Viihdettä lapsille, Yleinen

Lapsi ja ruutuaika

Latasin marraskuun alussa lapsen iPadilla Storytel-sovelluksen, koska lapsi oli ehtinyt kuuntelemaan jo käytännössä kaikki äänikirjat mitä Bookbeatilta häntä kiinnostavista sarjoista löytyi. Storytelin puolelta taas tiedettiin löytyvän Harry Pottereita ja Liekehtivän pikarin kuvat silmissä lapsi odotti, että sovellus saadaan ladattua.

IMG_1808

20 päivää sovelluksen käyttöönoton jälkeen, eilen illalla noin kello kahdeksan kävi sitten niin, että Liekehtivä pikari tuli loppuun. Lapsi on siis kuunnellut viimeisen kolmen viikon aikana keskimäärin reilun tunnin äänikirjaa joka ikinen päivä.

Tämän rinnalla lapsi luonnollisesti on käynyt koulussa, jossa iltapäiväkerhoineen vierähtää kahdeksan tuntia. Hän nukkuu yössä yhdeksän tuntia ja tekee läksyjä, soittoläksyjä sekä puheterapiaharjoituksia noin tunnin päivässä. Kahtena iltana viikossa hän lähtee harrastamaan ja niihin menee matkoineen pari tuntia. Viikonloput ovat olleet vaihtelevan buukattuja. Silti sanoisin, että lapsen urakka on melkoinen saavutus. Ja hän ei ollut mitenkään uupunut tämän kuuntelunsa jälkeen vaan klikkasi heti innokkaasti seuraavan kirjan sarjasta. 33 tuntia ja laskettiin, että eiköhän tämä ole taputeltu jouluun mennessä.

Tämän lisäksi lapsi on viettänyt ruudun ääressä aikaa pelaten. Kuukauden suuri suosikki on ollut Clash Royale, joka lapsen puhelimeen päätyi kavereiden vinkkaamana ja jota meillä alkoi myös pelata mies, jotta saadaan toteutettua se periaate, että vanhemmat on about suunnilleen kartalla siitä mitä lapsi pelaa. Tämän lisäksi lapsi on päivittäin vieraillut pädille Netflixissä, Ruudussa tai Yle Areenassa. Ruudun ääressä siis tulee vietettyä aikaa melkoisesti jos kysytään niiltä ihmisiltä, jotka ovat tiukimpien rajoitusten ihmisiä. Itse kuitenkin tässä kohtaa kannustaisin katsomaan ikkunasta ulos. Marraskuu on ehkä ankein kuukausi mitä tästä maasta löytyy ja jos silloin nysvää enemmän sisätiloissa niin otetaan se sitten takaisin joku sellainen kuukausi kun ulkona voi liikkua ilman ettei silmälasit ole pisaroitunut umpeen.

Mediassa kuitenkin on nyt digipositiivisen kirjoittelun rinnalle alkanut nousta entistä äänekkäämin esiin tiukkojen rajoitusten koulukunta. Pahin näistä esimerkeistä löytyi tällä viikolla Hesarissa kun paljastui, ettei toimittaja edes antanut lastensa katsoa kerralla yhtä kokonaista elokuvaa. Mietin juttua lukiessani, että soveltaakohan hän myös itseensä näitä samoja toimitapoja ja jos ei niin miten hän mahtaa asian itselleen perustella.  Sillä välin kun lapsi on jatkanut siis itselleen luontevaa ruutuajan käyttöä minä päädyin sosiaalisessa mediassa vääntämään juurikin tuon Hesarin jutun pohjalta siitä, että onko munakellolla aikatauluttaminen hyvää mediakasvatusta vai ei. Itse sanon edelleen että ei ole. Ei edes siinä kohtaa kun lapsi on sitä addiktoituvaa sorttia.

Munakellottamalla  peliaika päättyy yleensä juuri siihen hetkeen jolloin sen ei ole hyvä päättyä pelin pelaajan kannalta. Kannustan itse edelleen ennemmin kokeilemaan sitä tapaa, että lapselle etukäteen ilmoitetaan koska on tarve pelaaminen lopettaa esim. vieraiden saapumisen, ruokailun tai kotoa lähdön vuoksi ja lapsi lopettaa pelin seuraavaan hyvään hetkeen. Tämä toimii, koska ainakin tuo oma lapseni sanoitti, että häntä eniten ärsyttää jos peli pitää lopettaa huonoon kohtaan.

