Viihdettä lapsille, Yleinen

Lukemista lukemaan opettelevalle

Yhä useampi ekaluokkalainen on kouluun mennessä sujuva lukija ja monesti tunnutaan pitävän vähän jo itsestään selvänäkin että viimeistään eskarivuoden aikana lukemaan opitaan. Meidän lähipiirissä niin tuntuikin käyvän todella monelle ja nekin jotka eivät olleet osanneet vielä eskarivuoden lopulla lukea olivat päässeet jyvälle lukemisestä kesän aikana.

Lukemaan oppiminen olikin yksi isoimpia stressin aiheita koulun alussa ja asian tiimoilta itkettiin monet itkut jos hän sitten onkin ainoa joka ei vielä osaa lukea. Lapsi oli surullista kyllä vakuuttunut, että hän on merkittävästi muita tyhmempi kun ei vain itse oppinut lukemaan kuten ystävänsä ja me vanhemmat taas päätimme että tässä meillä menee raja. Me emme lukemista opeta, koska vaikka insinöörit nyt muuten osaa muunmuassa kaiken niin tätä asiaa me ei vain osata. Olimme myös varmoja, että lukeminen lähtee sujumaan omalla painollaan koulussa koska valmiudet olivat valmiit. Lapsi osasi kirjaimet, pelasi sujuvasti Ekapeliä ja vähän koomisesti osasi kyllä kuulemastaan poimia sanojen kirjaimet ja kirjoittaa ne vaikka toisinpäin viesti ei kulkenut mihinkään.

Lukuläksyt lapsi on tehnyt motivoituneesti ja niiden rinnalle lähdimme tutustumaan myös kirjaston Helppoa luettavaa -hyllyn sisältöön.

IMG_0382

Nappasimme kirjaston helppolukuisten hyllystä läjän erilaista luettavaa ja oli ihana katsoa miten lapsi ottautui kirjoihin kaikista osaamiseensa liittyvistä ennakkoluuloista huolimatta. Meidän hyvin itsekriittisen lapsen kohdalla nämä lyhyet kirjat toimivat hienosti itseluottamusta vahvistavana, koska muutaman sivun kirjakin oli kuitenkin selvästi kirja.

Lapsen lukulistalla onkin nyt ollut vihkomaiset Kipinät-sarja, jonka seitsemän osaa ovat tavutettuja ja kertovat hyvin yksinkertaisia, mutta hauskasti kuvitettuja eläintarinoita. Kirjoja löytyy sekä suur- että pienaakosilla kirjoitettuna. Toinen vihkomainen sarja on Ullakkokirjasto, jossa on tavutetut pienaakkoset. Näistä pääsee liikkeelle siinä kohtaa kun lukutaito on vielä tavujen tasolla. Varsinkin Kipinät-sarjan ensimmäinen ja toinen kirja keskittyvät pyörittämään niitä aapisista tuttuja ”su-si ui” ”aa-si o-saa” -dialogeja eli toimivat hyvin ensimmäisiä lukuelämyksiä tuovana helppona tapana tutustua itsenäiseen lukemiseen.

Enemmän kirjamaisesta päästä ovat Banaani-sarjan kirjat. Meillä nyt lapsi lukenut lukemista aloittaville olevia Vihreä Banaani -kirjoja, joissa on pienaakkosin tavutettua tekstiä. Sarjasta löytyy juuri lukemaan oppineilleille Sininen banaani, vähän enemmän lukeville Punainen banaani, sujuvasti lukeville Keltainen banaani sekä tarinoita, tietoa ja tehtäviä sisältä PLUS Banaani. Näiden lisäksi luvussa on Kirjatiikeri-sarja, joka on suuraakkosin tavutettu kirjasarja. Nämä molemmat sarjat vaativat jo sitä että tavut yhdistyvät jo enemmän sanoiksi ja osa sanoista on jo neli-viisitavuisia.

