Yleinen

Syysloma mökillä

Torstaiaamuna hyppäsimme lapsen kanssa mummimobiilin kyytiin Turussa ja ajoimme kolmen sukupolven voimin mökille, jonne myös töistä pariksi päiväksi irtautumaan päässyt mies ja kissakin saapuivat.

Kylmälle vintille ei enää voitu lähettää ketään joten jouduimme kaivamaan kaikki mahdolliset petipaikat aina sivusta vedettävästä puusohvasta alkaen, mutta onneksi sopu sijaa antaa.  Loman teema oli vähän tällainen työleirihenkisempi. Luvassa oli haravointia, rännien tyhjentelyä, pihakalusteiden pakkaammista ja pensaiden leikkaamista. Tässä kohtaa taas sai huomata lapsen kasvaneen. Kun sille annettiin oksasakset kouraan ja annettiin ohjeet se leikkeli puskan todella siistiin malliin. Samoin minun haravoidessa lapsi roudasi kottikärryillä lehdet kompostiin. Soutuvene ei sentään ollut enää järvessä niin ei tarvinnut mennä sinne itseään jäädyttämään.

Jos lapsi rakastaa mökkeilyä niin tekee myös kissa. Avasimme lapselle mummoni vanhan huteran ja kamalan vuodesohvan ja kissa valtasi sen itsevaltiaan varmuudella. Kotona kissa ei koskaan nuku lapsen sängyssä, mutta nyt ne ovat jo kaksi yötä nukkuneetk kylki kyljessä sohvalla. Ja itsekin on saanut nukkua hyvin kun ollaan saatu kerrankin miehen kanssa nukkua kahdestaan täällä 160 cm leveässä sängyssä ilman satunnaisia sängynvaltaajia.

Minulla vihdoin astma on saatu hoitotasapainoon ja olen tällä viikolla juhlinut sitä pitkillä kävelylenkeillä. Mökki sijaitsee sopivasti harjulla kahden järven välissä olevalla kannaksella, joten täällä lenkkeillessä saa nauttia törkeistä ylämäistä ja kauniista maisemista. Tosin saatan myös olla puolueellinen kun olen tällä samaisella kannaksella kaikki kesäni ja lapsuudestani myös useat kouluajan viikonloput viettänyt. Täällä vaan sielu lepää.

Tämä viikko oli kyllä viimeiset hetket kun saatiin helpolla syystyöt tehtyä. Perjantaina oli jo maa kuurassa ja jos ensi viikolla tulee jo yöpakkasia olisi syystöiden tekeminen huomattavasti enemmän perseestä. Tästäkin on kokemusta. Mökimme ei oikeastaan ole mökki vaan se on vanhassa kuntataajamassa sijaitsevat omakotitalo, jonka isovanhempani ostivat myytyään maatilan. Marraskuussa mummon kuolemasta tulee kymmenen vuotta ja jotenkin mummon jouduttua sairaalaan ja hoitokotiin meillä meni pasmat niin sekaisin ettei tajuttu tyhjentää rännejä ajoissa. Sitten niitä putsattiin ensi lumen jo tultua marraskuussa sulattammalla pahimpia jäitä  vedenkeittimessä keitetyllä vedellä. Ja nuo rännit on oikeasti pakko putsata vuosittain. Kerran kun jätettiin väliin oli seuraavana syksynä meitä jo odottamassa siellä pieni männyntaimi.

Sen verran Viisikkomeiningillä nuo pihatyöt meillä tehdään että varsinaisesti nälkä ei päässyt yllättämään. Suklaa muuten maistuu harvinaisen hyvältä kun sitä syö kirpeässä syyssäässä auringon paistaessa silmiin. Ja hyvältä maistui myös se peuranpaistista valmistettu lihapotti jota syötiin pihatöiden jälkeen. Meillä ei tosiaankaan syödä usein punaista lihaa, mutta nyt saimme enoltani paistin, jonka kohdalla voidaan puhua takuulla lähiruoasta. Peuroja kyllä täällä riittää. Kesällä lapsi ja mummi olivat laskeneet matkalla moottoritieltä mökille 17 peuraa ja yhden hirven.


