessä olevaa suojatietä. Se on varmasti sille omalle lapsellesi turvallisinta, mutta voisitko ottaa pääsi pois perseestä ja huomioida myös meidän muiden lapset.

Huolestuttaa: Eilen lapsi nyt sitten tuli ensimmäistä kertaa iltapäivällä kotiin. Aamulla vielä saatan koululle ihan mielelläni, koska muuten en saisi aamuisin yhtään liikuntaa, mutta iltapäivisin on jo syytä alkaa harjoitella sitä itsenäisesti kulkemista niin ei sitten loka-marraskuun-mustuudessa tule yllätyksenä miten koululta tullaan takaisin kotiin. Ja toki tässä huolestuttaa ne kaikki kiusaamiskysymykset. Ihan puolin ja toisin. Monessa blogissa on kyllä kerrottu viisauksia siitä miten hyvä itsetunto estää kiusaamista puolin ja toisin, mutta kun tuo minun lapseni on aika epävarma ja se sitten voi purkautua monin tavoin.

Jännittää: Positiivisesti jännittää se että miten tämä koulu nyt lähtee liikkeelle. Miten nopeasti se rutiini ja luottamus läksyjen tekemiseen löytyy. Vielä ainakin tuo oma lapseni on kovin huolissaan osaako hän tehdä riittävän hyvin ja oikein tehtävänsä. Nyt läksyjä on tullut vasta matikasta ja äidinkielen harjoitusvihosta. Ensimmäisiä lukuläksyjä odotellessa ja sitä että perjantaina on lapsella ensimmäinen ET-tunti, josta emme myöskään tiedä vielä yhtikäs mitään. Emme edes minkälaisessa ryhmässä lapsi ET-opiskelee. Ja sitten on varmaan vielä aika monta muutakin asiaa joita ei edes osaa jännittää vielä lainkaan.

Mitä mukaan koulureppuun?

Jotenkin tässä lomaillessa ollaan onnistuttu karkoittamaan hyvin kaukaiseksi se ajatus, että tuon jälkeläisen pitäisi lähteä opintielle ensi viikon torstaina. Eilen sitten herättiin pohtimaan, että mitä kaikkea sinne kouluun nyt tarvitaan mukaan ja lähdettiin tekemään vähän hankintoja. Tosin ensin jouduin käymään lapsen kanssa melko tiukan keskustelun siitä hankitaanko koulua varten yhtikäs mitään. Lapsi kun oli sitä mieltä, että ei tässä nyt mitään tarvitse hötkyillä.

Repuksi lapsi on ottamassa minun vanhan Kånkenini, jos en tässä nyt onnistu puhumaan tyyppiä ympäri, johonkin muuhun ratkaisuun. Koska epäilen etten onnistu kävimme eilen ostamassa Varuste.netistä lisävarusteen olkahihnoihin pehmusteet tuomaan hommaan hieman lisää ergonomisuutta. Tosin on tuo silti parempi kuin iso osa koulurepuiksi myytävistä, jotka ovat aivan liian leveitä ekaluokkalaisen kapeille harteille. 

Tämän jälkeen poljimme Kaareen, jossa jatkoimme Herra En mää mittään tarvitsen kanssa vääntöä aiheesta penaali. Lapsi oli ottamassa kouluun aikanaan Lontoosta ostamaansa jättikynäpenaalia, joka on pirun epäkäytännöllinen käyttää. Pelasin Suomalaisessa kirjakaupassa kuitenkin Minions-kortin ja kirjakaupasta poistui onnellinen uuden penaalin omistaja. Tämän jälkeen keskusteluun nousi kännykän kuoret.

Lapsella on minulla käytössä aikaisemmin ollut iPhone 5C eli sitä muutaman vuoden takaista olevinaan halpismallia, joka on sopivasti juuri hieman eri kokoinen kuin muut iPhonet, johon on tuskaa löytää kuoria. Nyt siinä on käytetty viitoseen tarkoitettuja H&M:n kissakuoria, jotka eivät istu, mutta jotka ovat lapsesta söötit. Nyt sitten löydettiin kännykkään oikeasti sopivat, mutta auttamattoman tylsät kuoret, mutta tähänkin ratkaisu löytyi onneksi kotoa Sharpie-tussien luota.


Totoron kaltainen kaveri piirtyi keinonahkaan tusseilla ja pysyy siinä nyt sen aikaa minä pysyy.

Tuonne tyhjään yläkulmaan kirjailtiin vielä lapsen nimi niin luulisi, että puhelin nyt suunnilleen palautuisi omistajalle jos se jonnekin kädestä unohtuu. Minua itseäni harmittaa, etten saanut piirrettyä kuvaa yhtä kivaksi mitä mallikuvaan onnistuin, mutta lapsi on itse tyytyväinen ja sehän tässä on tärkeintä.

Nyt lapsella siis kasassa olisi reppu, penaali, puhelin ja kotiavainkin jo löytyy. Nyt sitten enää pitäisi tietää milloin tuo lapsi pitää kouluun saatella. Tajuttiin eilen taloyhtiön ekaluokkalaisten vanhempien kanssa juorutessa, että meillä ei kenelläkään mitään tietoa aiheesta ja mistää papereista tietoa ei näytä löytyvän. Koulun nettisivuilla luki että vuosi sitten kouluun mentiin ysiksi joten ehkä sitä tällä samalla mennään taas.

