Yleinen

Syysloma Turussa

Viimeisen opintovapaaviikon päätin käyttää vain lapsen kanssa lomailuun. Mies ei koko viikkoa voinut lomailla joten ohjelmaksi piti miettiä jotain minulle ja lapselle. Jotain perusarjesta poikkeavaa halusimme tehdä jotta lapsi saisi kunnolla nollattua alkusyksyn koulujuttuja. Opintovapaa kuitenkin vaikutti siihen, että käytössä oli vähän rajallinen budjetti, joten suurempien suunnitelmien asemasta päädyin ostamaan junaliput Turkuun.

Turku on meidän perheelle helppo budjettilomakohde. Majoitus löytyy äitini luota, josta myös löytyy itsestääntäyttyvä jääkaappi. Ja Turku on myös täynnä helppoa budjettiohjelmaa.

Aurinkoisen päivän kunniaksi hypättiin bussiin ystäväni lapsen päästyä eskarista ja lähdimme Seikkikseen eli Seikkailupuistoon. Näppäränä ihmisenä olin mennyt aikatauluttamaan lomamme niin että olimme Turussa juuri niin, että lapsilla ei ollut syyslomat vielä alkaneet. Seikkiksessä alkuviikko olikin ilman ohjelmaa ja lapsen ystävät koulussa ja eskarissa. Nyt sentään yksi ystäväperhe ehdittiin näkemään, mutta ensi kerralla on kuulemma pakko saada nähdä myös muita ystäviä. Ei mitenkään huono suunnitelma, nuo lapsen ystävät kun ovat minun ystävieni lapsia. Täydellinen ei omena kauas puusta putoa -tilanne.

Lapsi tilasi myös museomatkan. WAM oli suljettu näyttelyvaihdon vuoksi, Taidemuseo ei innostanut joten päädyimme jälleen kerran Turun Linnaan, jonka Valtapeliä – reformaatio Suomessa -näyttely oli meiltä vielä näkemättä. Veikkaan, että lapsi innostuu aikanaan historian tunneista yhtä paljon kuin äitinsä. Tosin onhan tuo reformaatioajan historia Turun linnan osalta todella viihdyttävä ja kiinnostava tarina.


Ja sitten me vain hengattiin. Käveltiin jokirannassa, käytiin moikkaamassa ystävääni tämän työpaikalla ja yksi ilta hengattiin veljeni luona teetä juoden (minä) ja veljenpoikani päällä maaten ja Nintendoa pelaten (lapsi).

Ihan hyvä muistutus siitä että aina lomien ei tarvitse olla mitenkään ihmeellisiä. Joskus lomaa on ihan vain se että siirretään arki uusiin ympyröihin. Loppuloma sitten vietetäänkin koko perheen voimin mökillä syystöissä. Maanantaina sitten taas kutsuu koko perhettä arki.

Yleinen

Vielä ehtii näyttelyyn

Puolitoista viikkoa aika vierailla yhdessä tämän hetken parhaimmassa taidenäyttelyssä tässä maassa. Eli nyt kannattaa kääntää nokka kohti Turkua ja Wäinö Aaltosen museota. 24.9. asti museossa on vielä nähtävissä äärettömän vaikuttava  Jacob Hashimoton Giants and uncertain atmospheres -näyttely.

IMG_9106IMG_9107IMG_9104IMG_9103

Vierailimme näyttelyssä heinäkuussa kesälomalla koko perheen voimin ja näyttely oli koko perheen makuun. Lapsemme on taidemuseoissa viihtyvää sorttia noin lähtökohtaisesti ja varsinkin nämä tilateokset olivat inspiroivia. Arkipäivänä museossa oli myös hyvin tilaa liikkua lapsen kanssa. Suuremmassa ruuhkassa olisi voinut ahdistaa. Täällä myös museon henkilökunta suhtautui lapseen hyvin asiakkaana. Niitäkin kokemuksia kun on että hiljaa ja nätisti mihinkään koskematta taidetta ihaileva lapsi nähdään museotyöntekijän silmin sellaisena vandaalina että työntekijä varjostaa lasta läpi koko näyttelyn.

IMG_9105

Vierailupäivänämme pääsimme myös osallistumaan työpajaan. Työpajojen teemat vaihtelevat. Tällä kertaa tehtiin litografian tapaista, mutta teemat vaihtelivat. Kuvassa näkyy lapsen kädenjälki.