Haluan tässäkin kohtaa taas korostaa, että se ettei ole peliaikoja ei edelleenkään tarkoita että lapsi saisi pelata aina ja joka paikassa ja mitä tahansa. Meillä vanhemmat tarkastavat pelit etukäteen. Lapsi ei saa ladata mitään kännykkäänsä itse ja selvästi myös kerromme koska saa pelata ja koska ei. Hesarin jutussa pelikokeilun fiaskoksi kerrottiin että lapset eivät irtautuneet pelistä kun isoäiti yritti houkutella pelaamaan. Meillä esim. pelaaminen loppuu kun kylään tulee vieraita. Toki lapsi pelaa myös isoäitinsä läsnäollessa koska välillä vietämme saman katon alla useitakin vuorokausia putkeen, mutta silloinkin pelit eivät esim. änge ruokapöytään. Ja vaikka lapsi tietää tämän niin ei se estä sitä yrittämästä kysyä sitä. Viimeeksi tänään kävimme keskustelun siitä miksi pädi ei ole tervetullut pöytään, mutta ei siitä mitään tunnereaktioita tullut. Lapsi tuli pöytään ja istuimme ruokailun ajan keskustellen heidän luokan itsenäisyyspäiväjuhliin valmistelemasta esityksestä.

Olen miettinyt, että mikä voisi meillä saada pelikäytännöt vaatimaan muutosta. Ensimmäinen olisi selvästikin se, että lapsi laiminlöisi omat velvollisuutensa koulun ja harrastusten suhteen. Tällä hetkellä kuitenkin lapsi soittaa esim. soittoläksynsä useampana päivänä kuin mitä hänen soittopen mielestä olisi edes tarpeen ja hän myös itsenäisesti huolehtii, että ärrätreenit tulee tehtyä viisi kertaa viikossa. Toinen hälyytysmerkki olisi yöuniin liittyvät ongelmat. Toistaiseksi lapsi itse ehdottaa useimmiten viimeistään puoli yhdeksältä että olisi aika mennä nukkumaan, klikkaa äänikirjan päälle ja palauttaa sopivassa vaiheessa tarinaa pädin iltasatuseurana olevalle vanhemmalle, pistää pään tyynyyn ja nukahtaa. Kolmas olisi keskittymisongelmat, mutta olemme saaneet sekä koulusta että musiikkiopistosta viestiä, että lapsi on hyvä keskittymään ja sanoisin, että tuo 24 tuntia 20 päivässä äänikirjaa kertoo myös siitä, että lapsi itse löytää mielihyvää myös siitä että rauhoittuu tekemään asioita. Neljäs olisi sosiaalisten suhteiden ongelmat. Vielä lapsella pyörii kaverisuhteet pitkälti iltapäiväkerhon varassa ja ne ovat täysin ruutuvapaata aikaa. Toisinaan lapsi sopii jonkun ystävänsä kanssa leikkitreffejä ja silloin tapaamisiin voi liittyä pelaamista tai sitten siihen ei liity.

Ja ihan koska meillä nämä asiat on nyt mennyt niin hyvin niin ollaan miehen kanssa nyt päätetty, että joululahjaksi ostamme Nintendo Switchin ja voin jo etukäteen luvata, että joululomalla tosiaankin pelaamme. Ihan vaan koska voimme.

Yleinen

Myytävät talot ja iso hirvi eli kun lapsi googlaa

Siinä missä ennen koulua oli helppo pysyä kartalla siinä mitä lapsi tekee älylaitteilla toi koulun aloitus tähän puuhaan ihan uuden vaikeustason. Sen lisäksi ettei itse enää pysty koko ajan vieressä arpomaan mitä lapsi tekee et myöskään pysty vaikuttamaan siihen mitä lapsi oppii koulussa ja matkoilla kavereiltaan.


Oppituntien ja välituntien aikana kännykkää ei saa käyttää. Samoin iltapäiväkerhossamme puhelinta saa käyttää vain vanhemmille soitteluun. Kotimatkalla kuitenkin aukeaa Pandoran lipas ja sieltä sitten lapsen maailmaan kertyy aivan uusia asioita. Olemme säätäneet lapsen puhelimen asetukset tiukalle. Hän ei pysty lataamaan itse edes ilmaisia sovelluksia vaan jokaisessa sovelluskaupan latausyrityksestä lähtee lupakysely vanhempien puhelimeen. Puhelin on kiinni perhejaossa, joten pystymme kumpikin miehen kanssa seuraamaan lapsen liikkeitä ja peleistä, joista täysversiot on tarjolla lataamme aina maksulliset mainoksettomat versiot.