Muuten syysloma meni perinteisissä merkeissä mutta taivaalla näkyi myös jotain mitä en ole koskaan ennen mökkitaivaalla nähnyt. Kuumailmapallo siellä kuitenkin lensi. Olisikohan se sitten lähtenyt läheiseltä kylpylähotellilta. Sen verran läheltä se meni, että jotenkin en usko sen lähteneen tuolta isomman järven toisella puolella olevasta kaupunkikeskustasta.

Nyt vielä viimeiset pihatyötä odottavat vielä tekijäänsä ja lapsi on aivan lähtökuopissa bongattuaan että Pokemon Go:hun on tullut uusia Pokemoneja. Loppuloman ohjelma siis taitaa olla selvillä. Taskut täyteen vara-akkuja ja reppuun termospullossa kuumaa vettä, pikakahvia, teepusseja ja pussikaakaota ja huominen ohjelma taitaa olla selvillä. Jos vaikka Pokemonien lisäksi reitille eksyisi läheinen luontopolkukin.

Yleinen

Syysloma Turussa

Viimeisen opintovapaaviikon päätin käyttää vain lapsen kanssa lomailuun. Mies ei koko viikkoa voinut lomailla joten ohjelmaksi piti miettiä jotain minulle ja lapselle. Jotain perusarjesta poikkeavaa halusimme tehdä jotta lapsi saisi kunnolla nollattua alkusyksyn koulujuttuja. Opintovapaa kuitenkin vaikutti siihen, että käytössä oli vähän rajallinen budjetti, joten suurempien suunnitelmien asemasta päädyin ostamaan junaliput Turkuun.

Turku on meidän perheelle helppo budjettilomakohde. Majoitus löytyy äitini luota, josta myös löytyy itsestääntäyttyvä jääkaappi. Ja Turku on myös täynnä helppoa budjettiohjelmaa.

Aurinkoisen päivän kunniaksi hypättiin bussiin ystäväni lapsen päästyä eskarista ja lähdimme Seikkikseen eli Seikkailupuistoon. Näppäränä ihmisenä olin mennyt aikatauluttamaan lomamme niin että olimme Turussa juuri niin, että lapsilla ei ollut syyslomat vielä alkaneet. Seikkiksessä alkuviikko olikin ilman ohjelmaa ja lapsen ystävät koulussa ja eskarissa. Nyt sentään yksi ystäväperhe ehdittiin näkemään, mutta ensi kerralla on kuulemma pakko saada nähdä myös muita ystäviä. Ei mitenkään huono suunnitelma, nuo lapsen ystävät kun ovat minun ystävieni lapsia. Täydellinen ei omena kauas puusta putoa -tilanne.

Lapsi tilasi myös museomatkan. WAM oli suljettu näyttelyvaihdon vuoksi, Taidemuseo ei innostanut joten päädyimme jälleen kerran Turun Linnaan, jonka Valtapeliä – reformaatio Suomessa -näyttely oli meiltä vielä näkemättä. Veikkaan, että lapsi innostuu aikanaan historian tunneista yhtä paljon kuin äitinsä. Tosin onhan tuo reformaatioajan historia Turun linnan osalta todella viihdyttävä ja kiinnostava tarina.


Ja sitten me vain hengattiin. Käveltiin jokirannassa, käytiin moikkaamassa ystävääni tämän työpaikalla ja yksi ilta hengattiin veljeni luona teetä juoden (minä) ja veljenpoikani päällä maaten ja Nintendoa pelaten (lapsi).

Ihan hyvä muistutus siitä että aina lomien ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä. Joskus lomaa on ihan vain se että siirretään arki uusiin ympyröihin. Loppuloma sitten vietetäänkin koko perheen voimin mökillä syystöissä. Maanantaina sitten taas kutsuu koko perhettä arki.

Yleinen

Entä jos syttyy tulipalo?