Aiheen tiimoilta vähän tylsä yllätys oli se, että lapsen kirjahyllystä edelleen löytyvät monet takavuosien lempparit eivät sitten kuitenkaan ole olleet kovin helppoja lukemista opettelevalle. Useisiin pienten lasten kirjoihin teksti on painettu fontilla, joka on lukemista tavailevalle todella vaikeaa. Esim. Maisa-kirjat ja lapsen rakastamat ”Missa on”-kirjat ovat sellaisia että lapsi ei tunnistä välttämättä edes kaikkia kirjaimia vaikka muuten kirjaimet ovat hallussa. Ymmärrän, että näissä kirjoitus on valittu ehkä enemmän kuvitukseen sopivista näkökulmista, mutta pienen lukijan näkökulmasta tämä on harmillista.

Itseasiassa lukinäkökulmasta parasta olisi jos kirjojen tekstit olisivat Comic Sans -tyyppisellä fontilla kirjoitettuja. Comic Sanshan on ehkä eniten pilkattu fontti ja itsekin olin ennen taipuvainen naureskelemaan fontille. Sitten opintojen myötä tulin tutustuneeksi enemmän esteettömyyskysymyksiin ja yksi esteettömyyskysymys on myös lukivaikeuksien kitkeminen. Comic Sans on siitä mielenkiintoinen fontti, että siinä yksikään kirjain ei peilaudu toiseksi. Isossa osassa fontteja esim d ja b ovat keskenään toistensa peilikuvia ja tämä tekee lukemisen vaikeammaksi esim. lukihäiriöisille.

 

 

Lukupäiväkirja, Viihdettä lapsille

Onks noloo?

Tänään vietettiin Kirjan ja ruusun päivää ja tänä vuonna päivän nimikkokirjana toimi Ronja Salmen kirjoittama ja Jami Nurmisen kuvittama Onks noloo? Ronja Salmihan ei ole noloiluteeman kanssa ensimmäistä kertaa pappia kyydissä vaan aika monessa lapsiperheessä Ronja tunnetaan Galaksista ja sen Onks noloo? -ohjelmasta.


Onkos noloo? on lastenkirja jossa nolostutaan ja selvitään hengissä noloista tilanteista ja epäilen, että kirja tulee muutaman vuoden päästä olemaan meillä hitti tai sitten se osuu liian lähelle maalia ja lapsi tulee vihaamaan tuota kirjaa joka solullaan koska se on niiiiiin nolo (koska se on taatusti totta).

Kirjassa haastetaan myös pohtimaan minkä on noloa ja tässä hengessä kivaa Instaan ladatessani kysyin, että onks noloo ostaa itselleen kirjoja sen verran paljon että sai Onks noloo? -kirjan itselleen? Ja vastasin että ei ei tosiaankaan oo. Sen sijaan pidän hieman keskivertoa nolompana sitä, että Suomessa tätä päivää halutaan juhlitaa Kirjan ja ruusun päivänä, jossa naisen tehtävä olisi ostaa miehelle kirjoja ja miehen antaa naiselle ruusu. Siis Sannia siteeraten, että mitähän vittua? Samaista päiväähän juhlitaan myös Unescon Maailman kirjojen ja tekijänoikeuksien päivänä. Jotenkin itse kokisin tuon teeman hieman terveemmäksi kuin nykyisen Kirjan ja ruusun päivän nimenä. Nykyinen nimihän ammentaa juurensa espanjasta ja on yksi merkittävimpiä romanttisia juhlapäiviä ilmeisestikin alueella. Tosin nykyään tuntuu, että tämä koko kevättalvi on yhtä kukkien ostamisen sesonkia kun ystävänpäivä, naistenpäivä sekä Kirjan ja ruusun päivä vaatisivat mieheltä visiittiä kukkakauppaan eli siinä on kyllä tehty erinomaista lobbausta alan toimijoiden suunnasta. Meillä kuitenkin ruusut jätettiin tälläkin kertaa väliin. Kirjat tosiaankin voivat olla rakkauden teko, mutta minä ennemmin otan itsekin kirjoja kuin ruusuja. Varsinkin näin allergia-aikaan.

