Yleinen

Entä jos syttyy tulipalo?

Yhtäkkiä viime keväänä lapsi alkoi pelätä tulipaloa. Joka ilta nukkumaan mennessä alkoi kyselyt, että entä jos yöllä syttyy tulipalo. Lähestyvä koulunalkukin hermostutti tästä syystä. Entä jos tulipalo syttyy kun hän yksin kotona? Entä jos tulipalo syttyy ja hän ei saa pelastettua kissaa? Että eihän hän voi jättää kissaa kotiin ja paeta.

Ihmettelimme miehen kanssa, että mitä ihmettä nyt on tapahtunut ja otimme jo esikoulussa asian puheeksi opettajien kanssa, että onko aihe ollut jotenkin pinnalla ryhmässä kun samaan aikaan osui niitä surullisia tulipalouutisia ja ainakin yksi ryhmän lapsen perheessä eskarilaiselta ei juuri uutisia suodateta ja sieltä on aikaisemminkin tullut eskarin puolelle mielenkiintoisia uutisia. Hetken aikuiset joutuivat pohtimaan, mutta sitten tajuttiin, että tämä kaikki on tainnut tulla siitä, että ryhmässä luettiin Veljeni Leijonanmieltä ääneen ja tulipalopelko jäi päälle.

IMG_0349

Kesän aikana tilanne helpottui. Tosin lapsi vastusti tiukasti ajatuksen tasolla olevaa suunnitelmaa hankkia mökille tulisija ja eilen järjesti suurhälyytyksen siitä, että nyt jossain palaa. Lopulta paljastui, että tulipalon asemasta savun haju tulikin äidin lapsang souchong -teestä.

Keväällä tilanteen ollessa akuutti joukkoistin paloturvallisuuskasvatukseen liittyvän kysymyksen FB:n puolelle ja sain sinne tosi hyviä ideoita ja vinkkejä paloturvallisuuskasvatuksesta. Toisinaan on iloa, että oma tuttavapiiri on laaja-alainen ja yksi opiskelijayhdistysaikainen tuttu työskentelee nykyään Pirkanmaan pelastuslaitoksessa paloturvallisuusteemojan avussa ja useamman kaverin kotoa löytyy pelastusalan ammattilaisia.

Parhaat vinkit mitä aiheen tiimoilta saimme olivat seuraavat:

  • Youtubesta löytyy Ransun pelastuskoulun -videoita, jossa käsitellään lapsentasoisesti teemoja
  • Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK on koostanut sivuilleen tietopaketin lapsiperheiden paloturvallisuudesta
  • Pirkanmaan pelastuslaitos on koostanut maahanmuuttajien kotouttamiseen monipuolisesti tietoa eri kielillä. Näitä voi hyödyntää myös lasten kanssa.
  • Ja tämänkin asian voi pelillistää eli Rescuebusters opettaa monipuolisesti pelin keinoin turvallisuuteen liittyviä teemoja

Ja sitten vielä jos vanhempien psyyke ja lapsen ikä kestää Titi-Nallea löytyy tuon maailman pelottavimman nallen tuotannosta myös paloturvallisuuteen liittyvää materiaalia. Meillä lapsi on kasvanut ilman Titi-Nallea, joten vinkki ei meille toiminut, mutta jos olette jo antaneet teemalle pikkusormen niin siitä vaan antamaan myös koko kättä.

Marras-joulukuun taitteessa vietetään myös paloturvallisuusviikkoa ja silloin vuorossa on myös jo klassikoksi meidän perheessä noussut Päivä Paloasemalla. Kannattaa tsekata verkkosivuilta missä teitä lähin tapahtumaan osallistuva asema löytyy.

 

 

Yleinen

Seitsemän vuotta äitinä

Tänään illalla olen ollut seitsemän vuotta jonkun ihmisen äiti. Seitsemässä vuodessa lapsi on kasvanut melkein 80 senttiä ja samassa ajassa minä olen tainnut kasvaa ihmisenä enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella.