Tämä kaikki käytännössä meni viemäristä alas sillä hetkellä kun luokkakaveri opetti lapselle ensin Googlen käytön ja sen perään naapurin tyttö opetti miten Googlea voi ohjata puheella. Lapsella on puhelimessa Googlen sovellus, johon olemme asettaneet suodattimet tiukimmalle, joten kovaan pornoon lapsen ei pitäisi törmätä, mutta heti kärkeen jouduimme puhumaan siitä, että internetin alalaidasta harvemmin löytyy mitään arvokasta ja se pitää paikkaansa myös Googlen kuvahaun kanssa. Kävimme myös läpi sitä miten kuvat valiutuu kuvavirtaan kun lapsi löysi vesinokkaeläimiä googlatessaan minun hänelle virkkaamaan vesinokkaeläimen kuvan, jonka olin ladannut aikaisempaan blogiini.

Aina puhetunnistus ei kuitenkaan poimi oikeita sanoja. En tiedä mitä lapsi oli googlaamassa mutta eilen hakuhistoriaa tutkiessani sieltä löytyi tuo otsikon ”myytävät asunnot ja iso hirvi”. Toisaalta paljastui myös että lapsi on etsinyt tietoa siitä kuka on kirjoittanut Hobitin sekä myös yhden haun liittyen Thorin Tammikilpeen. Emme siis edes yritä enää estää tiedonhakua vaikka tässä otammekin riskin, että lapsi törmää johonkin outoon tai hämmentävään. Olemme sopineet että jos netissä vastaan tulee mitään mikä huolestuttaa niin sitten siitä pitää puhua äidille ja isälle ja että me saadaan tsekata myös sekä Googlen että Youtuben hakuhistoriat läpi.

Yhtä kaikki kyllähän tässä nyt ollaan kasvatuksessa monella tapaa uuden äärellä. Sen verran lapsi on nähnyt meidän googlaacan tietoa, että hän itsekin tietää että sitä tiedonhaussa käytetään, mutta seuraava vaihe on sitten lähdekritiikki sekä sen hahmottaminen että miten netistä löytämäänsä materiaalia voi hyödyntää. Vielä lasta suojaa monella tapaa se, että lukutaito on lapsenkengissä ja englanniksi lapsi osaa lähinnä toistella fraaseja. Pari vuotta eteenpäin ja saamme miettiä asiaa jo ihan eri näkökulmista mun luku- ja kielitaito ovat uudella levelillä. Että ei tässä kyllä helpolla pääse ja tuntuu ettei hetkeksikään voi sulkea silmiään tai korviaan. Kuitenkaan tässäkään suhteessa emme halua asiasta tehdä kiellettyä hedelmää. Parempi että googlaa omalla laitteellaan kuin että hakuihin käytetään jonkun kaverimen puhelinta, jossa asetukset ovat höllemmässä.

Viihde, Viihdettä lapsille

Karma

Nyt ei puhuta korulauseita siitä miten universumi kyllä antaa oikealla mitalla takaisin vaan nyt puhutaan viikonlopun tärkeimmästä someilmiöstä.

Perjantaina klo 17 Instagramissa pyörähti käyntiin Suomen ensimmäinen kokonaan Instan varaan rakennettu draamasarja. Sarjaa kuvattiin reaaliaikaisena storiesin puolelelle ja kohtaukset myös hävisivät storiesin logiikan mukaisesti vuorokauden sisään. Jos et sarjaa ehtinyt katsoa viikonloppuna on sarja kuitekin nähtävissä myös Youtuben puolella.

Sarjan taustajoukoista löytyi Ylen lisäksi kimppu lahjakkaita nuoria (täti täällä terve), joista osan kanssa Yle on tehnyy yhteistyötä ennenkin. Yksi kolmesta päänäyttelijästä eli Mimosa Willamo sekä sarjan käsikirjoittanut ja ohjannut Ronja Salmi ovat melko monessa suomalaisessa lapsiperheessä tunnettuja Pikku Kakkosesta ja Galaxista muutaman vuoden takaa. Tosin tässä kohtaa ehkä myös se, että kyseiset naiset ovat minulle tuttuja siltä ajalta kun oma lapseni käynnisteli Pikku Kakkosen katsomisia, kertoo vahvasti siitä, että sarjaa ei nyt ihan ensimmäiseksi ole suunnattu tällaiselle 36-vuotiaalle täti-ihmiselle. Suurena teinidraamojen ja YA-kirjallisuuden ystävänä kuitenkin halusin ehdottomasti sarjan seurata vaikka tunsin luvattoman suurta halua jatkuvasti huomauttaa Allun hahmon kirjoilusta.

