Yleinen

Lapselle sopivan kokoinen kaupunki, joka huomio aikuisten tarpeet

Jos ei muuta niin tässä viime päivinä minulla on ollut aikaa lukea sosiaalista mediaa A:sta Ö:hön. Eilen jumituin seuraamaan keskustelua Maunulaan rakentuvasta Suomen suurimmasta päivähoitoyksiköstä. Ja siitä heräsi halu kirjoittaa enemmänkin omia ajatuksiani siitä minkä lainen olisi olisi lapsen kokoinen kaupunki, joka kuitenkin palvelee vanhempienkin tarpeita.

Keskustelussa nimittäin kiinnitin huomiota, että useat kirjoitukset liittyivät ihanteeseen, josta oli poistettu täysin se, että palveleeko se lapsen tarpeita. Varmasti kaikki ovat yksimielisiä siitä, että mitä pienemmästä lapsesta on kyse niin sitä pienemmät puitteet lapsi tarvitsee ympärilleen. Tämä ei kuitenkaan ole käytännössä kovin helposti mahdollista ja jos pidämme kiinni siitä, päädymme tilanteeseen, jossa meillä on kotihoidon ideaali ja kuormittavan päivähoidon käytännöt.

Kun totuus on se, että perheiden vanhempien pitää töissä käydä niin nyt pitää löytää ne ratkaisut, joilla se lapsenhoito järjestetään siten että se tukee perheen arkea aidosti. Oman perheeni arki mullistui kun saimme päivähoitopaikan kadun toiselta puolelta. Se, että arjesta poistui vain parin kilometrinkin bussi/pyörä/auto/rataskyyti helpotti merkittävästi meidän arkeamme. Lapsen hoitopäivät lyhenivät kun pääsimme helpommin siirtymään töihin päiväkodilta ja silti pitkän päivän jälkeen ei tarvinnut enää säätää julkisilla vaan pääsimme kävellen kotiin nopeasti iltapuuhiin. Kaupunkia suunniteltaessa pitääkin minusta miettiä että toimintaetäisyyksien tulee olla lapsenkokoisia ja se lapsen liikkuminen tulee mahdollistaa.

IMG_1646

Lapsen kokoisessa kaupungissa on lapsen turvallista liikkua. Se tarkoittaa pyöräteitä, turvalliseksi rakennettuja risteyksiä ja valitettavan usein myös yksityisautoilijan näkökulmasta yksityisautoilun hankaloittamista. Ajonopeuksien tulee olla matalia ja liikenneratkaisujen tulee kannustaa valitsemaan enemmin julkisen liikenteen tai omat jalat.

Lapsen kokoisessa kaupungissa perhe pystyy tavoittamaan helposti kaiken arkisen elämässään. Meillä tällä hetkellä kilometrin säteellä on kaikki. Päivähoitoarjen jälkeen koulumatka tuntuu huumaavan pitkältä, mutta todellisuudessa koululle kävelee neljä minuttia. Harrastukset löytyvät maksimissaan kahden tienylityksen päästä ja ruokakaupat on sillä etäisyydellä että niistä tarpeentullen vaikka kantaa viikon ruoat kerralla kotiin.

Lapsen kokoisessa kaupungissa on tilaa olla lapsi. Löytyy leikkipuistoja, pallokenttiä, tasapainottelupolkuja, metsää, kallioita ja pihoja joissa puuhata. Kaikki nämä yllä kirjoitetut asiat löytyvät hyvin täällä Helsingissä tältä 1950- ja 1960-luvuilla rakennetuilta kehiltä. Käpylä, Haaga, Maunula, Munkkivuori, Herttoniemi ovat kaikki tällä hetkellä juuri tästä syystä meidän lapsiperheiden suosiossa. Haluamme lapsien kokoista elämää, mutta aikuisten tarpeet huomioiden. Meidän aikuisten tarpeena on päästä helposti kulkemaan työpaikoille, meidän tarpeena on saada lapselle hoitopaikka inhimillisen matkan päästä kodista, me haluamme voida luottaa, että lapsen päästää koulutielle ilman ettei tarvitse koko aikaa pelätä miten lapsi pärjää liikenteessä. Tästä syystä useat perheet asuvat verrattain pienissä asunnoissa, oman pihan asemasta viljellään kerrostalon pihalla viljelylaarissa ja uusyhteisöllisyys kukoistaa.

