Viihde, Viihdettä lapsille, Yleinen

Kylässä Tylypahkassa

Lontoon matkan yksi kohokohdista oli vierailu Warner Brosin Harry Potter -studiolla. Olemme pojan Potterintoilun myötä taivuttaneet harkinnanvaraisesti ikärajoja ja antaneet lapsen katsoa kaksi ekaa elokuvaa (jotka tosin todennäköisesti nykysäädöstöllä tulisivat suoraan K7:na teattereihin) valituilta osin ja kun kirjoja on nyt luettu kolme ja puoli sekä Wiillä pelattu läpi koko Harryn seikkailu Tylypahkassa Lego-ukkojen muodossa katsoimme, että lapsi saa reissusta irti niin paljon, että osallistuminen kannattaa.

img_5871

Ja kyllä se kannatti. Kipeäksihän me itsemme tuosta reissusta maksoimme. Kaksi aikuista ja yksi lapsi maksoivat 213 euroa kun ostettiin pakettin liput studiolle, bussikuljetus Victorialta studiolle ja takaisin ja kolme kermakaljaa. Mutta kyllä tuo kaiken sen arvoinen oli. Kannatti törsätä kuin sain tammikuussa työnantajalta pienen lahjan sen kunniaksi että olemme katselleen myös työnantajan kanssa toisiamme kymmenen vuotta.

Studiolle saavuttaessa meille oli määritetty sisäänpääsyaika, jonka puitteissa meidän piti studioon mennä sisään. Järjestelyt oli hoidettu peribrittiläisellä tarkkuudella. Sisään otetaan kymmenen minuutin välein muistaakseni 130 ihmistä. Kierroksen alussa ihmiset otetaan sisään elokuvateatteriin, jossa näytettiin lyhyt introvideo ja sitten hypättiin suoraan toimintaan kun Tylypahkan ovet aukenivat ja pääsimme suureen saliin. Puitteet, joissa studiolla kuljettiin olivat osin aitoja kuvausasetelmia, osin sitten koottuja fiilistelypaloja. Sali oli kuulemma siinä kunnossa, että siellä olisi voinut kuvata koska tahansa.

img_5904

Ainakin salissa meidän ryhmämme matkassa kulki opas, joka kertoi faktoja, mutta koska lapsi ei ymmärrä englantia päädyimme lähtemään tonkimaan studiota omalla porukalla. Bussilipuissa aikaa oli varattu kolme tuntia ja se riitti hyvin meidän porukalle. Ennätys on jollain fanilla, jolla reitin kulkeminen kesti puoli vuorokautta.

img_5929

Osa kohtauksistahan luonnollisesti tuli lapselle täysin puskista, mutta koska Legon kieli poskessa toteutetun pelin avulla juonen peruskaari on lapsella hallussa pystyimme selittämään kohtauksia. Osa pimeän taian lavastuksista herätti paljon kysymyksiä ja kovin herkkää lasta en veisi paikalle.

img_5942

Kierroksen alkupuoli keskittyi Tylypahkaan ja ministeriöön ja vähän ennen kierroksen puolivälissä ollutta ravintolaa pääsimme Kings Crossin asemalle, jossa pääsi ottamaan turistikuvia paljon pienemmillä jonoilla, mitä varsinaisella asemalla. Tämä oli muuten juttu, jonka lapsi oli mielessään kuvitellut jotenkin erilaiseksi. Siis sellaiseksi, että siinä olisi aidosti päässyt kulkemaan jonkun verholavasteen läpi. Onneksi asia selvisi jo ennen lähtöä serkun aikaisemmin tänä vuonna tekemää Lontooreissua kuvanneesta vlogista niin studiolla ei tullu mitään romahdusta. Noin muuten hämmentävän hyvin lapsi osasi suhtautua siihen, että miten taika elokuvien takana lähti aukeamaan ja insinöörien lapsen intohimolla tutki kaikkia robotisoituja ratkaisuja.