Karmaa olisi helppo verrata Skamiin, mutta tavallaan on vähän älyllisesti epärehellistä verrata sarjoja toisinsa. Toisaalta itsekin aikanaan suosittelin yhdelle ystävälle Skamia, että se on vähän kuin My So Called Life, jonka julkaisusta tuli muuten tällä viikolla kuluneeksi 23 vuotta. Että ehkä se on vain niin että nuortentelevisiossa asioita ei edes tapahdu kerran vuosikymmenessä. Noh, mutta takaisin Karmaan. Karman logiikka on jotain täysin uutta. Kohtaukset kuvattiin reaaliaikaisesti. Tämä on se joka tekee sarjasta mielenkiintoisen. Sarjassa kaiken piti mennä maaliin kerralla. Jokainen kuvakulma, valaistus ja asento piti miettiä valmiiksi ja se tekee näyttelijöiden valmistautumisesta melkosen urakan. Sarja piti myös käytännössä leikata jo käsikirjoitusvaiheessa jotta 17 sekuntin pätkät seurasivat toisiaan oikein. Ja sitten on myös se, että Karma on kuvattu pystyssä. Kuten siis kuuluukin. Kuvasuhteen muutos tekee kuitenkin sarjasta erilaisen seurata ja tämä sarja on tarkoitettu luurista seurattavaksi.

Mitä seuraa tämän jälkeen? Luotan ja toivon että saamme lisää Karmaa. Ja uskon että tulemme näkemään myös muita vastaavia tulevaisuudessa. Sosiaalinen media tulee uimaan entistä tiiviimmäksi ilmiöksi fiktion tuotannossa. Tämä tuo myös silloin mediakasvatuksen näkökulmaan uuden ulottuvuuden. Vanhempien pitää olla tästä ilmiöstä kartalla, jotta voidaan käydä läpi se, että mikä ero on  somessa sillä, että joku kertoo totuuden, joku värittää omaa totuuttaan ja joku tuottaa sinne täysin käsikirjoitettua sisältöä. Koska noista videoista ei edes hoksaa välttämättä katsovansa draamaa jos ei osu oikeaan aikaan katsomaan kun lopputekstit rullaavat. Ja tämä myös on ilmiö joka ainakin meillä kiinnosti lasta. Sarjan päätösjaksoa olisi ollut koko ajan kuikuilemassa yksi ekaluokkalainen, jonka tosin passitin pois katsomasta. Ensimmäisen jaksonhan katsoin ylhäisessä yksinäisyydessä perjantain ja lauantain välisenä yönä kun kukuin murehtien naapurissa samaisena yönä tapahtunutta vesivahinkoa.

Viihdettä lapsille, Yleinen

Koulu alkoi ja vieläkään meillä ei ole ruutuaikaa

Viikko koulua takana ja vielä nyt ei kovin syvälle meneviä linjauksia ole pystytty tekemään mediankäytön suhteen, mutta jotain muutoksia on jo nyt linjattu.

Vaikka minä olen vielä aamuisin kotona kellokalleilemassa ollaan otettu nyt selkeä linja siitä, että aamuisin ei pelata. Ei vaikka miten pädillä se Minecraft huutelisi houkuttelevasti niin nyt ollaan sovittu, että aamut ovat pelitöntä aikaa, koska ne helposti vievät ajantajun.

Toinen uusi sääntö on se, että kotona ei pelata ennen kuin läksyt on tehty. Tätä sääntöä varmasti muokataan siinä vaiheessa kun lapsi alkaa tulla yksin kotiin, mutta nyt vielä kun me vanhemmat olemmet kotona ottamassa tyypin vastaan niin kotiintulon jälkeen tehdään läksyt ensin alta pois. Yritämme siis opetella sitä, että ensin hoidetaan velvollisuudet ja sitten siirrytään vasta niihin kivempiin hommiin. Oppi joka toimii sitten toivottavasti myös muussa elämässä.

IMG_7891

Olemme myös päätyneet moderoimaan lapsen kuluttaman viihteen sisältöjä. Itseasiassa digitaalisten pelien tilalle olemme uittaneet perinteisempää pelaamista, käyneet iltaisin pyöräilemässä ja tutustuneet pianon soittoon. Toki siinä sivussa lapsi on sitten pelannut joka päivä vähän Pokemon Go:ta ja katsonut YouTubesta videoita, mutta olemme aktiivisesti harhauttaneet lasta tekemään muita asioita, koska koulun alku on ollut lapselle kuormittavaa ja tässä tilanteessa se koko perheen yhdessä touhuaminen on tärkempää kuin se että lapsi pääsee eristäytymään laitteen äärelle.