Yhtäkkiä viime keväänä lapsi alkoi pelätä tulipaloa. Joka ilta nukkumaan mennessä alkoi kyselyt, että entä jos yöllä syttyy tulipalo. Lähestyvä koulunalkukin hermostutti tästä syystä. Entä jos tulipalo syttyy kun hän yksin kotona? Entä jos tulipalo syttyy ja hän ei saa pelastettua kissaa? Että eihän hän voi jättää kissaa kotiin ja paeta.

Ihmettelimme miehen kanssa, että mitä ihmettä nyt on tapahtunut ja otimme jo esikoulussa asian puheeksi opettajien kanssa, että onko aihe ollut jotenkin pinnalla ryhmässä kun samaan aikaan osui niitä surullisia tulipalouutisia ja ainakin yksi ryhmän lapsen perheessä eskarilaiselta ei juuri uutisia suodateta ja sieltä on aikaisemminkin tullut eskarin puolelle mielenkiintoisia uutisia. Hetken aikuiset joutuivat pohtimaan, mutta sitten tajuttiin, että tämä kaikki on tainnut tulla siitä, että ryhmässä luettiin Veljeni Leijonanmieltä ääneen ja tulipalopelko jäi päälle.

IMG_0349

Kesän aikana tilanne helpottui. Tosin lapsi vastusti tiukasti ajatuksen tasolla olevaa suunnitelmaa hankkia mökille tulisija ja eilen järjesti suurhälyytyksen siitä, että nyt jossain palaa. Lopulta paljastui, että tulipalon asemasta savun haju tulikin äidin lapsang souchong -teestä.

Keväällä tilanteen ollessa akuutti joukkoistin paloturvallisuuskasvatukseen liittyvän kysymyksen FB:n puolelle ja sain sinne tosi hyviä ideoita ja vinkkejä paloturvallisuuskasvatuksesta. Toisinaan on iloa, että oma tuttavapiiri on laaja-alainen ja yksi opiskelijayhdistysaikainen tuttu työskentelee nykyään Pirkanmaan pelastuslaitoksessa paloturvallisuusteemojen parissa ja useamman kaverin kotoa löytyy pelastusalan ammattilaisia.

Parhaat vinkit mitä aiheen tiimoilta saimme olivat seuraavat:

  • Youtubesta löytyy Ransun pelastuskoulun -videoita, jossa käsitellään lapsentasoisesti teemoja
  • Suomen Pelastusalan keskusjärjestö SPEK on koostanut sivuilleen tietopaketin lapsiperheiden paloturvallisuudesta
  • Pirkanmaan pelastuslaitos on koostanut maahanmuuttajien kotouttamiseen monipuolisesti tietoa eri kielillä. Näitä voi hyödyntää myös lasten kanssa.
  • Ja tämänkin asian voi pelillistää eli Rescuebusters opettaa monipuolisesti pelin keinoin turvallisuuteen liittyviä teemoja

Ja sitten vielä jos vanhempien psyyke ja lapsen ikä kestää Titi-Nallea löytyy tuon maailman pelottavimman nallen tuotannosta myös paloturvallisuuteen liittyvää materiaalia. Meillä lapsi on kasvanut ilman Titi-Nallea, joten vinkki ei meille toiminut, mutta jos olette jo antaneet teemalle pikkusormen niin siitä vaan antamaan myös koko kättä.

Marras-joulukuun taitteessa vietetään myös paloturvallisuusviikkoa ja silloin vuorossa on myös jo klassikoksi meidän perheessä noussut Päivä Paloasemalla. Kannattaa tsekata verkkosivuilta missä teitä lähin tapahtumaan osallistuva asema löytyy.

 

 

Yleinen

Seitsemän vuotta äitinä

Tänään illalla olen ollut seitsemän vuotta jonkun ihmisen äiti. Seitsemässä vuodessa lapsi on kasvanut melkein 80 senttiä ja samassa ajassa minä olen tainnut kasvaa ihmisenä enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella.