Seitsemässä vuodessa olemme kulkeneet siihen pisteeseen, että leffan jälkeen voimme mennä sushille yhdessä.

Rakastan vauvoja, mutta rehellisyyden nimissä olin aivan paska pienen lapsen vanhempana. Mitä vanhemmaksi tuo lapsi kasvaa sitä paremmalta tämä vanhemmuusbisnes tuntuu. Mitä parempi vuorovaikutus välillämme on sitä parempi minun tässä ihmissuhteessa olla. 

Omaa äitiyttäni leimaa myös se, että lähdimme tietoisesti vanhemmuuteen sillä ajatuksella, että se on sitten tässä. Emme ikinä haaveilleet lapsista vaan lapsesta. Ja vaikea vauvavuosi myös vahvisti päätöstä. Olen kauniisti sanottuna sen verran ryhtymisrajoitteinen että tämä yksi lapsi on ihan riittävästi. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä helpompi on todeta, että olinme oikeassa. Meidän perheemme ei voisi olla parempi kuin mitä se nyt on.

Toki tässä on sitten se, että kaikki mitä tuo lapsi tekee on minulle se ainut hetki kokea vanhemmuuden nivelvaiheita. Nyt alkaa koulu ja tämä on minulle vanhempana samalla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Kaikki asiat tehdään näppituntumalla ja mihikään ei saa revanssia toisen lapsen kohdalla. Toisaalta voimme myös sitten varata kaiken kaistatilan tuon ainokaisen asioiden pohtimiseen.

Seitsemässä vuodessa on kuitenkin ehtinyt sen verran rutinoitua tähän vanhemmuuteen, että nyt käsillä olevat muutokset osin iski vähän puun takaa. Huomenna lähdetään sitten ostamaan matkakorttia kun eihän tuo lapsi pääse enää ilmaiseksi bussilla ja varasin tiistain parturikeikalle lasten hiustenleikkuun ja vasta varausvahvistuksesta luin että se onkin tarkoitettu vain alle seitsemänvuotiaille. Että nyt olisi ehkö hyvä lähteä luomaan jälleen kerran nahka myös äitiydessä ja yrittää kasvaa tilanteen tasalle.

Torstaista eteenpäin olen koululaisen äiti ja en oikein tiedä mitä se kohdallani tarkoittaa. Haluaisin olla äiti joka ehtii katsoa lapsen läksyjen perään, mutta tiedän että marraskuun tullessa se tehdään osin face timen turvin minun istuessa hotellihuoneessa tai junassa. Joudumme muutenkin määrittämään uusiksi tämän suhteemme kun lapsi alkaa kasvaa entistä etäämmälle minusta ja löytää oman tapansa elää ja katsoa maailmaa.

Tai onhan hän jo sen löytänyt. Hän on huolissaan merien roskaamisesta. Hän on synnynnäinen nörtti. Hän on antelias ja valmis jakamaan omaansa. Hänestä jokaisen tulisi odottaa vuoroaan ja muistaa kuunnella muita. Haluaisin sanoa, että hän on kaikkea tätä koska olemme hänet kasvattaneet, mutta pakko sanoa etten kyllä tiedä  miten tässä olemme onnistuneet, joten eiköhän näissä asioissa  voida vain kiittää häntä itseään. Omalta kohdalta suurin saavutukseni on varmaan lähinnä ollut  pitää lapsi hengissä ja sopivan kokoisissa säähän sopivissa varusteissa.

Näin seitsemän vuoden jälkeenkin voin vain todeta, että vanhemmuus palkitsee koko ajan enemmän. Tuleva vuosi luultavasti pitää sisällään ennätysmäärän muutosta, mutta toivon, että trendi jatkuu entisellään. Suurin toiveeni olisikin, että vuoden päästä saan kirjoittaa, että takana on taas yksi parhaimmista vuosista.

