Yleinen

Naisten kymppi

Olen varmaan vähän turhan epänainen ollakseni täysin mukavuusalueellani Naisten kympillä, mutta niin vaan taas tänään kiskottiin violetti paita päälle ja lähdettiin työkavereiden kanssa lenkille. Viime vuoden juoksuporukasta yksi vaihtoi työpaikkaa joten juoksemaan meitä lähti nyt vain kaksi muiden jäädessä kävelemään. Juoksuparini oli juossut alle puolimaratonin ja itselläni edellisen naisten kympin juoksun jälkeen tehdyt juoksulenkit voi laskea melkein yhden käden sormilla. Työkaverille kymppi meni siis leppoisissa merkeissä ja itsekin sain puuskutettua maalin.


Ja sain pinkin lahjuskassinkin kun perheen miehet kiltisti toimittivat minulle kotiin unohtuneen rannekkeen ennen juoksun lähtöä.

Stadikan remontti oli siitänyt lähdön Kansalaistorille ja lenkille lähdettiin Baanaa pitkin, josta kurvailtiin rantoja pitkin Pikku Huopalahden kautta Keskuspuistoon ja Töölönlahden kautta Finlandiatalon takana odottaneeseen maaliin. Reitti oli paljon viime vuotista parempi ja nyt liikkeellekin päästiin aikataulussa toisin kuin viime kerralla. Lähdimme kakkosryhmän jälkivaiheilla joka oli siinä suhteessa hyvä, että suuri osa perusjuoksusta meni omassa tahdissa ilman ettei tarvinnut lähteä koukkimaan. Kuuden kilometrin jälkeen meidän ohi meni porukkaa jonkun verran eli varmaankin seuraavan lähtöryhmän kärki sai meidät siinä kohtaa kiinni ja paikotellen juoksu oli melkoista poukkoilua eli jatkossa ihmisillä toivottavasti löytyy enemmän luottoa omiin lahjoihin eikö reilusti alle seitsemän minuutin kilometriaikoja juokset ihmiset lähtisi hölkkääjissä liikkeelle.

Äänentoisto Kansalaistorilla toimi Maija Vilkkumaan keikalla hyvin, mutta sitten lähtövaiheessa äänet hävisivät kokonaan eli ensi vuodeksi vain reilusti enemmän volyymia lähtöihin. Äänentoistollisia ongelmia ei sensijaan tuntunut olleen meidän taaksemme viimeisen juomapaikan jälkeen osuneilla naisilla. Saimme lenkin lisäksi nauttia myös monisävyisen kuunnelman naisten ystävien miestenmetsästyksestä ja hääkäyttäytäymisestä. Jatkossa toivoisimme kuitenkin selvempää nimien käyttöä. Nyt oli vähän vaikea pysyä kärryillä, että kuka nyt lähti mihinkin baariin ja miksi. Puhumattakaan häissa tapahtuneista edesottamuksista.

Niin ja miten kävi itse juoksussa. Maaliin tultiin neljä minuuttia viimevuotista nopeammin ajassa 1h18 min. Kiitokset loppukiristä menee vähän itselleni epätyypilliselle taholle eli Kristillisdemokraateille, jotka jakoivat urheilujuomaa kahdeksan kilometrin kohdalla. Reitin ainoa heikkous nimittäin oli se, että juomapisteet oli turhan lähellä tosiaan neljän ja kuuden kilometrin kohdalla. Jos tässä pysytään ensi vuonnakin niin ehdottomasti vielä yksi juomapiste Uimastadikan kulmalle, koska kun on on pungertanut itsensä Aurooran sillalta ylämäkeen sitä nestetytystä tarvitaan.

Kaverin juoksun helppoutta seuranneena päätin nyt kuitenkin, että josko sitä vaikka ensi kerralla itsekkin olisi vähän paremmin valmistautunut. Ja vähän tuossa heitettiin ilmoille ajatusta, että josko myös seuraavalla kerralla saataisiin alitettua 70 min. Kun ei se nyt tälläkään tahdilla ihan kamalasti vaatisi kilometriajoista nipistämään.

Yleinen

Terve sielu ja terve ruumis

Täytän elokuussa 35 vuotta ja sen kunniaksi sähköpostiin kilahti kutsu työterveystarkastukseen. Suurena pahiksena aikanaan laiminlöin 30-vuotistarkastuksen ja edellisen kerran minulta veriarvoja onkin tarkemmin taidettu syynätä keväällä 2007 kun aloitin nykyisessä työssäni.


Vähän epäilevällä fiiliksellä menin kättäni ojentamaan. Olen ylipainoinen, liikun liian vähän ja syön huonoa ruokaa. Olen saanut molemmilta puolilta karjalaiset geenit, jotka eivät nyt varsinaisesti auta asiaa. Kaksi päivää näytteenoton jälkeen klikkasin auki elääkäriaseman ja rehellisesti sanottuna olin hämmästynyt. Veriarvoissani ei ole mitään vikaa. Kolesteroli, sokerit ja kaikki muutkin. Kauniisti viitearvoissa ja terveystarkastuksessa verenpainekin ennemmin matala kuin korkea.

Vierailu työterveydessä oli kuitenkin silmiä avaava. Vaikka kaikkia arvot ovat kuosissa olen silti ylipainoinen. Olen silti astmaattinen, tunnen kipua selässä päivittäin. Kaikki nuo ovat asioita, jotka eivät varsinaisesti tue  tavoitetta ylittää 80 ikävuoden rajapyykkiä. Tämä siitäkin huolimatta että kumpikin isoäideistäni eli lähemmän 90 rajapyykkiä. Ikävuodet 30-35 eivät ole olleet minulle armollista aikaa. Painan nyt yhtä paljon mitä painoin lasta synnyttämään mennessä ja vaikka kuinka jaksan juosta ja pyöräillä en koe olevani varsinaisesti hyvässä kunnossa.

Jotain siis pitäisi tehdä ja jos itseni tähän jamaan olen viidessä vuodessa saanut niin otetaan aikajanaksi myös viisi vuotta. Viiden vuoden päästä kun minut kutsutaan työterveystarkastukseen en halua nähdä punaisella olevia mittareita, haluan veriarvojeni olevan vähintään tällä tasolla. Enkä tosiaankaan halua joka päivä ajatella selkääni. Viimeiset viisi vuotta on mennyt sekä henkisesti että fyysisesti sinnitellessä ja haluaisin sen ajan nyt olevan ohi. Uravalmentajana usein asiakastyössä keskitymme siihen, että kaikki lähtee siitä, että päättää vain edetä. No nyt minä olen tehnyt päätöksen edetä. Olen asettanut itselleni tavoitteen. Seuraavaksi sitten määritellään ne väliaskeleet, koska ilman niitä ajatus 15 kilon painonpudotuksesta, ruokaremontista, säännöllisestä perusterveyttä lisäävästä liikunnasta on ehkä vähän liikaa. Tai ainakaan en onnistunut koko pakettia ahmaisemaan.

Ja sitten kun ei auta että on vain se terve ruumis. Sitten tarvitaan myös tervettä sielua. Eli pistetään nyt samaan listaan myös se, että näiden viiden vuoden aikana lupaan olla itselleni ystävällinen, lupaan antaa haastetta aivoilleni, lupaan ympäröidä itseni hyvillä ihmisillä ja tehdä hyviä asioita.