Seitsemässä vuodessa olemme kulkeneet siihen pisteeseen, että leffan jälkeen voimme mennä sushille yhdessä.

Rakastan vauvoja, mutta rehellisyyden nimissä olin aivan paska pienen lapsen vanhempana. Mitä vanhemmaksi tuo lapsi kasvaa sitä paremmalta tämä vanhemmuusbisnes tuntuu. Mitä parempi vuorovaikutus välillämme on sitä parempi minun tässä ihmissuhteessa olla. 

Omaa äitiyttäni leimaa myös se, että lähdimme tietoisesti vanhemmuuteen sillä ajatuksella, että se on sitten tässä. Emme ikinä haaveilleet lapsista vaan lapsesta. Ja vaikea vauvavuosi myös vahvisti päätöstä. Olen kauniisti sanottuna sen verran ryhtymisrajoitteinen että tämä yksi lapsi on ihan riittävästi. Ja mitä vanhemmaksi lapsi tulee sitä helpompi on todeta, että olinme oikeassa. Meidän perheemme ei voisi olla parempi kuin mitä se nyt on.

Toki tässä on sitten se, että kaikki mitä tuo lapsi tekee on minulle se ainut hetki kokea vanhemmuuden nivelvaiheita. Nyt alkaa koulu ja tämä on minulle vanhempana samalla ensimmäinen ja viimeinen kerta. Kaikki asiat tehdään näppituntumalla ja mihikään ei saa revanssia toisen lapsen kohdalla. Toisaalta voimme myös sitten varata kaiken kaistatilan tuon ainokaisen asioiden pohtimiseen.

Seitsemässä vuodessa on kuitenkin ehtinyt sen verran rutinoitua tähän vanhemmuuteen, että nyt käsillä olevat muutokset osin iski vähän puun takaa. Huomenna lähdetään sitten ostamaan matkakorttia kun eihän tuo lapsi pääse enää ilmaiseksi bussilla ja varasin tiistain parturikeikalle lasten hiustenleikkuun ja vasta varausvahvistuksesta luin että se onkin tarkoitettu vain alle seitsemänvuotiaille. Että nyt olisi ehkö hyvä lähteä luomaan jälleen kerran nahka myös äitiydessä ja yrittää kasvaa tilanteen tasalle.

Torstaista eteenpäin olen koululaisen äiti ja en oikein tiedä mitä se kohdallani tarkoittaa. Haluaisin olla äiti joka ehtii katsoa lapsen läksyjen perään, mutta tiedän että marraskuun tullessa se tehdään osin face timen turvin minun istuessa hotellihuoneessa tai junassa. Joudumme muutenkin määrittämään uusiksi tämän suhteemme kun lapsi alkaa kasvaa entistä etäämmälle minusta ja löytää oman tapansa elää ja katsoa maailmaa.

Tai onhan hän jo sen löytänyt. Hän on huolissaan merien roskaamisesta. Hän on synnynnäinen nörtti. Hän on antelias ja valmis jakamaan omaansa. Hänestä jokaisen tulisi odottaa vuoroaan ja muistaa kuunnella muita. Haluaisin sanoa, että hän on kaikkea tätä koska olemme hänet kasvattaneet, mutta pakko sanoa etten kyllä tiedä  miten tässä olemme onnistuneet, joten eiköhän näissä asioissa  voida vain kiittää häntä itseään. Omalta kohdalta suurin saavutukseni on varmaan lähinnä ollut  pitää lapsi hengissä ja sopivan kokoisissa säähän sopivissa varusteissa.

Näin seitsemän vuoden jälkeenkin voin vain todeta, että vanhemmuus palkitsee koko ajan enemmän. Tuleva vuosi luultavasti pitää sisällään ennätysmäärän muutosta, mutta toivon, että trendi jatkuu entisellään. Suurin toiveeni olisikin, että vuoden päästä saan kirjoittaa, että takana on taas yksi parhaimmista vuosista.

Yleinen

107 vapauden päivää

Tänään mennään päivssä numero neljä. 