Yleinen

107 vapauden päivää

Tänään mennään päivssä numero neljä. 


Jäin siis perjantaina kesälomalle, joka jatkuu yhtä kyytiä elokuun puolivälissä opintovapaana ja töihin palaan vasta lokakuun loppupuolella. Luvassa on siis 107 vapaudentäyteistä päivää. Tai no vapauden ja vapauden… niin vapaa kuin sitä kohta 36-vuotias asuntolainaa lyhentävä, yhden lapsen äiti, jolla opinnot vaiheessa voi olla.

Vapautta kuitenkin on se, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pystyn itse olemaan kalenterini valtias. Ei koulutusreissuista täyttä kalenteria. Ei viikkotolkulla iltatöitä niin etten ehdi lenkille tai salille. Ei missattuja iltasatuhetkiä tai viikkoja jolloin en ole kertaakaan ruokapöydän ääressä. Tauko töistä tuli sopivaan taukoon siinäkin mielessä, että en tiedä miten pitkään olisin oikeasti jaksanut. Talven aikana opintorekisteriin kertyi yli 60 opintopistettä ja sen kun yhdisti työtahtiini ja pariin luottamuustoimeen voi huomata, että ihan liikaa elämässäni ei ollut nollaenergiajaksoja.

Vasta nyt lomalla huomaa sen että aivot surraavat edelleen täysillä. Olen nähnyt aivan päättömiä unia ja herännyt kaikkea muuta kuin levänneenä. Tein itseni kanssa diilin, että kesälomalla pidän lomaa myös opinnoista. Keskityn lukemaan juuri sitä mikä hyvältä tuntuu. Käyn päivittäin lenkillä. Pelaan SkipBoa lapsen kanssa. Olen niin lomalla kun vain ihminen voi olla. Elokuun puolivälissä lapsen lähtiessä kouluun palaan sitten minäkin arkeen. Työlistallani on opinnäytetyä ja pari kurssia. Onneksi tosin opinnäytetyön pitäisi olla niin hyvällä mallilla, että mitenkään täysiä päiviä vaan saan otettua siinäkin rennommin. Haettua lapsen aikaisin iltapäiväkerhosta, käytyä lenkillä ja toivottavasti edelleen lukea ja tehdä käsitöitä. 

Ja edelleen myös toivon, että tämä lapsipuolen asemassa ollut blogikin saisi ansaitsemaansa huomiota. Sitä ennen tosin taidan mennä saunaan ja pelata sen jälkeen muutaman kierrosta SkipBoa ja syödä liikaa juustoa.

Yleinen

Meillähän on aina Turku

Helsingin Sanomissa on nyt tämän kesän aikana tykätty syyllistää perheitä milloin mistäkin, ei osata nukkua oikein eikä lomaillakaan. En oikein arvostanut mitään jutuista, mutta nyt tuli vähän kuin vahingossa toteutettua asiantuntijan neuvoja ja lähdettyä heti loman alusta pienelle irtiotolle. Siinä missä jollain muulla pariskunnalla reissu olisi suuntautunut ulkomaille ja hotelliin pakattiin me auton kyytiin polkupyörät ja ajettiin lapsuudenkotiini.


Kun alkuvuodesta tuli tieto Ultra Braan paluusta oli selvää mitä meidän perheessä tehdään heinäkuun 9. päivä. Olin paikalla kun bändi palasi lavalle Haaviston tukikonsertissa, olin paikalla kun he kiersivät viimeistä kertaa ennen lopettamista ja olin paikalla kun bändin jätkät tulivat takavuosina alasti lavalle Ruisrockissa. Joten festareille tuli lähdettyä kymmenen vuoden tauon jälkeen.