Eli etenemme edelleen tilanteen mukaan vaikka onhan tämä nyt aika paljon työlämpää kuin se että olisi tiukat rajat ajoille. Näissä hetkissä meidän vanhempien täytyy tunnistaa missä ovat ne tilanteet joissa tarvitaan enemmän tilaa ja aikaa. Silti sille että lauantaina väännettäisiin munakello pirahtamaan pleikkaripelin yhteydessä, ei ole tarpeen. Tässä kohtaa meidän vanhempien tehtävä on tukea lasta löytämään tapoja palautua koulupäivästä.

Eli edelleen samat perussäännöt toimivat: Käytettyä aikaa merkityksellimpää on se mitä sisältöä lapsi kuluttaa. Pelaamisen vuoksi ei saa tulla ongelmia arkisten velvollisuuksien noudattamisessa ja tilanteita tulee tarkkailla yksilöllisesti. Toisinaan pelaamista ja muuta viihdekäyttöä tulee rajoittaa, mutta sitten taas toisina hetkinä voidaan ottaa enemmän löysin rantein.

 

Viihdettä lapsille, Yleinen

Kun lapsi lähtee coniin, mitä vanhemman tulee tietää?

Olen hikoillut viimeiset kaksi päivää Hartwall Areenalla Tubeconin merkeissä. Tämä on nyt toinen vuosi kun olin vapaaehtoisena talkoolaisena Tubeconissa ja siinä missä vuosi sitten kirjasin artisteja tapahtumaan olin nyt keskellä tapahtuman pahinta tungosta, pääsisäänkäynnin viereisellä infopisteellä töissä. Päivän aikana todistin tuhansia ihan kohtaamisia ja iloisia ihmisiä, mutta myös jonkun verran surulliempia kohtaamisia. Näin suruihin ja harmeihin pääsääntöisesti liittyi vahvasti se, että vanhemmat olivat jossain kohtaa mokanneet tai eivät olleet selvittäneet etukäteen mitä tapahtumassa tapahtuu.


Tähän  alle olen koonnut omia vinkkejäni, jotka huomioimalla vanhempi voi omalla osallaan olla auttamassa, että tapahtuma menee oman lapsen osalta maaliin.

  • Selvitä, että mikä tämä juttu ylipäätään on. Conit ovat fanikokoontumisia, jotka järjestetään jonkun tietyn teeman ympärillä. Tällä kertaa Helsingissä pyöritetään poikkeuksellisesti kahta conia rinnakkain kun Tubeconin lisäksi Messukeskuksella on Worldcon, jossa tubettajien asemasta kokoonnutaan scifin ja fantasian tiimoilta.
  • Ole ennakkoluuloton. Tämä on nyt aihe, josta se sinun lapsesi on kiinnostunut, joten kuuntele lastasi ja etsi itse lisää tietoa. Esimerkiksi Tubeconin sivuilta löytyy hyvin tietoa myös aikuiselle tapahtumasta. Osaan fanikulttuurista liittyy omia erityispiirteitään ja niitä on hyvä ymmärtää edes otsikkotasolla.
  • Tutustukaa ohjelmaan kaikessa rauhassa: kaikki tubettajat eivät ole tavattavissa 24/7 ja osa Meet & Greet -tapaamisista on sellaisia, että niihin ei vain kävellä vaan sitä omaa idolia pääsee treffaamaan vain jos arpaonni on ollut kohdillaan. Jonkun tietyn tubettajan kohdalla vasta neljäksi tullut fani voi olla jo auttamattomasti myöhässä. Ja jonkun kohdalla järkevää on on tulla paikalle vain toisena päivänä.
  • Mieti kaksi kertaa ennen kuin päästät lapsesi yksin tai keskenään tilaisuuteen. Varsinkin tuo Areenan ympäristö on niin sokkeloinen, ettei lapsen ole siellä helppo suunnistaa ja kun tulet hakemaan lastasi voit olla varma, että olette täysin eri puolilla aluetta. Alueella autoilua on rajoitettu turvallisuussyistä ja myös osa Areenan tiloista on vain tapahtumatuotannon ja -tekniikan käytössä. Mieti myös siitä näkökulmasta, että miten mukavaa sille esikoisellesi on ottaa vastuu itsestään pienemmästä sisaruksesta, joka väkimassassa singahtaa johonkin ensimmäisen tilaisuuden tullen ja hävittää samalla puhelimensä sekä kaiken muun maallisen omaisuutensa. Tapahtumassa myös voi tapahtua jotain, joka estää toimimasta ennalta sovittujen kuvioiden mukaan. Eilen Helsinkiin iski ukkosmyrsky ja osa pihan tapahtuma-alueesta otti kovasti osumaa itseensä. Tilanne oli usealle lapselle pelottava.
  • Osta itsellesi lippu ja tule Aikuisparkkiin. Pääset mukaan lapsesi kiinnostuksenkohteisiin ja samalla saatat myös itse löytää tubettamisesta aikuista puhuttelevia ulottuvuuksia aikuisparkin ohjelmistosta. Sovi lapsen kanssa myös että miten löydätte toisenne. Koska todennäköisesti jommalta kummalta teistä loppuu kännykästä akku juuri kun pitäisi löytää toinen. Pakkaa mukaan varavirtalähteitä. Ja pakkaamisesta puheenollen. Käy lukemassa tapahtuman sivuilta mitä sinne saa ottaa mukaan ja mitä ei.
Yleinen