Lapsimäärän kasvu vanhoilla alueilla asettaa kuitenkin haasteita. Päivähoitopaikkoja ei ole riittävästi. Oma lapseni kävi koko päiväkotiuransa kerrostalon kivijalkojen maitokaupoista päivähoitotiloiksi muutetuissa tiloissa, jotka olivat monella tapaa sokkeloisia ja haastavia päiväkotikäytössä. Uudisrakennustilaa on rajallisesti joten tässä mielessä isommat yksiköt puollustavat paikkaansa koska ne on usein ainoa tapa millä päivähoitoon paikkoja saadaa järjestymään. Päivähoitopaikkojen lisäksi lisää tilaa tarvitaan myös kouluille. Kevään vanhempainillassa lapseni koulun rehtori kertoi, että koulun oppilasmäärä on 1,5 kertautunut kymmenessä vuodessa ja uusia isoja ikäluokkia on vain tulossa. Siksi 50-luvun koulurakennus joutuukin remonttiin. Ruokalakapasiteettiä täytyy kasvattaa, liikuntatiloja tarvitaan lisää ja koulun tontille nousee myös uudisrakennus, johon tulee lisää luokkatiloja.

Arvovalinnoistahan tässä pitkälti on kiinni. Ensinnäkin me vanhemmat olemme tehneet arvovalinnan jäämälla asumaan tiiviiseen kaupunkiympäristöön, mutta on tämä myös arvovalinta yhteiskunnan näkökulmasta. Hoitopaikkoja tarvitaan jotta vanhemmat (eli yleensä vielä ne äidit) pääsevät töihin. Kouluihin tarvitaan lisää tiloja, jotta ryhmäkoot saadaan pidettyä maltillisena ja että tilat vastaavat nykykoulun vaatimuksia. Ja lähiöiden infraa tulee kehittää siten, että yhä useampi lapsi pystyy turvallisesti kulkemaan kouluun itsenäisesti kävellen, skuutilla tai fillarilla.

Yksi on kuitenkin arvoistakin puhuttaessa pidettävä mielessä. Arvot ja ideaalit eivät lämmitä siinä kohtaa kun käytäntö ei vain toteudu. Joskus pitää osata tehdä kompromisseja, jotta suuri kuva saadaan toimivaan. Se sitten tarkoittaa toisinaan isoa päivähoitoyksikköä tai muutaman vuoden siirtymistä väistötiloihin että koulun tilat saadaan remontoitua. Niissä tilanteissa ei auta voivotella vaan sitten lähdetään etsimään niitä tapoja joilla se 300 lapsen päivähoitoyksikkö saadaan toimimaan mahdollisimman ideaalisti.

Yleinen

Mahtava Keskuspuisto

Kun muutimme nykyiseen kotiimme en osannut ajatellakaan miten mahtava asia on se, että meillä on Keskuspuisto naapurina. Tänään taas pitkästä aikaa sekä kalenteri, että keli näytti siltä, että metsään on päästävät, joten sinne myös mentiin ja melkein kolme tuntia reissullamme viihdyttiin lopulta.

  
Hankikanto oli parhaimmillaan, joten polkujen varrelta löytyi eläinten jälkiä, näimme ja kuulimme tikan, bongasimme ekat pajunkissat sekä opettelimme tunnistamaan peikonnahan. Kiersimme luontopolkua, lähdimme seikkailemaan maastopyöräilijöiden poluille ja nautimme siitä, että Kehä I:n sisäpuolelta löytyy metsää jossa saa olla välillä melko pitkiäkin aikoja niin ettei törmää kehenkään toiseen ihmiseen.

Lenkkimme varrelle osui myös Maunulan maja, josta saa kaupungin parhaat munkit ja joka on muutenkin hyvä taukopaikka. Majan vierestä lähtee myös hiihtolatuja, jotka varmaan tulevat jatkossa tutuksi, koska lapsi päätti että hiihtäminen on tosi hyvä idea päästyään nyt hiihtolomallaan moisia kokeilemaan. Nyt vaan toivotaan,  että hiihto on vähän kuin pyörällä ajo eli kun sen kerran on oppinut niin se tulee nopeasti mieleen. Itselläni kun edellisestä hiihtokerrasta taitaa olla se 20 vuotta…

Keskuspuiston risteilevät polut tekevät alueesta paikotellen vähän haastavan liikkua, mutta ei siellä eksymään pääse. Ja tavallaan on osa viehätystä kun ei tiedä mistä kohtaa puistosta ulos tulee. Meiltä keskustaan kulkiessa olen kyllä kartalla reitistä, mutta käytännössä aina kun tulemme Haltialasta kotiin päin on aina yhtä iloinen yllätys mistä kohtaa Kehä I:lle tulemme. Niin ja olenpa onnistunut kertaalleen eksyttämään itseni Pirkkolassakin kun sain juoksuun kunnon flown päälle ja huomaamattani päädyin juoksemaan vieraalle lenkille.

Keskuspuisto on melkoinen aarre naapurina ja nyt meidän alueella ollaankin kovasti huolissaan siitä mikä on puiston kohtalo. Tuntuu, että kaava napostelee puistosta koko ajan alueita itselleen, joka varmasti jossain määrin onkin järkevää, mutta ei tuosta alueesta kovin paljon voi leikata koska puisto on jo nyt kapea ja pituussuunnassa sitä halkoo poikittaisliikenteen väylät.