Ruisrock on ollut minun ja miehen festarit jo vuosia ennen kuin edes aloitimme seurustelun. Viimeisen kerran festareilla olimme häiden jälkeisenä kesänä. Sen jälkeen elämä vei pois Turusta ja Ruisrock ei enää mahtunut kalenteriin. Ja sitten syntyikin lapsi ja jotenkin ei vain huvittanut festaroida. Varsinkin kun siinä samassa välissä Ruisrock muuttui somekielellä Ruissiksi ja oma somefiidi alkoi täyttyä Viplippuisten lautankuljettamien festarikokemuksista. Nyt kuitenkin oli aika uudistaa meidän ja Ruisrockin suhde (kieltäydyn puhumasta Ruissista, se kuulostaa minusta lähinnä asialta joka ripulissa tulee ihmiselle housuun). Kymmenessä vuodessa Kuusamon muikut olivat brändänneet itselleen streat foodhenkisemmän logon (jätin silti syömättä),  anniskelualueelta sai ostaa alkoholinsa ämpäristä (en ostanut) ja Anssi Kelan keikalla parikymppiset huusivat kuorossa Millaa (olin vähintään yhtä järkyttynyt kuin viikkoa aikaisemmin Kuopiossa kun viisikymppiset twerkkasivat Antti Tuiskun tahtiin). Jotkut asiat kuitenkin oli ennallaan.


Ruotsinlaivat lipuivat edelleen liki kosketusetäisyydellä. Rannan anniskelualueella kalliolla istuessa merituuli puhalsi huolet pois ja jostain käsittämättömästä syystä alueella pystyy aina kulkemaan suhteellisen hyvin vaikka reiteiltä löytyy pari äärettömän potentiaalista pullonkaulaa. Moni asia oli kehittynytkin. Pyöräreitti muualla kuin rannan kampitusreitillö oli enemmän kuin järkevä, samoin pyöräparkki oli suorastaan luksusta verrattuna siihen vuoteen kun yritinme yöllä kontata olemattomassa valossa opiskelukaverimme maahan pudottamaa pyöränavainta. Sääkin helli. Jonain vuosina ollaan kahlattu polvia myöten kuravellissa rantalavan edessä ja jouduttu hyvästelemään kengät viikonlopun jälkeen.

Tai no kyllä sitä tänäkin vuonna jouduttiin sen eteen.


Tosin näiden kenkien taru kyllä oli jo tiensä päässä ennen tätä viikonloppuakin. Otin hyvin palvelleet, maailman parhaat balleriinat vielä yhden kerran tanssimaan auringon lämmittämällä hiekalla. Äidin eteisessä kengät sitten näyttivät sen verran karuilta että kerrankin miehen ei tarvinnut salakuljettaa kenkiä vaimoltaan salaa roskikseen.

Veikkaan, että tämän jälkeen Ruisrockille ja meille ei tule vuosikymmenen taukoa, tai riippuu esiintyjistä. Niin turkulainen kuin olenkin niin Ruisrockiin on aina menty kuuntelemaan musiikkia. Ei sen vuoksi että se on helposti saatavilla. Toki 15 ja 25 ikävuoden välillä Ruissalo kutsui melkein joka vuosi, mutta välissä oli myös vuosia jolloin rajallinen viihdebudjetti kannettiin Provinssiin tai muille festareille.


Tänään vielä kelpasi jatkaa irtiotta keskustassa maleksimalla. Kiinnitimme pyörät taas autoon ja jätimme auton niin ikään meille tutuille kulmille tekun nurkalle. Kävimme laajennetulla perheellä lounaalla (koska romanttiseen rakkausirtiottoon kuuluu aina yksi isoveli ja veljentytär), jahtasimme mökin onnettonien pokemonapajien ääressä olevalle lapselle lippalakkipäistä Pikachua, ihailimme ja ihmettelimme kaupunkia joka oli yhtä aikaa niin tuttu, mutta jonka kadun nimistä ne vähemmän käytety on jo unohtanut. Niin ja kävimme leffassa. Koska eihän sitä vaihtoehtoa voi jättää väliin kun tarjolla oli Peter Parkeria.