Kun mediakasvatus menee mönkään

Yksi parhaita puolia sille, että lapsen lukutaito on eskari-ikäisenä vielä hyvinkin lapsenkengissä on se, että lapsen saa kohtalaisen helposti pidettyä erossa maailman pahuudesta. Toisaalta yksi väärin muistettu lähetysaika televisiosta voi muuttaa kaiken. Näin kävi meillä sunnuntaina.

Olin katsonut Planettamme Maan uusintalähetyksen aloitusajan, mutta muistin sen viidellä minuutilla väärin. Ja toisinaan se viisi minuuttia on melko kriittisiä. Sen asemasta, että lapsen avatessa telkkarin siellä olisi näkynyt lumileopardi, pärähti ruutuun kuvat Tukholman terrori-iskusta, Yhdyvaltojen laivaston sota-aluksesta ja erittäin graafista materiaalia väkivaltaisista mielenosoituksista. Että juuri sellaista materiaalia joka lämmittää tunnelmia jokaisessa lapsiperheessä sunnuntaiaamuisin.

Siinä sitä sitten piti improvisoida lennosta vastauksia kysymyksiin, koska kuten arvata voi, niitä kysymyksiä tuli. Tukholma saatiin kuitattua sillä, että kerroimme, että siellä on auto ajanut päin sitä tavaratalon kulmaa, jossa syötiin hodareita joululomalla (joka omalla tavallaan on myös yksi perkeleen kylmäävä ajatus) ja että sen auton alle jäi ihmisiä jotka kuoli ja nyt Tukholmassa surraan. Emme lähteneet avaamaan mitään terrorismista emmekä tuoneet esiin mitään tahallisuudesta. Syyllistyimme siis uutisointiin, jota iltapäivälehdet harrastaa auto-onnettomuuksien kohdalla. Häivytimme kuskin ja puhuimme kuin auto olisi yksinään ollut asialla.

Sota-alus oli lopulta iisein. Se kun ei herättänyt lapsessa mitään jatkokysymyksiä. Väkivaltaisista mellakoista sen sijaan puhuttiin senkin edestä. Tässä kohtaa onneksi populaarikulttuuri hätiin. Kuusivuotiaalla on jo satujen ja piirrettyjen kautta tullut mielikuva hyvästä ja huonosta hallitsijasta. Puhuimme, että uutisen ihmiset asuvat maassa, jossa heillä ei ole hyvää hallitsijaa ja he haluavat muutosta. Tästä  käänsimme jutun lennosta päivän kotimaisiin vaaleihin ja siihen miten virvonnan jälkeen lähdetäänkin äänestämään ja että meillä Suomessa ihmiset valitaan valtaan äänestämällä ja samaa myös nuo uutisten ihmiset haluavat.

IMG_6647

Loppupäivä sitten juoksutettiinkin lasta pitkin metsiä, jotta raikas kevät sää pyyhkisi muistista ne materiaalit, joita ei kuusivuotiaan olisi tosiaankaan pitänyt nähdä.

Toisaalta varsinkin tuon mellakkauutisoinnin osalta kyseenalaistan miksi kenenkään pitäisi nähdä sitä kuvituskuvamateriaalia. Luen itse uutiseni lähinnä erilaisista verkkojulkaisuista ja katson äärettömän harvoin televisiosta uutisia. Nyt taas muistan miksi. Pystyn lukemani perusteella loihtimaan silmieni eteen riittävän ruman kuvan ihan ilman videomateriaalia. Kyseenalaistan myös Ylen ratkaisun esittää aamu-uutisissa tuollaista ohjelmaa suoraan ennen ohjelmaa, joka selvästi tiedetään koko perheen ohjelmaksi ja jota varmasti useissa muissakin perheissä näkymään virittelee lapset. Jotenkin toivoisi että uutisten ja luontodokumentin väliin laitettaisiin edes pariksi minuutiksi jotain puskurifeediä. Mutta sekin on pakko myöntää, että olihan tämä nyt vain ajan kysymys ja jossain vaiheessa meidän olisi mieheni kanssa ollut pakko käydä keskustelu siitä miten lapsen kanssa maailman tilasta keskustellaan.