Mikä muuttuu kun koulu alkaa?

Esikoulun viimeiset viikot ovat käsillä ja ensi viikon keskiviikkona on se jännä päivä jolloin kokoonnumme puolen naapuruston kanssa koulun pihalle katsomaan ja kuulemaan miten nämä yhtä aikaa niin pienet ja isot jaetaan ensi syksyä varten luokkiin.

Pitkin talvea lapset ovat eskarin kanssa käyneet tutustumassa koulun tiloihin. Ruokalan isot lapset, eli vissiinkin neljäsluokkalaiset, olivat kuulemma melkein kuin aikuisia. Erityisopettaja, joka oli pitänyt lapsille oppitunnin, on kuulemma todella kiva ja jumppasali se vasta siisti on ollutkin. Moni asia arjessa kuitenkin tulee muuttumaan syksyn myötä.

IMG_6964

Siinä missä eskarin eteisessä voidaan ottaa kuvia aamulla, jolloin kumpikin meistä otti jalkaansa sukat lapsen sukkalaatikolla, on koulu ja sen käytävät meille vanhemmille suljettua maailmaa vaikka kuinka oltaisiin vierailtu samalla sukkalaatikolla.

Lapsilla itsellään tuntuu myös olevan huolia kouluun liittyen. Viime perjantaina eskarin viikkokirjeessä tuli lasten huolista TOP 4 -lista:

1. Onko tiukkis ope

2. Ihan vaan yleisesti kun ei tiedä mitä se on

3. Jos joku kiusaa

4. Koulumatka

Tästä nyt sitä päästään myös niihin asioihin mitkä myös vähän eri kulmasta huolestuttavat meitä vanhempia.

Millainen opettaja lapselle tulee? Entä jos se on joku ammatillisen kunnianhimon 15 vuotta sitten kadottanut tyyppi, jonka mielestä nykyinen OPS on lähinnä opettajan kiusaamista? Entä jos se on ihan eri taajuudella kuin tuo meidän tyyppi. Tai jos se vaan on jotenkin tosi outo?

Ja samoin kun lapsilla niin tässä on meille aikuisillekin niin monta sellaista asiaa mistä ei tiedetä mitään. Peruskoulu 2010-luvulla on pikkuisen toinen juttu kuin se peruskoulu jossa allekirjoittanut aloitti 1989 elokuussa. Ja miten paljon meidän elämämme ylipäätään muuttuu koulun aloituksen jälkeen. Sen verran meidän perheessä jo tiedetään, että otamme pehmeän laskun tähän koulutaipaleelle siinä mielessä, että minä jään opintovapaalle koulun alkaessa tekemään opinnäytetyötäni ja palaan töihin vasta syysloman jälkeen eli saamme kaksi kuukautta harjoitella tätä uutta arkea vähän normaaliarkea kevyempänä versiona.

Sitten on se iso K.  Kaikista Kiva-kouluista huolimatta tarinat kouluista on välillä niin kovin karuja. Entä jos lapsi tulee kiusatuksi ja vielä pahempaa, entä jos tuosta omasta lapsesta kuoriutuu kiusaaja. Kun jonkun lapsiahan ne kiusaajatkin ovat. Ja mitkä on meidän vanhempien mahdollisuudet puuttua asiaan, jos hommat lähtevät menemään pieleen. Kertooko lapsi edes jos asiat menevät pieleen vai paketoiko se huolet sisälleen?

Lopuksi olisi vielä koulumatkat. Meillä koulumatka ei ole pitkä, parisataa metriä ja kaksi tienylitystä. Valitettavasti vain tuo toinen tie on sellainen, että meidän tässä asuessamme siinä on kuollut neljä ihmistä jäämällä auton alle ja kaupunki on vielä kaavailemassa liikennevaloristeysten muuttamista liikenneympyröiksi, jolloin jengi ajaa Kehältä noustessaan keskelle asuinaluetta talla pohjassa. Itse olin jäädä auton alle tuossa tiellä talvella kun minulle suojatien eteen tietä antaakseen pysähtyneen bussin takaa päätti lähteä joku ihmisen roska Audillaan ohittamaan vastaantulijoiden kaistan kautta. Meidän kohdalla tiellä on liikennevalot, mutta noissa valoissa on nähty niin kamalaa liikennekäyttäytymistä, että oikeasti itkettää ajatus, että lapsen pitää mennä siitä yli. Aluksi onneksi minä olen kotona käytännössä joka päivä ja töihin palattuanikin yritämme sumplia varmaan alkuun aikataulut niin, että pääsemme kulkemaan yhtä matkaa, koska lukujärjestyksiin ei pitäisi tulla kuin kasin ja ysin aamuja.

Näiden lisäksi tuntuu, että kouluun liittyy miljoona isoa ja pienempää asiaa joita pitää ratkaista. Veikkaan, että tässä seuraavan puolen vuoden aikana tunniste ”Kun koulu alkaa” tulee vahvistumaan tuolla tunnistelistalla. Ja veikkaan, että Facebook-kaverini tuleva kyllästymään minuun perinpohjaisesti kun joukkoistan siellä milloin minkäkin huoleni kansan pohdittavaksi.