Nyt sitten ollaan taas mökillä ja loput lomasta vietetäänkin hyvin tiiviisti koko porukka yhdessä. Miehet kiipesivät jo ullakolle tai kunhan saan tämän maailmalle taidan kiivetä sinne perästä mörönsyötiksi niin mieskin pääsee vielä iltatoimiinsa.

Yleinen

Tänään hän saapui

Tai no oikeastaan eilen, kun vuorokausi pääsi jo vaihtumaan, mutta on se torstai vielä jossain päin maailmaa. Eikä hän oikeastaan ole hän vaan se, mutta koska  turkulaiselle oma lapsikin on se ja kaikki naapurin koirasta alkaen hän, niin kyllä tässä voidaan hän sanoa. Varskinkin kun yhteistä taivalta on minulla hänellä jo 30 vuotta.


Sain siis pianoni meille. Viimeiset 12 vuotta piano on majaillut veljeni luona ja nyt pari vuotta on ollut puheena, että sille voisi etsiä jonkun sijoituspaikan. Välillä puhuttiin se myymisestä, mutta tuollainen kasari Hellas rinnastuu nykyään lähinnä ongelmajätteeksi. Olin kuitenkin ajatellut ettei pianoa koskaan kannata lähteä muuttamaan hintasyistä, mutta nyt keväällä ottauduin tutkimaan asiaa tarkemmin kun lapsi laittoi musiikkiopiston hakupapereihin pianon yhdeksi soitinvalinnaksi. 

Syksyllä meillä siis tapailee pianosta sointuja toinenkin soittaja minun lisäkseni. Voidaan jännityksellä odottaa missä vaiheessa lapsi vetää minusta ohi taidoissa. Aloitin soittamsen viisivuotiaana ja lopetin yläasteella opettajani muuttaessa Brysseliin, sen jälkeen soittelin lähinnä omaksi ilokseni jotain kappaleita ja sen jälkeen kun piano muutti veljelleni en tehnyt edes sitä. Tänään kun piano sitten meille saapui oli pakko istua jotain tapailemaan vaikka vireestä tuon soittimen kohdalla on turha puhua. Piano kun reissasi meille kimppakyydillä ja kävi vielä välissä yöpymässä yhden yön Lohjalla. Googlailujen avulla onnistuin siis löytämään pari muuttofirmaa, joiden logiikka on kuljettaa isojen kaupunkien välillä asioita kimppakyytinä ja laskea sillä kustannuksia. Nyt pianon siirto maksaa nelisen sataa, joka on noin puolet siitä mitä muuttofirma olisi ottanut pelkästä kuljetuksesta jos olisimme olleet ainoat asiakkaat kuljetuksessa.

Seuraavaksi pitää vain muistaa napata äitini luota minun vanhat nuottini mukaan ja selvittää onko pianotuoli edelleen sain tallessa. Se kun ei koskaan muuttanut veljeni luokse. Olin varautunut ostamaan uuden, mutta koska nyt myynnissä on vain nelijalkaisi suorakaiteen muotoisia, vähän Ruotsinlaivaa pienempiä viritelmiä, pitää pohtia. Haluaisin nimittäin mahdollisimman siron tuolin ja kaikessa korniudessaan pidin siitä pianon tuolista. Musta samettipintainen tuoli kun oli övereintä mitä kaupasta löytyy ja ilmeisesti olen jo eskari-iässä pyrkinyt pitämään ohjenuorana, että epäilyksen hetkellä valitse mahdollisimman överi.