Olen itse ollut pikkuvanha lapsi ja omiin lapsuudenharrastuksiini kuului muunmuassa Persianlahden sodan pelkääminen. Toki evakkovanhempien kasvattamana se sota on ollut aina meidän perheessä lähellä vaikka synnyinkin monta vuosikymmentä sodan päättymisen jälkeen, mutta muistan lapsena pelänneeni liki hysteerisesti kolmatta maailmansotaa. Lapsi on myös monella tapaa pikkuvanha ja eläessään ainoana lapsena aikuisten keskellä hän luultavasti tulee lähivuosina entistä enemmän altistumaan aikuisten maailman uutisille. Lapsesta myös huomaa, että hänellä on myös tiettyä myötäsyntyistä kiinnostusta aiheisiin. Lapsi seuraa jo nyt korvat höröllä kaikkia luontoon liittyviä uutisointeja ja hänellä on paljon mielipiteitä esimerkiksi susien ja ahmojen kaatoluvista. Kuitenkin osin omasta kokemuksesta tiedän ettei lapsi läheskään ole kypsä käsittelemään näitä teemoja. Eikä hänen missään nimessä tarvitsekaan. Kuitenkin viimeistään ensi vuonna olemme siinä tilanteessa, että lööppien maailma saavuttaa lapsen ja siinä kohtaa olisi parempi, että asioista puhutaan meidän vanhempien kanssa sen asemasta, että nuo minityypit keskenään käyvät aiheesta keskusteluja. Näihin kohtiin kaipaisi myös entistä enemmän puhtaasti kivoihin asioihin uutisoihin keskittyviä uutispalveluita, joita voisi tarvittaessa lapsen kanssa opetella käyttämään.

Uutistenlukutaidon lisäksi tulevien vuosien mediakasvatuksellisia haasteita on opettaa lapselle myös lähdekriittisyyttä. Sekä toisaalta myös kestää se, että mitä isommaksi lapsi kasvaa, niin sitä todennäköisemmin hän tulee myös haastamaan meidän vanhempiemme arvoja ja käsityksiä yhteiskunnasta. Tosin se on myös haaste meille vanhemmille. Miten alunperinkään opetamme lapselle sen, etteivät meidän vanhempien fillarikommunistiarvot ole mitenkään ehdottoman oikeita. Siitäkään kun ei yleensä mitään hyvää seuraa että lapsi nielee kyseenalaistamatta vanhempiensa arvot ja toistelee niitä kuin papukaija. Onneksi nämä ovat meillä vielä tulevaisuuden kysymyksiä ja sitä ennen luvassa on kaikki lukuisat leppoisat keskustelut kassajonosta siitä miten lööpissä kerrotaan insinöörin tappaneen vaimonsa paistinpannulla.

Että kaipa nämäkin ovat taas niitä asioista, joista todennäköisesti parhaiten selviää kun kuuntelee lasta herkällä korvalla eikä tee asioista liian monimutkaista. Maailma on monimutkainen, mutta lapsi ehtii kyllä huomata sen myöhemminkin.

 

Viihdettä lapsille, Yleinen

Miksi meillä ei ole peliaikoja?

Hyvin usein pienten lasten vanhempien kanssa puhuessa juttu kääntyy ruutuaikaan ja vähän isompien lasten vanhempien kanssa peliaikaan. Molemmissa keskusteluissa yleensä tuppaamme miehen kanssa jäämään aika yksin mielipiteemme kanssa kun kerromme, että meillä ei ole ruutuaikaa, eikä itseasiassa peliaikaakaan. Itseasiassa emme vielä ole keksineet yhtään hyvää syytä sille miksi meillä pitäisi moisia rajoituksia olla.


Median käytön rajaamattomuus saattaa johtaa siihen, että viikonloppuna kukon laulun aikaan pirteänä hereillä oleva lapsi tulee pelaamaan Pokemonia sänkyysi, mutta vapaa median käyttö ei kuitenkaan tarkoita yleistä holtittomuutta ruutuajassa automaattisesti.