Että menkää nyt vielä kun ehditte. Syksyinen Turku on muutenkin eriomainen matkakohde.

Yleinen

Meillähän on aina Turku

Helsingin Sanomissa on nyt tämän kesän aikana tykätty syyllistää perheitä milloin mistäkin, ei osata nukkua oikein eikä lomaillakaan. En oikein arvostanut mitään jutuista, mutta nyt tuli vähän kuin vahingossa toteutettua asiantuntijan neuvoja ja lähdettyä heti loman alusta pienelle irtiotolle. Siinä missä jollain muulla pariskunnalla reissu olisi suuntautunut ulkomaille ja hotelliin pakattiin me auton kyytiin polkupyörät ja ajettiin lapsuudenkotiini.


Kun alkuvuodesta tuli tieto Ultra Braan paluusta oli selvää mitä meidän perheessä tehdään heinäkuun 9. päivä. Olin paikalla kun bändi palasi lavalle Haaviston tukikonsertissa, olin paikalla kun he kiersivät viimeistä kertaa ennen lopettamista ja olin paikalla kun bändin jätkät tulivat takavuosina alasti lavalle Ruisrockissa. Joten festareille tuli lähdettyä kymmenen vuoden tauon jälkeen.


Ruisrock on ollut minun ja miehen festarit jo vuosia ennen kuin edes aloitimme seurustelun. Viimeisen kerran festareilla olimme häiden jälkeisenä kesänä. Sen jälkeen elämä vei pois Turusta ja Ruisrock ei enää mahtunut kalenteriin. Ja sitten syntyikin lapsi ja jotenkin ei vain huvittanut festaroida. Varsinkin kun siinä samassa välissä Ruisrock muuttui somekielellä Ruissiksi ja oma somefiidi alkoi täyttyä Viplippuisten lautankuljettamien festarikokemuksista. Nyt kuitenkin oli aika uudistaa meidän ja Ruisrockin suhde (kieltäydyn puhumasta Ruissista, se kuulostaa minusta lähinnä asialta joka ripulissa tulee ihmiselle housuun). Kymmenessä vuodessa Kuusamon muikut olivat brändänneet itselleen streat foodhenkisemmän logon (jätin silti syömättä),  anniskelualueelta sai ostaa alkoholinsa ämpäristä (en ostanut) ja Anssi Kelan keikalla parikymppiset huusivat kuorossa Millaa (olin vähintään yhtä järkyttynyt kuin viikkoa aikaisemmin Kuopiossa kun viisikymppiset twerkkasivat Antti Tuiskun tahtiin). Jotkut asiat kuitenkin oli ennallaan.


Ruotsinlaivat lipuivat edelleen liki kosketusetäisyydellä. Rannan anniskelualueella kalliolla istuessa merituuli puhalsi huolet pois ja jostain käsittämättömästä syystä alueella pystyy aina kulkemaan suhteellisen hyvin vaikka reiteiltä löytyy pari äärettömän potentiaalista pullonkaulaa. Moni asia oli kehittynytkin. Pyöräreitti muualla kuin rannan kampitusreitillö oli enemmän kuin järkevä, samoin pyöräparkki oli suorastaan luksusta verrattuna siihen vuoteen kun yritinme yöllä kontata olemattomassa valossa opiskelukaverimme maahan pudottamaa pyöränavainta. Sääkin helli. Jonain vuosina ollaan kahlattu polvia myöten kuravellissa rantalavan edessä ja jouduttu hyvästelemään kengät viikonlopun jälkeen.

Tai no kyllä sitä tänäkin vuonna jouduttiin sen eteen.


Tosin näiden kenkien taru kyllä oli jo tiensä päässä ennen tätä viikonloppuakin. Otin hyvin palvelleet, maailman parhaat balleriinat vielä yhden kerran tanssimaan auringon lämmittämällä hiekalla. Äidin eteisessä kengät sitten näyttivät sen verran karuilta että kerrankin miehen ei tarvinnut salakuljettaa kenkiä vaimoltaan salaa roskikseen.