Ilman nuotteja ja penkkiä epävireisen soittimenkin ääreen oli pakko istua. Googlasin itselleni nopeasti nuotit ja lähdin tapailemaan. Oikean käden nuottien lukemine meni helposti ja käsi tuntui tottelevan, mutta vasemman käden kansssa olin aivan hukassa. Taidan joutua soittaman melko monet etydit, jotta saan sorminäppäryyteni ennalleen. Enkä edes ollut tänään ainoa soitinta kokeileva. Kissakin kävi vetämässä omatoimiset kissanpolkat kun olin jättänyt koskettimet näkyviin. Että taitaa olla syytä laskea kansi alas, jos ei halua yöllä herätä kissan tassujen sulosointuihin.

Yleinen

Ainahan ne on mielessä – loma ja sota

Sen jälkeen kun palasin lapsen syntymän jälkeen töihin ja oikeastaan jo ennen lastakin olen aloittanut kesäloman jo tässä kohtaa kesää. Olen yleensä polttanut pois ylityötunteja ja palannut töihin heinäkuun lopussa valmistelemaan tulevaa syksyä. Tällä kertaa järjestys on toinen. Olen polttanit ylityötunteja tasaisesti talven aikana opintojen lähipäiviin ja ilmoitin jo vuosi sitten tällä kertaa minä voisin olla se joka aloittaa lomat viimeisenä, koska lapsi aloittaa koulun. Muutenkaan loman jälkeen en ole palaamassa töihin kuin vasta lokakuun lopussa, koska lapsen aloittaessa koulun jään itse opintovapaalle.

Tämä on pistänyt meidän perheen lomasuunnittelmat uusiksi ja kroppa ei ole pysynyt ihan mukana. Mieli haluaisi jo lomalle kipeästi ja eilen karkasimme Suomenlinnaan varastamaan edes yhden lomatunnelmaisen päivän ennen miehen lähtöä Saksaan.


Suomenlinna on viime kesästä vetänyt puoleensa Pokemonpelaajia, mutta tällä hetkellä alueella ei kyllä saa kiinni mitään kovin ihmeellistä. Kyllä meilläkin peli kulki mukana päällä ja saimme haudutettua munia kivasta kierämällä saarta perusteellisti, mutta tällä kertaa meidät paikalle veti ensisijaisesti historia ja varsinkin sodat.

Kuusivuotias on tällä hetkellä nationalismissa hieman hommafoorumilaisesta älykkäämmällä tasolla. Lapsi haluaa käydä keskusteluja siitä miksi sodat syttyvät, oliko Neuvostoliitto paha ja mitä tapahtui niissä sodissa, joita sodittiin Suomenlinnassa. Lapsi haluaa tietää mitkä maat ovat pahoja ja mitä hyviä ja sitten sitä pitää olla itse aika kieli keskellä suuta mitä siihen vastaa, koska pienellä pönkityksellä lapsi kyllä nielisi aivan kaiken propagandan mitä sinne suuntaan kaataisi. Lapselle nämä Suomen viimeisimmät sodat tulevat aivan eri tavalla lähelle, koska minun molemmat vanhempani ovat evakkoja ja lasta kiinnostaa valtavasti ne tarinat. Vähän vanhempana lapsi saakin kuunnella isoisoäitinsä eli meidän mummon kummitädilleni antamat haastattelut evakkotaipaleesta. Ne samat tarinat mitä minä kuulin jo lapsena, mutta nyt olen päättänyt että oman lapseni kanssa nämä tarinat nyt saavat odottaa vähän pidempään. Sen sijaan olemme käyneet keskusteluja siitä, että harvoin kukaan tavallinen ihminen sitä sotaa haluaa. Että suurin osa sotilaista ovat sodassa koska heidät on sinne käsketty. Ja että sota ei tee venäläisistä pahoja. Tästäkin minulla olisi esimerkki kerrottavan, mutta taidetaan jättää ne Stalinin pakkosiirrotkin tuleviin vuosiin. Isäni lapsuuden alkuperäisessä kotitalossa asuva perhe on siis aikanaan pakkosiiretty Toisen maailman sodan jälkeen alueelle. Että surullisista ihmiskohtaloista tässä puhutaan ihan molemmin puolin rajaa. Harmaan sävyjen käsittely ei vain ole kuusivuotiaan parhaita taitoja, joten yritetään nyt ohjata kesän aikana lapsen sota- ja taistelukiinnostus enemmän syvemmälle historiaan.