Jäin siis perjantaina kesälomalle, joka jatkuu yhtä kyytiä elokuun puolivälissä opintovapaana ja töihin palaan vasta lokakuun loppupuolella. Luvassa on siis 107 vapaudentäyteistä päivää. Tai no vapauden ja vapauden… niin vapaa kuin sitä kohta 36-vuotias asuntolainaa lyhentävä, yhden lapsen äiti, jolla opinnot vaiheessa voi olla.

Vapautta kuitenkin on se, että ensimmäistä kertaa moneen vuoteen pystyn itse olemaan kalenterini valtias. Ei koulutusreissuista täyttä kalenteria. Ei viikkotolkulla iltatöitä niin etten ehdi lenkille tai salille. Ei missattuja iltasatuhetkiä tai viikkoja jolloin en ole kertaakaan ruokapöydän ääressä. Tauko töistä tuli sopivaan taukoon siinäkin mielessä, että en tiedä miten pitkään olisin oikeasti jaksanut. Talven aikana opintorekisteriin kertyi yli 60 opintopistettä ja sen kun yhdisti työtahtiini ja pariin luottamuustoimeen voi huomata, että ihan liikaa elämässäni ei ollut nollaenergiajaksoja.

Vasta nyt lomalla huomaa sen että aivot surraavat edelleen täysillä. Olen nähnyt aivan päättömiä unia ja herännyt kaikkea muuta kuin levänneenä. Tein itseni kanssa diilin, että kesälomalla pidän lomaa myös opinnoista. Keskityn lukemaan juuri sitä mikä hyvältä tuntuu. Käyn päivittäin lenkillä. Pelaan SkipBoa lapsen kanssa. Olen niin lomalla kun vain ihminen voi olla. Elokuun puolivälissä lapsen lähtiessä kouluun palaan sitten minäkin arkeen. Työlistallani on opinnäytetyä ja pari kurssia. Onneksi tosin opinnäytetyön pitäisi olla niin hyvällä mallilla, että mitenkään täysiä päiviä vaan saan otettua siinäkin rennommin. Haettua lapsen aikaisin iltapäiväkerhosta, käytyä lenkillä ja toivottavasti edelleen lukea ja tehdä käsitöitä. 

Ja edelleen myös toivon, että tämä lapsipuolen asemassa ollut blogikin saisi ansaitsemaansa huomiota. Sitä ennen tosin taidan mennä saunaan ja pelata sen jälkeen muutaman kierrosta SkipBoa ja syödä liikaa juustoa.

Yleinen

Meillähän on aina Turku

Helsingin Sanomissa on nyt tämän kesän aikana tykätty syyllistää perheitä milloin mistäkin, ei osata nukkua oikein eikä lomaillakaan. En oikein arvostanut mitään jutuista, mutta nyt tuli vähän kuin vahingossa toteutettua asiantuntijan neuvoja ja lähdettyä heti loman alusta pienelle irtiotolle. Siinä missä jollain muulla pariskunnalla reissu olisi suuntautunut ulkomaille ja hotelliin pakattiin me auton kyytiin polkupyörät ja ajettiin lapsuudenkotiini.


Kun alkuvuodesta tuli tieto Ultra Braan paluusta oli selvää mitä meidän perheessä tehdään heinäkuun 9. päivä. Olin paikalla kun bändi palasi lavalle Haaviston tukikonsertissa, olin paikalla kun he kiersivät viimeistä kertaa ennen lopettamista ja olin paikalla kun bändin jätkät tulivat takavuosina alasti lavalle Ruisrockissa. Joten festareille tuli lähdettyä kymmenen vuoden tauon jälkeen.