Veikkaan, että tämän jälkeen Ruisrockille ja meille ei tule vuosikymmenen taukoa, tai riippuu esiintyjistä. Niin turkulainen kuin olenkin niin Ruisrockiin on aina menty kuuntelemaan musiikkia. Ei sen vuoksi että se on helposti saatavilla. Toki 15 ja 25 ikävuoden välillä Ruissalo kutsui melkein joka vuosi, mutta välissä oli myös vuosia jolloin rajallinen viihdebudjetti kannettiin Provinssiin tai muille festareille.


Tänään vielä kelpasi jatkaa irtiotta keskustassa maleksimalla. Kiinnitimme pyörät taas autoon ja jätimme auton niin ikään meille tutuille kulmille tekun nurkalle. Kävimme laajennetulla perheellä lounaalla (koska romanttiseen rakkausirtiottoon kuuluu aina yksi isoveli ja veljentytär), jahtasimme mökin onnettonien pokemonapajien ääressä olevalle lapselle lippalakkipäistä Pikachua, ihailimme ja ihmettelimme kaupunkia joka oli yhtä aikaa niin tuttu, mutta jonka kadun nimistä ne vähemmän käytety on jo unohtanut. Niin ja kävimme leffassa. Koska eihän sitä vaihtoehtoa voi jättää väliin kun tarjolla oli Peter Parkeria.

Nyt sitten ollaan taas mökillä ja loput lomasta vietetäänkin hyvin tiiviisti koko porukka yhdessä. Miehet kiipesivät jo ullakolle tai kunhan saan tämän maailmalle taidan kiivetä sinne perästä mörönsyötiksi niin mieskin pääsee vielä iltatoimiinsa.

Yleinen

Synttärisesonki käyntiin

Kesän lapsilla synttäreiden juhliminen on hieman haastavaa, mutta vähän kuin sovelletaan päästään yleensä juhlimaan sitäkin enemmän. Tänään otinme vastaslähtöä kuusivuotisjuhliin vuorokauden sekä kuukauden ja vuorokauden edestä ka juhlimme kahta kohta kuusivuotiasta picnicin merkissä.
Juhlapaikaksi valikoitui toisen juhlakalun äidin, minun ystäväni työpaikka Kuralan Kylämäki, joka on osa Turun museokeskuksen museovalikoimaa ja ollut meidän perheen kestohitti jo vuosia.

Juhlien resepti oli yksinkertainen. Pöydälle nostettiin mansikoita, herneitä, kirsikoita, kahvia, mehua ja sekä pientä suolaista ja sitten vain syötiin.  Ja kun vanhemmat ottivat kolmatta kuppia kahvia kirmasivat lapset museoalueelle elämään isovanhempiensa lapsuuden kesiä.

Museokokonaisuudessa eletään siis edelleen 50-lukua ja ainakin itselleni Iso-Kohmon talossa moni asia kuljetti suoraan äitini lapsuudenkotiin. Toki museosta puuttuu ne minulle lapsuudesta tutut 60- ja 70-luvun tuomat kerrokset, mutta puitteet olivat hyvinkin tutut. Tämä on museo jossa kävijät pääsevät osallistumaan. Lapsille löytyy pihaleikkejä, pihapiirissä asustelee kotieläimiä ja verstaalla pääsee nikkaroimaan. Viime kesänä teimme kaarnalaivoja. Tällä kertaa teimme naulakoita. Pajassa pääsee myös seuraamaan museon työntekijöiden työskentelyä. Emmännät tekevät talolla töitä, verstaalla nikkaroidaan ja rakennetaan ja itseasiassa pihapiiristä löytyvän punaisen puukeinun henkilökunta nikkaroi vuosi sitten.

Yksinkertaisimmillaan lasten juhlat voivat siis olla tätä. Kylmäkassi ja kori matkaan ja ollaan rennosti yhdessä. Toki tässä suhteessa auttoi myös se, että ystäväni osasi hyvin lapsille kivoista jutuista vinkata ja suurin osa ystäväpiirin lapsista on jo valmiiksi myytyjä paikan edessä. Että jos museoalalla tuttua on myös pätkätyöt ja niukat resurssit, niin puitteet tarjoavat kyllä kompensaatiota. Veikkaan, että ihan yhtä paljon ihastusta ei tarjoaisi kokoushuonekaffettelut ja se, että päivän päätteeksi jokainen saisi kopiokoneella vihkotaittaa itselleen urasuunnittelun tehtäväkirjan…