Itselleni ajatus lapsen pelaamisen rajoittamiselta tuntuisi suunnilleen yhtä omituiselle kuin olisi tuntunut se, että vanhempani olisivat ilmoittaneet minulle että saan lukea kirjoja ainoastaan lauantaisin ja silloinkin vain 20 minuuttia kerrallaan. Tai että mieheni vanhemmat olisivat kertoneet hänelle että jalkapalloa saa pelata vain maanantaisin kolme varttia, mutta lopun aikaa pallon pitää pysyä vanhempien vaatekaapin päällä. Kumpaakaan ei tapahtunut,  minä luin kirjoja ja mies pelasi jalkapalloa. Tosin minulla oli jossain kohtaa sääntö, etten saanut lainata kirjastosta yli kymmentä romaania kerralla, mutta sekin taisi olla lähinnä sitä varten etten nääntynyt kirjastokassini painon alle. Logiikka, jota meidän perheessä noudatetaan on siis se, että pelaaminen on harrastus muiden joukossa ja juuri siksi rajoitusta ei tarvita. Yritämme siis opettaa, että niin kauan kun pelaaminen ei häiritse muuta elämää saa lapsi pelata. Rajoituksia meillä on nyt siinä, että lapsen oma huone on iltaisin älylaitevapaata aluetta ja sellaisena se tulee pysymään pitkään. Pädi ja puhelin saavat yöksi jäädä olkkariin. Pelaamisen vuoksi ei jätetä väliin sosiaalisia tapahtumia ja koululaisena läksyt pitää tehdä ja muihin harrastuksiin kuuluvat velvollisuudet hoitaa. Rajoittamaton peliaika ei tarkoita rajatonta mahdollisuutta pelaamiselle.

Rajoittamaton peliaika ei myöskään tarkoita rajoittamattomia pelejä. Me vanhemmat prooffaamme pelit. Jos peli ei ole tuttu googlaamme, tsekkaamme Common Sense Median tai kysymme tutuilta. Noudatamme ikärajoja, emme osta mitään Lego-pelejä sotaisampaa. Play Station on olohuoneessa ja sitä pelataan vanhempien silmien alla. Kaikki lapsen käytössä olevat laitteet on säädetty niin ettei lapsi voi ladata sisältöä ilman meidän lupaamme. Ja sitten se tärkein pointti. Järjestelmä perustuu luottamukselle. Lapsella on vapaat kädet tasan niin kauan kun hän on luottamuksemme arvoinen. Sopimuksen rikkomisella on seurauksensa. Kyllä meillä on välillä iPad lähtenyt hyvinkin vikkelään jäähylle jos lapsi on rikkonut sovittuja sääntöjä tai ei ole huolehtinut laitteista riittävän huolellisesti.

Yksi pelaamiseen olennaisesti, kuten muuhunkin nörtin populaarikulttuurin  käyttämiseen, liittyvä asia on myös purskeisuus. Kun sen uuden pelin, kirjan tai tv-sarjan saa käsiinsä ei välttämättä seuraavaan päivään juuri muuta mahdu, mutta toisaalta yhtä lailla se jalkapalloilija voi viettää koko viikonlopun turnauksessaan. Kyse on taas siitä ajankäytön opettelusta ja sen tasapainon etsimisestä. Ja tässä taas me vanhemmat olemme isossa roolissa. Meidän tehtävä on huolehtia siitä, että lapsella on elämässä riittävästi muitakin elementtejä. Uusia pelejä ei osteta edes kuukausittain, mutta sitten jos ostetaan niin emme koe että maailma kaatuu siihen, että yksi sunnuntai menee pyjamassa. Näin kohta seitsemän vuodn kokemuksella voin sanoa että järjestämä toimii ainakin meidän lapsellamme. Pelaamiseen ei liitty mitään tunnelatausta eikä kielletyn hedelmän houkuttelevuutta. Tosin lapsi ei myöskään vaikuta herkästi koukuttuvalta. Osalla pelaaminen koukuttaa ihan eri tavalla ja silloin rajoituksien kanssa on ehkä syytäkin olla tarkempi. Toisaalta siinä riskinä on se kielletyn hedelmän houkuttelevuus ja se, että vanhempien valvonnasta vapauduttuaan lapsi ei muuta tekisikään kuin pelaisi ja olisi kykenemätön suunnittelemaan edes mitenkään omaa ajankäyttöään.

Toki tässä kohtaa varmasti joudumme lapsen kanssa useampaan otteeseen säätämään sopimustamme uusiksi kun lapsi kasvaa ja voihan olla, että joskus meilläkin päädytään munakellon kanssa säätelemään peliaikaa, mutta tässä ja nyt se kuulostaa vieraalta. Nykyinen malli on säädetty paitsi minun ja miehen omien kokemuksien pohjalta niin myös siten mitä olemme seuranneet omien sisaruksiemme lasten median käyttöä. Ja onneksi näitä ei ole tarvinnut hakata kiveen niin voidaan näitäkin säätää sitten kun se ikätasoisesti tai muuten on tarpeellista.