img_5937

Studiolla oli todella mukavan väljää. Eli se kymmenen minuutin säännöstely toimi todella hyvin. Osa kulki nopeammin, osa hitaammin ja mihinkään ei ollut tolkutonta jonoa. Pikajunan kyytiin piti hetken aikaa jonottaa koska kaikki halusivat kuvata poseerauskuvia, mutta sekään ei ollut mitenkään mahdotonta.

img_5954

Aseman jälkeen tuli kierroksen tankkaustauko, jossa lunastimme meidän ennalta tilaamat kermakaljat. Siinä oli muuten meidän tämän reissun ainoat tuopit. Vähän reissut muuttuneet sitten sen kymmenen vuotta sitten tehdyn häämatkan. Ravintolan jälkeen siirrytään pihalle eli takit kannattaa kuljettaa mukana kokok kierroksen ajan. Pihalta löytyi Tylypahkan siltakäytävän lisäksi Poimittaislinja, Harryn vanhempien maja, lentävä Anglia ja moottirpyörä sekä Likusteritien talo, jonne myös nyt taas pääsi sisälle.

img_5977

Näyttelyssä on jonkun verran vaihtelevia teemoja. Ilmeisesti Likusteritien talo oli nyt taas tauon jälkeen avattu ja lisäksi on myös jotain selkeitä teemoja. Nyt studiolla on alkamassa Kielletty metsä -näyttely, joka varmasti on upea, mutta joka olisi saattanut myös olla lapselle hieman liian pelottava.

img_6007

Ulkotilojen jälkeen pääsimme tutustumaan elokuvien ihmeotusten toteutustekniikkaan ja erikoistehosteisiin ja sen jälkeen Viistokujalle. Studiokierroksessa mahtavinta oli nämä hetket kun tuntui, että tippui suoraan keskelle elokuvaa. Lapsen kanssa sitä mietimmekin kun paluumatkalla bussissa katsoimme ensimmäistä elokuvaa, että on jännä ajatella, että siellä me nyt sitten ollaan oltu. Samoilla reiteillä näyttelijöiden kanssa.

img_6023

Lapsi oppi kierroksen aikana todella paljon elokuvaamisesta ja tämän Tylypahkan pienoismallin ympärillä vierähti pitkä tovi kun puhuimme sitä miten tämän avulla on kuvattu kohtauksia joissa linnaa kuvataan ilmasta käsin. Ennen tätä pienoismallia pääsimme myös ihailemaan mallinnoksia joiden pohjalta lavasteita oli mallinnettu alkuksi pienoiskoossa. Ei voi kuin todeta, että uskomatonta työtä näiden elokuvien kanssa on tehty.

img_6029

Kierroksen alussa elokuvan tuottaja kertoi että he olivat aluksi kuvitelleet lähtevänsä tekemään pientä englantilaista lastenelokuvaa, mutta että hyvin nopeasti olivat tajunneet että kyse onkin jostain aivan muusta. Kierroksen lopuksi pääsimme sauvakauppaan, jossa jokaiselle elokuvan tekijälle oli tehty oma sauvalaatikkonsa. Huone oli kirjaimellisesti täynnä ihmisiä, jotka ovat olleet mahdollistamassa elokuvien tekoa. Näyttelijöiden, ohjaajien, käsikirjoittajien, kuvaajien ja muiden elokuva-alan ammattilaisten lisäksi  taustajoukoista löytyy ihmisiä, jotka ovat käsin kirjoittaneet sauvalaatikoiden etiketit, oppikirjat ja pullojen etiketit. On ihmisiä, jotka ovat maalanneet satoja öljyvärimaalauksia ja sitten on niitä ihmisiä, jotka ovat mahdollistaneet kuvausporukan pitkät päivät hoitamalla fasiliteetit kuntoon. Eli kokonaisuudessaan leffasarja on vaatinut melkoisen ponnistuksen.