Linnoitusten tutkimisten lomassa suunnittelimmekin mitä asioita haluaisimme tehdä kesällä. Listalle tuli jo varattu lomamatka Tukholmaan, jonka lisäksi lapsi myös älläsi päiväristeilyä Tallinnaan haluna tutustua vanhan kaupungin linnoituksiin. Listalle pääsi myös pyöräretki, jota pitääkin pohtia vähän tarkemmin nyt kun lapsi kasvoi ulos pyöräperäkärrystä eikä itse jaksa polkea vielä mitään tolkuttomia lenkkejä. Minä toivoin retkeä metsään ja nuotiolla kokattua ruokaa, mökilläoloa ja sellaista päivää jolloin menen aamulla kirjan kanssa riippumattoon enkä nouse sieltä ennen kuin kirja on luettu. Lapsi haaveilee myös lomaviikosta mummin kanssa mökillä ja me vanhemmat odotamme myös sitä viikkoa ja iltoja leffatreffien muodossa. Asia mitä en en varsinaisesti odota, mutta joka kuitenkin vie oman osansa kalenterista on kesäopinnot. Aivan täyteen emme kesää halua änkeä, koska joskus pitää ihmisen myös vain olla ja ladata akkuja. Eli toivottavasti myös tänä vuonna kesällä on aikaa syödä porkkanoita omasta viljelylaatista, lojua pihalla auringossa, istua Aurajokirannassa syömässä jäätelöä ja tehdä juttuja joista tulee vain hyvä mieli.

Yleinen

Kun äiti sai lahjaksi saman tavaran mitä isäkin

Lapseni on äärettömän huono pitämään salaisuuksia ja koska viime viikolla vielä isänsä sattui olemaan työmatkalla eikä ehtinyt väliin takavarikoimaan äitienpäivälahjaa sain lahjani on keskiviikkona tiukkojen vaatimusten kanssa AVATA SE IHAN HETI JUST NYT, KOSKA HÄN EI VOI ODOTTAA!!!!,1!


Paketista kuoriutui täydellinen lahja lukevalle äidille eli lapsen tekemä kirjanmerkki. Ja tiedättekö mikä tekee lahjasta vielä mahtavamman? Se, että se on täysin samanlainen kuin miehen marraskuussa saama isänpäivälahja.

Joku voisi ajatella, että nyt mentiin eskarista alta riman kun eivät kahta erilaista lahja ideaa keksineet netin ollessa täynnä toinen toistaan ihmeellisimpiä askarteluideoita, mutta minusta tämä on täydellinen. Koska tämä opettaa, että oikeasti niitä lahjoja ei tarvitse sukupuolittaa kaikin mahdollisin tavoin. Että se isän kirjanmerkki ei tarvitse kaverikseen äidin pannunalusta. Tai ettei isän kortti ole auton ja äidin kukkien muotoinen

Sitten vielä kun kirjakaupatkin oppisivat tämän. Että lahjaideapöydälle ei marraskuussa nosteta sotaa ja murhia ja toukokuussa kukkienhoitoa, käsitöitä ja kakkureseptejä. Toki tämä lahja voi osien perheiden kohdalla ampua ohi niin äidin kuin isän kohdalla jos perheessä ei lueta, mutta meidän perheessä, jossa kirja on aina sopivin lahja jokaiselle tämä lahja oli täydellinen, koska se aidosti pääsee käyttöön. Ja rehellisesti sanottuna olin marraskuussa miehelle todella kateellinen kun hän kirjanmerkkinsä sai.