Ruisrock on ollut minun ja miehen festarit jo vuosia ennen kuin edes aloitimme seurustelun. Viimeisen kerran festareilla olimme häiden jälkeisenä kesänä. Sen jälkeen elämä vei pois Turusta ja Ruisrock ei enää mahtunut kalenteriin. Ja sitten syntyikin lapsi ja jotenkin ei vain huvittanut festaroida. Varsinkin kun siinä samassa välissä Ruisrock muuttui somekielellä Ruissiksi ja oma somefiidi alkoi täyttyä Viplippuisten lautankuljettamien festarikokemuksista. Nyt kuitenkin oli aika uudistaa meidän ja Ruisrockin suhde (kieltäydyn puhumasta Ruissista, se kuulostaa minusta lähinnä asialta joka ripulissa tulee ihmiselle housuun). Kymmenessä vuodessa Kuusamon muikut olivat brändänneet itselleen streat foodhenkisemmän logon (jätin silti syömättä),  anniskelualueelta sai ostaa alkoholinsa ämpäristä (en ostanut) ja Anssi Kelan keikalla parikymppiset huusivat kuorossa Millaa (olin vähintään yhtä järkyttynyt kuin viikkoa aikaisemmin Kuopiossa kun viisikymppiset twerkkasivat Antti Tuiskun tahtiin). Jotkut asiat kuitenkin oli ennallaan.


Ruotsinlaivat lipuivat edelleen liki kosketusetäisyydellä. Rannan anniskelualueella kalliolla istuessa merituuli puhalsi huolet pois ja jostain käsittämättömästä syystä alueella pystyy aina kulkemaan suhteellisen hyvin vaikka reiteiltä löytyy pari äärettömän potentiaalista pullonkaulaa. Moni asia oli kehittynytkin. Pyöräreitti muualla kuin rannan kampitusreitillö oli enemmän kuin järkevä, samoin pyöräparkki oli suorastaan luksusta verrattuna siihen vuoteen kun yritinme yöllä kontata olemattomassa valossa opiskelukaverimme maahan pudottamaa pyöränavainta. Sääkin helli. Jonain vuosina ollaan kahlattu polvia myöten kuravellissa rantalavan edessä ja jouduttu hyvästelemään kengät viikonlopun jälkeen.

Tai no kyllä sitä tänäkin vuonna jouduttiin sen eteen.


Tosin näiden kenkien taru kyllä oli jo tiensä päässä ennen tätä viikonloppuakin. Otin hyvin palvelleet, maailman parhaat balleriinat vielä yhden kerran tanssimaan auringon lämmittämällä hiekalla. Äidin eteisessä kengät sitten näyttivät sen verran karuilta että kerrankin miehen ei tarvinnut salakuljettaa kenkiä vaimoltaan salaa roskikseen.

Veikkaan, että tämän jälkeen Ruisrockille ja meille ei tule vuosikymmenen taukoa, tai riippuu esiintyjistä. Niin turkulainen kuin olenkin niin Ruisrockiin on aina menty kuuntelemaan musiikkia. Ei sen vuoksi että se on helposti saatavilla. Toki 15 ja 25 ikävuoden välillä Ruissalo kutsui melkein joka vuosi, mutta välissä oli myös vuosia jolloin rajallinen viihdebudjetti kannettiin Provinssiin tai muille festareille.


Tänään vielä kelpasi jatkaa irtiotta keskustassa maleksimalla. Kiinnitimme pyörät taas autoon ja jätimme auton niin ikään meille tutuille kulmille tekun nurkalle. Kävimme laajennetulla perheellä lounaalla (koska romanttiseen rakkausirtiottoon kuuluu aina yksi isoveli ja veljentytär), jahtasimme mökin onnettonien pokemonapajien ääressä olevalle lapselle lippalakkipäistä Pikachua, ihailimme ja ihmettelimme kaupunkia joka oli yhtä aikaa niin tuttu, mutta jonka kadun nimistä ne vähemmän käytety on jo unohtanut. Niin ja kävimme leffassa. Koska eihän sitä vaihtoehtoa voi jättää väliin kun tarjolla oli Peter Parkeria.

Nyt sitten ollaan taas mökillä ja loput lomasta vietetäänkin hyvin tiiviisti koko porukka yhdessä. Miehet kiipesivät jo ullakolle tai kunhan saan tämän maailmalle taidan kiivetä sinne perästä mörönsyötiksi niin mieskin pääsee vielä iltatoimiinsa.