Kolme tuntia oli meille hyvin sopiva kierrosaika. Ehdimme käyttää vielä hyvin aikaa studion kaupassa, jossa nyt kun törsäyksen makuun oli päästy ostimme vielä suklaasammakoita, jokamaunrakeita ja lapselle Rohkelikkokaavun. Etukäteen olimme sopineet että lapsi saa ostaa yhden taikasauvan minun New Yorkista tuoman Harryn sauvan kaveriksi ja meidän yllätykseksemme lapsi valitsi Nevillen. Ei sillä, etteikö Nevillen kehityskaari hahmona ole ihan omaa luokkaansa, mutta lapsellehan se ei ole vielä lähellekään valjennut. Kun kysyimme, että miksi Neville niin lapsesta Neville on vain siisti kun se tykkää kasviopista. Tämä on yksi Potterien rikkaus. Siinä missä keskushahmona Harry on ärsyttävä ja kitisevä ison osan teinivuosia kattavista kirjoista on kirjassa ihan mahtavia kehityskaaria hahmoilla hänen ympärillään.

Kaiken kaikkiaan suosittelen studiovisiittia kyllä kaikille, joille velhojen maailman sydäntä lähellä. Olihan tuo yhdenlainen pyhinvaelluskode. Tosin suosittelen myös pakkamaan kameran lisäksi toisen varakameran ettei käy kuten meillä. Juuri kun olimme pääsemässä studiolle sisään ilmoitti kamera jostain mystisestä objektiivivirheestä, joten joudutte nyt nauttimaan kännykkäkamerakuvalaadusta. Joka tosin ei ole tässä blogissa mitenkään poikkeuksellista.

Yleinen

Maailman ihanin kaupunki

Pidempään meidän perheen menoa seuranneet tuskin yllättyvät kun kerron, että jälleen kerran maanantaina meidän jalat veivät lentokentällä koneeseen, joka kyyditsi meidät Lontooseen.


Reissu oli itseasiassa pienen ihmisen viides kyseiseen kaupunkiin, mieskin on siellä minun matkassani käynyt kuudesti ja itselleni tämä reissu oli yhdeksäs. Eli voidaan varmaan todeta, että Lontoo on meidän perheen juttu.

Lapsi kokeneena Lontoonkävijänä osasi jo suunnitella reissunsa. Museoista dinosauruksia ja muumioita, leikkipuistossa Peter Panin tunnelmaa ja uutena lisänä Harry Potter, josta kirjoitan myöhemmin ihan oman kirjoituksensa. Ekan kerran lapsi oli Lontoossa kymmenkuisena laajennetun perheen kanssa ja sen jälkeen paikalla on käyty 2,5, 3,5, 5,5 ja nyt 6,5-vuotiaana. Selkeät muistikuvat lapsella on nyt näistä viimeisestä kahdesta reissusta, mutta myös ei ne ekatkaan reissut ole hukkaan mennyt, koska kuvien perusteella lapsi palaa myös niiden kuvien tunnelmaan. Neljättä kertaa dinosauruksia katsomaan mennyt lapsi osasi jo suunnistaa remontista huolimatta museon uumenissa tottuneena ja osasi kaivata meitä vanhempia selvemmin myös niitä asioita, joita ei päästy näkemään.

Tiedän, että kaupunkiloma on osalle lapsiperheistä ihan kamala ajatus, mutta meillä kaupunkilomat ovat menneet aina sujuvasti. Lapsi tykkää museoista, osaa shoppailla vanhempien seurassa asiallisesti ja tykkää kahviloissa ja ravintoloissa notkumisesta. Ja lapsi itse rakastaa Lontoota. Lontoossa kaikki on paremmin. Talot kauniimpia, julkinen liikenne parempaa ja kalapuikot maukkaampia. Niin telkkaristakin tulee parempia lastenohjelmia. Toki lapsi ei edes tiedä mistään rantalomavaihtoehdoista kun emme niistä ole hänelle kertoneet, mutta noin lähtäkohtaisesti lapsen lomatoiveisiin kuuluu lähinnnä kaupunkikohteita.