Itseäni kiinnostaisi myös tekijänoikeuksien laajempi käsitely. Tuntuu, että Suomessa aihetta sivutaan oikeastaan vain digikysymyksissä ja tuntuu, että muutenkin tekijänoikeudet ovat asia, joita ei juurikaan pohdita vaikka itseasiassa syytä olisi. Akateemisessa kirjakaupassa päivän ohjelma viittasi onneksi enemmän jo Maailman kirjojen päivään, mutta vähän tämä teema nyt kaipaisi pientä palvelumuotoilua jotta viesti tulisi hieman kirkkaammin läpi.

Onks noloo? on Ronja Salmen ja Jami Nurmisen teos, jota Kirjakauppaliiton jäsenet jakoivat kaupanpäälliseksi 23.4. Kirjan ja ruusun päivänä yli 15 euron ostoksia tehneille.

Viihdettä lapsille

Muumien maailma

Eräänä sateisena kesänä 80-luvun puolen välin kieppeillä olin isäni kanssa mökkeilemässä. Lähdimme kirjastosta hakemaan luettavaa ja seuraavat pari päivää vietimme tiukasti vaakatasossa sateen ropistessa katoon ja isäni lukiessa Muumipappaa ja merta. Muumien maailma oli minusta hurmaava ja yksi suurimmista haaveista ja toiveista  oman lapsen kohdalla oli päästä toistamaan tuo oma lapsuuden muistoni ja vihdoin viime kesänä aika oli kypsä Taikurin hatulle.

Lapseni ei ole koskaan perustanut Muumi-animesta. Siis siitä Kakkosen ties kuinka moneen kertaa näyttämästä piirrossarjasta, jonka seurauksena lukuiset minua nuoremmat ikäluokat ovat traumatisoituneet Jääkuningattaresta. Itsehän olin Muumien tullessa vähän liian vanha, mutta kyllä niitä silti piti katsoa. Lopullisesti Muumeilla minut kyllästettiin niinä kolmena kuukautena, jotka paiskoin töitä Vilijonkkana Muumimaailmassa. Kymmenen vuotta myöhemmin lapsen kanssa Muumimaailmaan palaaminen tuntui kuitenkin hyvältä ajatukselta ja muumeja katsomattomalle lapselle Muumimaailmasta muodostui jokakesäinen pyhinvaelluskohde, jonka ainoa huono juttu on se, ettei siellä saa halailla Mörköä. Viime kesäisen reissun jälkeen lapsi kuitenkin halusi saada lisää tietoa Muumeista ja niin kirjat muuttivat meille. Taikurin hattu on lapsen lempitarina Mörön vuoksi ja siitähän ilo repesikin kun lapsi löysi kirjastosta DVD:llä kirjoille uskollisia Muumitarinoita.

Vuosina 1978-1982 tehdyt puolalaiset pala-animaatiopätkät ovat saaneet kritiikkiä lapsia pelottavasta ulkonäöstä ja synkästä kerronnasta, mutta meillä se upposi lapseen täysillä, koska tarinat ovat erittäin uskollisia alkuperäisille kirjoille. Ilo olikin melkoinen kun huomattiin, että Netflixistä löytyy myös näitä restauroituina versioina, joissa tunnuslaulun esittää ihana PMMP. Netflix esittää jakso kahteen tuotantokauteen jaettuna ja ainakin Wikipediassa esitettyyn listaukseen verrattuna myös hyvin sattumanvaraisessa järjestyksessä. Pätkissä käydään läpi Taikurin hattua, Taikatalvea ja Vaarallista juhannusta, jotka ovat minun ja lapsen lempitarinoita. Seuraavaksi yritetään väijyä miten päästäisiin näkemään Muumi ja punainen pyrstötähti -elokuva.

Muumien maailma -pala-animaatio ainakin tällä hetkellä Netflixissä.