Yleinen

Tänään hän saapui

Tai no oikeastaan eilen, kun vuorokausi pääsi jo vaihtumaan, mutta on se torstai vielä jossain päin maailmaa. Eikä hän oikeastaan ole hän vaan se, mutta koska  turkulaiselle oma lapsikin on se ja kaikki naapurin koirasta alkaen hän, niin kyllä tässä voidaan hän sanoa. Varskinkin kun yhteistä taivalta on minulla hänellä jo 30 vuotta.


Sain siis pianoni meille. Viimeiset 12 vuotta piano on majaillut veljeni luona ja nyt pari vuotta on ollut puheena, että sille voisi etsiä jonkun sijoituspaikan. Välillä puhuttiin se myymisestä, mutta tuollainen kasari Hellas rinnastuu nykyään lähinnä ongelmajätteeksi. Olin kuitenkin ajatellut ettei pianoa koskaan kannata lähteä muuttamaan hintasyistä, mutta nyt keväällä ottauduin tutkimaan asiaa tarkemmin kun lapsi laittoi musiikkiopiston hakupapereihin pianon yhdeksi soitinvalinnaksi. 

Syksyllä meillä siis tapailee pianosta sointuja toinenkin soittaja minun lisäkseni. Voidaan jännityksellä odottaa missä vaiheessa lapsi vetää minusta ohi taidoissa. Aloitin soittamsen viisivuotiaana ja lopetin yläasteella opettajani muuttaessa Brysseliin, sen jälkeen soittelin lähinnä omaksi ilokseni jotain kappaleita ja sen jälkeen kun piano muutti veljelleni en tehnyt edes sitä. Tänään kun piano sitten meille saapui oli pakko istua jotain tapailemaan vaikka vireestä tuon soittimen kohdalla on turha puhua. Piano kun reissasi meille kimppakyydillä ja kävi vielä välissä yöpymässä yhden yön Lohjalla. Googlailujen avulla onnistuin siis löytämään pari muuttofirmaa, joiden logiikka on kuljettaa isojen kaupunkien välillä asioita kimppakyytinä ja laskea sillä kustannuksia. Nyt pianon siirto maksaa nelisen sataa, joka on noin puolet siitä mitä muuttofirma olisi ottanut pelkästä kuljetuksesta jos olisimme olleet ainoat asiakkaat kuljetuksessa.

Seuraavaksi pitää vain muistaa napata äitini luota minun vanhat nuottini mukaan ja selvittää onko pianotuoli edelleen sain tallessa. Se kun ei koskaan muuttanut veljeni luokse. Olin varautunut ostamaan uuden, mutta koska nyt myynnissä on vain nelijalkaisi suorakaiteen muotoisia, vähän Ruotsinlaivaa pienempiä viritelmiä, pitää pohtia. Haluaisin nimittäin mahdollisimman siron tuolin ja kaikessa korniudessaan pidin siitä pianon tuolista. Musta samettipintainen tuoli kun oli övereintä mitä kaupasta löytyy ja ilmeisesti olen jo eskari-iässä pyrkinyt pitämään ohjenuorana, että epäilyksen hetkellä valitse mahdollisimman överi.

Ilman nuotteja ja penkkiä epävireisen soittimenkin ääreen oli pakko istua. Googlasin itselleni nopeasti nuotit ja lähdin tapailemaan. Oikean käden nuottien lukemine meni helposti ja käsi tuntui tottelevan, mutta vasemman käden kansssa olin aivan hukassa. Taidan joutua soittaman melko monet etydit, jotta saan sorminäppäryyteni ennalleen. Enkä edes ollut tänään ainoa soitinta kokeileva. Kissakin kävi vetämässä omatoimiset kissanpolkat kun olin jättänyt koskettimet näkyviin. Että taitaa olla syytä laskea kansi alas, jos ei halua yöllä herätä kissan tassujen sulosointuihin.