Lontoo helli meitä myös yllättävän keväisellä säällä. Ensimmäisenä päivän kuumaverinen lapsi uskaltautui jo heivaamaan takin ja minäkin jätin huivin hotellille. Muutenkin sää oli yllättävän hyvä ja torstaina iskenyt Doris-myrskykään ei meidän lomailuamme haitannut koska silloin kävelimme vain hotellilta luonnonhistorialliselle museolle, takaisin hotellille museolta ja hotellilta metrolle eli emme olleet pitkiä aikoja tuulen tuiverrettavina.

Ensimmäisinä päivinä ehdimme kuitenkin nauttia puistoissa hiljaa puhkeavasta keväästä ja nyt paluu lumen sekaan olikin jotenkin todella outoa kun ennen lähtöä sää oli Suomessakin paljon keväisempi. Onnistuneen kaupunkiloman salaisuus taitaa meillä muuten olla lapsi, joka on tottunut kävelijä. Parinakin päivänä askelmittari näytti meillä vanhemmillä lähemmäs 20 000 askelta eli lapsi varmasti rikkoi tuon mennen tullen. Toki käytimme paljon julkisia, mutta aina kun kahden pisteen välissä ei ollut yli kahta kilometriä liikuimme välimatkat jalan, koska se usein vain oli nopein tapa ja lisäksi minulla on sen verran paha ahtaanpaikankammo, että välttelen osaa keskustan syvistä metroasemsta viimeiseen saakka.


Mikä sitten saa meidät vanhemmat kerta toisensa jälkeen palaamaan Lontooseen? 

No osin samat syyt kuin lapsellakin. Kaupunki on viehättää esteettisesti, siellä on ylivoimaiset shoppailumahdollisuudet ja nähtävää niin paljon että kaupungilla riittäisi meille uusia puolia paljastettavaksi vielä ties kuinka moneksi reissuksi. Ja kahdelle nörtille Lontoo on unelmakohde. Kirjakaupoista löytyy edelleen verkkokauppojen ja ekirjojen aikana kotiin tuotavaa. Lontoosta löytyy myös Uniqlo, josta mies ostaa nykyään käytännössä kaikki vaatteensa ja minäkin täydennän vaatekaapin kulmakiviä. Hämmentävää, että japanilainen vaatekauppa on lopulta ainoa kauppa josta löydän helposti itselleni housuja. Eli siis sellaisia, jotka reisistä sopivina eivät ole vyötäröltä aivan liian isoja. Itse kun olen ollut eturivissä silloin kun reisiä jaettiin ja monen muun kaupan housuissa vyötäröltä housuihin sujahtaisi toinenkin nainen.

Nyt kuitenkin epäilen, että pistämme Lontoon toviksi tauolle. Ensinnäkin seuraavat asiat joita haluaisimme pojalle näyttää ovat sellaisia, että olisi hyvä, että lapsi olisi hieman vanhempi ja auttaisi, että lapsen englannin kielitaito kattaisi muutakin kuin Harry Potterin taikoja. Ja sitten tulee vastaan myös raha. Kaupunkilomat eivät ole ihan ilmaisia ja meillä on yksi isompi matkatoive, joka vaatii sitä, että pari vuotta jemmaamme rahaa sukanvarteen. Haluaisimme nimittäin matkustaa Japaniin ja sitä varten pitäisi matkakassaan kolmelle hengelle kerätä useampi tonni kasaan. Sillä välin voidaan sitten muistella aikaisempia reissuja Lontooseen ja yritän nyt saada kasaan myös valokuvakirjat reissuista. Tällä reissulla tosin mentiin kännykkäkameran voimin. Oikean kameran objektiivi nimittäin päätti hajota juuri kun olimme astumassa Harry Potterin ihmeelliseen maailmaan.